Vaviskaa eläkeläiset!

                                                                                                                                

                                                                                                             

     24.10.2025

Taloudellisen tutkimuslaitoksen asiantuntija kertoi tv-uutisissa eläkejärjestelmään puuttumisen välttämättömyydestä julkisen talouden tasapainottamiseksi. Suomen talous on kuulemma niin heikossa hapessa, että eläkkeisiin kajoaminen on aivan välttämätöntä mm. puolustushankintojen rahoituksen varmistamiseksi. Täsmennykseksi kysyttiin vielä, että koskeeko leikkaukset jo maksussa olevia eläkkeitä. Vastaus oli kyllä. Olin tyrmistynyt!

Olen varmaan ymmärtänyt väärin koko joukon asioita. Olen luullut, että maksussa olevat eläkkeet nauttivat perutuslain turvaa. Ymmärsin, että tänä vuonna sovittu eläkejärjestelmän sopeutus olisi voimassa pitkälle tulevaisuuteen, aina vuoteen 2035. Neuvotteluissahan sovittiin mm. inflaatiovakauttajasta, joka merkitsee sitä, ettei poikkeuksellisten inflaatiopiikkien takia eläkkeitä koroteta palkkoja enemmän.

Eläkeikä nousee jo nykyisen (vuoden 2017) eläkeuudistuksen mukaisesti ja alin vanhuuseläkeikä on sidottu elinajanodotteen kasvuun. Tämä automaattinen sopeutusmekanismi on pysyvä ja jatkaa eläkeiän nostamista asteittain myös tulevaisuudessa. Siis tulevien eläkeläisten eläkeikä tulee nousemaan.

Maksussa oleviin eläkkeisiin voidaan toki suorien leikkausten sijaan puuttua muillakin tavoilla. Yksi keino on heikentää eläkkeiden ostovoimaa leikkaamalla eläkeindeksejä. Viimeksi Jyrki Kataisen hallitus menetteli näin, pienentämällä työeläkeindeksiä määräajaksi. Koska suoraan eläkkeiden leikkaamiseen vaadittaisiin eduskunnassa 5/6 osa enemmistö perustuslain muuttamiseksi, on indeksileikkaukset todennäköisin vaihtoehto työeläkkeiden leikkaamiseksi. Puhun siis työeläkkeistä. Muut eläkkeet maksetaan suoraan valtion budjetista.

Kysyn, miten käy sopeutuksissa eläkejärjestelmän luotettavuudelle? Miten eläkeläinen suunnittelee elämäänsä edes lyhyellä tähtäimellä? Tuntuu suorastaan irvokkaalta Orpon toivomukset kulutuksen lisäämisestä. Ei tässä vanhoilla päivillä haluaisi enää alkaa nälkääkään näkemään. Tulevaisuuden näkymät eivät muutenkaan ole hääppöiset, hoivaa ei ole tarjolla kaikille eikä nuorempaa sukupolveakaan haluaisi sillä rasittaa.

Valoa ei ole näköpiirissä. Suomi kasvattaa puolustusmenoja, käytännössä kaksinkertaistaa menot vuoteen 2035 mennessä. Koko summa on lähes 14 miljardia euroa. Tässä hetkellä hyvinvointialueiden koko rahoitus on 26,2 miljardia. Jostakin tuo puolustusbudjetin rahat on löydettävä. Summa on niin iso, ettei oikeastaan muuta kohdetta ole kuin sosiaaliturvamenot ja hyvinvointialueitten määrärahat. Muilta lohkoilta ei ole saatavissa sellaisia rahoja. Maksussa olevat eläkkeiden leikkaus on mielestäni poissuljettu vaihtoehto. Niin pieniä ovat suomalaisten keskimääräiset työeläkkeet, puhumattakaan kansaneläkkeestä ja takuueläkkeestä.

Näin viime yönä painajaisunia. Kiersin pankkiautomaatteja eläkepäivänä eikä yhdessäkään niissä ollut minulle rahaa. Viimein yksi kone sylkäisi minulle kaksikymppisen, kaiken mitä saldo antoi myöten. Heräsin siihen ahdistuneena ja surullisena. Lieneekö syy uniin eilen illalla ollut pitkä, Tampereen taloutta käsitellyt kokous vai olenko kokenut käynnissä olevan eläkeleikkauskeskustelun ”traumareaktiona”, mene ja tiedä.

Toivoa sopii, että eläkejärjestelmä pitää lupauksensa ja hallitus lopettaa eläkeläisten pelottelut. Nykyiseen velkaan eivät vanhemmat sukupolvet ole syyllisiä, käsittääkseni olemme omat velkamme maksaneet aina sotakorvauksia myöten. Suurelta osalta olemme omat eläkkeemme säästäneet ja rahastoineet.

Esa Kanerva

 

Velkajarru ja lapsiköyhyys

 

                                                                                                     

                                                                      

                                                                                                   15.10.2025

Mitä yhteistä eilen hyväksytyllä ns. velkajarrulla ja lapsiköyhyydellä on keskenään. Velkajarru eli ylivaalikautinen talouden tavoiteasetanta on yksi keino Suomen talouden sopeuttamisessa ja velkaantumisen vähentämisessä. Mitä kireämpää talouspolitiikkaa maassamme harjoitetaan, sitä suuremassa leikkausvaarassa ovat sosiaaliturva ja peruspalvelut. Tämä vaalikausi osoittaa, että kun leikataan pienituloisilta, heijastuu se vähävaraisiin perheisiin ja näissä eläviin lapsiin. Tehdyt sopeutukset ovat lisänneet pienituloisissa perheissä elävien lasten määrää 31000 lapsella. Yhteensä heitä on jo yli 150 000. Suomessa elää siis tällainen valtava määrä pieniä lapsia vakavassa aineellisessa puutteessa eikä tilanne ole parantumassa, päinvastoin leikkauksia aiotaan jatkaa.

Hallitus vetoaa numeroihin ja talouslukuihin puhuessaan Suomen velkaantuneisuudesta. Samalla tavalla kuin tilastotieteessä, numerot kertovat sitä tarinaa, mitä niiden halutaan esittävän. Vanha sanonta ”valhe, emävalhe, tilasto” pitää paikkansa. Tämä johtuu siitä, että vain harvat ymmärtävät tilastotiedettä. Sama pätee budjettilukuihin.

Suomi ei ole niin velkaantunut kuin luvuilla annetaan ymmärtää. Kun Suomi haki EU-jäsenyyttä 1994, maan lähentymiskriteerissä ja julkisen velan laskennassa työeläkerahastot otettiin huomioon. Suomen työeläkerahastot olivat suuruudeltaan tuolloin n. 15 miljardia euroa. Vuonna 2024 Suomi itse pyysi kiristystä EU:lta velkojensa mittaamiseen siten, että nykyistä eläkerahastojen n. 275 miljardin pääomaa ei lasketa mukaan julkista velkaa laskettaessa. Tätä menettelyä voi pitää hallituksen erikoisena ja tarkoitushakuisena toimenpiteenä. Useimmiten jäsenmaat haluavat päinvastaista, nyt Suomi halusi itse kaventaa talouspoliittista liikkumavaraansa. Jos eläkevarat huomioitaisiin nettovelkaa laskettaessa, Suomen velkatilanne kääntyisi jopa negatiiviseksi eli Suomella olisi enemmän rahaa kuin velkaa. Kysymys on siis tilastoinnista. Suomessa on tehty poliittinen valinta laskea EU-velkalaskennassa korkealta näyttävää bruttovelkaa kuin esimerkiksi mitä Suomen Pankki käyttää arvioidessaan Suomen talouden kestävyyttä. Pitihän hallituksen saada talousluvut näyttämään rumilta ja tilastointikikkailulla se näköjään onnistuu. Eikä tyhmä kansa ymmärrä mitään!

Hallitus halusi etsiä ja löytää muitakin perusteita leikkauslistoilleen. Yksi isoimmista muutoksista oli vuonna 2022 tehty tilastointimuutos, jossa valtion takaukset ns. Ara-lainoissa alettiin laskea mukaan julkiseen velkaan. Täysin hölmöä, koska takaukset eivät ole oikeaa velkaa, jota valtion pitäisi maksaa takaisin. Valtio takaa lainat, mutta rahoituksen myöntää pankki tai esimerkiksi Kuntarahoitus. Valtiolle koituu maksettavaa vain, jos lainaa ottanut vuokrataloyhtiö kaatuisi eli riski on olematon. Tilastoinnin muuttaminen oli kansallinen valinta. Velkasuhde pomppasi kerralla lähes 6 prosenttiyksikköä.

Mitä pitäisi sanoa eilen eduskuntapuolueiden enemmistön hyväksymästä ns. velkajarrusta? Käytännössä sen avulla säädetään lailla puolueitten ennen vaalikautta sopiman velkasuhteen velvoittavuudesta ja tavoitteista. Jos velkasuhde ylittyy, velkajarru aktivoituu. Käytännössä tämä tietää vuosikymmeniksi sopeutuksia julkiseen talouteen. Riskit sosiaaliturva- ja peruspalveluleikkauksille ovat suuret. Demareille lienee päätös ollut kova pala, sitä kuvastaa puoluejohdon erimielisyys velkajarruun suhtautumisessa. Poliittinen paine oli kova. Mikä meteli olisi syntynyt, jos puolue olisi jättäytynyt sen ulkopuolelle. Syytökset puolueen talouspoliittisesta vastuuttomuudesta olisi ollut suoraa huutoa. Siksi puolue halusi olla mieluummin mukana vaikuttamassa sääntöjen sisältöön kuin antaa muitten määrittää säännöt. Puolueet kuitenkin päättävät sopeuttamisen keinoista ja oikeastaan demareitten hallituksessa mukana oleminen tuli entistä tärkeämmäksi, sopeuttamisen keinoilla on kansalle suuri merkitys, mihin väestöosaan sopeutukset kohdistuvat ja miten.

Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää, eikä talouden tunnusluvut niin synkkiä kuin hallitus propagoi. Talouden hoidossa pätee samankaltaiset lait kuin sodankäynnissä. Aseitten tai miesten lukumäärä ei ratkaise aina sodan lopputulosta. Kansakunnan moraali ja puolustustahto ratkaisevat enemmän kuin tykit ja raketit. Samoin leikkauksilla ja köyhää kurittamalla ei talous oikene, yhteiskuntaan tarvitaan toivoa ja luottamusta. Ja moraalia huolehtia köyhistä ja heikompiosaisista.

Esa Kanerva

Terveiset Kroatiasta!

                                                                                                               

                                                                                                              

                    

                                                                                                                           10.10.2025

                                                             

                              Näkymä Mlinin kylän rannalta merelle päin.

                                             

 Viimeiset lomapäivät ovat käsillä. Ensi viikolla palaan syksyiseen Suomeen ja kirjoittelemaan       kotimaan politiikasta. 

 Esa Kanerva

Hetki ulkomailla

                                                                                                                                    

                                                                                                           

                                                                                                                                         

                                                                                                                           3.10.2023

Matkasin vaimoni kanssa pariksi viikoksi Kroatiaan, ulkomaille pitkästä aikaa.  EU-jäsenyys on tehnyt tälle maalle pikaisesti arvioiden ihmeitä. Olosuhteet vastaavat omiamme niin siisteyden kuin hanaveden juomakelpoisuuden ja hintojen suhteen. Paitsi, että graffiitteja ei ole missään. Sää on lämmin ja kesäinen. Autokalusto on hyvää, enimmäkseen polttomoottoreita.

Ihmiset ovat ystävällisiä ja palvelualttiita. En ole juuri nähnyt "myrtsiturpia". Kalaa syödään paljon ja Italian läheisyys näkyy menuissa, paljon pasta- ja pizza-ruokia.

Lomallakin pelästytti tieto Trumpin kutsuessa kenraalinsa koolle ympärimaaailmaa. Asia oli tyrmistyttävä. Hän lienee pyytäneen tukea, mikäli hän kaappaa "vallan" kolmen vuoden päästä. Sanon asian suoraan. Ei meillä näytä olevan mitään takeita siitä, että Yhdysvallat on demokratia maailman tappiin. Maailman pelätyimmät asevoimat yhden miahen tai pienen klikin hallussa on kriittistä meille kaikille. 

Luin lomalla Anne Appelbaumin kirjan "Ukrainan nälkä". Se on yksityiskohtainen kuvaus miljoonien ukrainalaisten tappamisesta ja kiduttamisesta nälkään vuosina 1932-1933. Kannattaisi lukea rehellinen kirja kommunistivallan tunteettomuudesta tappaa, kiduttaa ja murhata. Ukrainan kansan nujertaminen ei onnistunut silloin eikä onnistu tänään. 

Palaan kirjoittamiseen 13.10. alkavalla viikolla. Aurinkoisia syksyisiä päiviä!

Esa Kanerva

Yhteinen vihollinen

                                                                                      

                                                                            

 

 

                                                                                                           25.9.2025

Ukrainan presidentti Volydimir Zelensky esiintyy harvase ilta iltauutisissa. Minulle tulee tuollon useasti mieleen Suomen oma sotahistoria ja presidentti Risto Rytin henkiset paineet. Talvi- ja jatkosotaa käytiin eri aikana ja olosuhteissa. Ajallisesti ei ole eroa kuin kymmeniä vuosia. Vihollinen on sama maa, Venäjä tai aikaisemmin Neuvostoliitto. Sekä Suomen että Ukrainan kimppuun hyökättiin. Molemmissa tapauksissa on kysymys aggressiosta ja Venäjän ikiaikaisista laajentumishaluista.

Ukrainalla ja Suomella on historiassa samankaltaisuuksia, mutta enimmäkseen suomalaisten ja ukrainalaisten tiet ovat olleet erilaisia. Suomi on päässyt Venäjän syleilystä Ukrainaan verraten kuin koira veräjästä. Tällä hetkellä Suomi on Ukrainan liittolainen, olemme olleet myös sotarintaman vastakkaisilla puolilla, Stalin lähetti Ukrainan neuvostotasavallasta joukkoja taistelemaan suomalaisia vastaan toisessa maailmansodassa. Tuskin ne taistelujoukot olisivat lähteneet sieltä vapaaehtoisesti, Stalin ei kysynyt mielipidettä. Neuvostoliiton teot Ukrainaa kohtaan ovat olleet kautta vuosisatojen verisiä ja imperialistisia. Jätän Venäjän ja Ukrainan pitkän 900-luvulle ulottuvan syntyhistorian sikseen, pitäydyn 1900-lukuun ja Venäjän vallankumouksen jälkeiseen aikaan sekä näitten valtioitten keskinäiseen, alisteiseen suhteeseen. Ukraina yritti moneen kertaan 1. maailmasodan jälkeen rypistellä itsenäiseksi valtioksi, mutta alue joutui bolsevikkien hallintaan. Suomi onnistui sitä vastoin irtaantumaan Venäjästä vallankumouksen pyörteissä ja itsenäistyi 1918.

Ukrainalaiset saivat maistaa oikeastaan kaikki Stalinin, myös omaa kansaansa kohtaan käyttämät ja keksimät brutaalit, terroristiset keinot. Viljelysmaat kollektivisoitiin 1920-luvun lopulla ja vähänkin isommat maanomistajat menettivät maansa. Jos hyvin kävi, heidät siirrettiin maan sisäisesti, jonkun pahaisen ja huonolaatuisen pellon viljelijäksi. Suurin osa lähetettiin Uralin taakse pakkotyöhön, gulakkeihin. Miljoonia ammuttiin summittaisissa joukkoteloituksissa näytösoikeudenkäyntien jälkeen. Papit ja muu sivistyneistö oli likvidoitu jo aiemmin.

Stalin halusi 1930-luvulla teollistaa maan. Siihen tarvittiin länsimaista teknologiaa, eli koneita ja laitteita. Maksuksi oli tarjota viljaa, jota länsimaat halusivat ostaa. Viljaa oli saatavilla Ukrainasta, jossa kolhoosien vastustus oli suurta ja viljan pakkoluovutuksia yritettiin vältellä viimeiseen asti. Ryssät veivät siemenviljatkin ja takavarikoivat viimeiset leivänpalat. 1932–1933 miljoonat kuolivat nälkään, Holodomorissa, joka merkitsee ”nälkään tappamista”. Ns. kulakkien luokka haluttiin hävittää tyystin. Taustalla oli yritys murtaa ukrainalainen talonpoikaisväestö ja kansallinen identiteetti.

Ukrainan kansan kärsimyksen sinetöi II maailmansota, jossa alue oli sotatantereena ja eri miehittäjien hallussa. Venäläinen terrori vaihtui välillä saksalaiseen, julmaan komentoon. Ja päinvastoin.

Ukraina itsenäistyi Neuvostoliiton hajottua 1991. Venäjä tai Putin ei koskaan hyväksynyt tosiasiallisesti Ukrainan itsenäisyyttä. Se yritti saada omaa miestä maan hallintoon, mutta kansa nousi vuonna 2014 vallankumoukselliseen vastarintaan ja venäjämielisen Janukovitsyn oli siirryttävä maanpakoon Moskovaan. Kostoksi Venäjä miehitti Krimin ja hyökkäsi Itä-Ukrainaan. Kuten hyvin muistamme, 24.2.2022 Putin aloitti täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan.

Suomen itsenäisyyden ajan traagisin vaihe oli sisällissota. Venäjä vallankumouksen innoittamana ja syvän luokkayhteiskunnan kannustamana punainen työväenluokka lähti taisteluun porvarillisia hallituksen joukkoja vastaan. Taistelu oli lyhyt ja päättyi punaisten häviöön. Perintönä valkoisesta terrorista ja teloituksista jäi kansakuntaan syvät haavat. Se oli kuitenkin sisäpoliittinen sota saksalaisten sotilaallista tukea valkoisille ja maassa olleita venäläisiä sotilaita lukuun ottamatta.

Suomi pystyi vakiinnuttamaan asemansa tasavaltana sisäpoliittisesti ja ulkopoliittisesti. Meitä ei sortanut mikään ulkopuolinen valtio ja saatoimme opetella demokratiaa itsenäisesti. Selvisimme köyhyydestä pikkuhiljaa ja sisäisistä kuohunnoista. Oikeisto ei saanut diktatuuria eikä sosialismi jalansijaa.

Ukraina ja Suomi ovat kokeneet Venäjän hyökkäyksen ja maahan tunkeutumisen. Stalin halusi alistaa vuonna 1939 Suomen nopeasti ja auta armias, jos se olisi onnistunut. Suomen kansaa olisi kohdannut Ukrainan historiasta tietämämme kauhut. Pohjalaiset olisi ensimmäisenä lastattu härkävaunuihin ja rahdattu Uralin taakse pakkotyöhön. Hämäläiset olisi jääräpäinä ammuttu ja savolaiset sutkina ihmisinä, etenkin naiset olisivat saaneet palvella herrakansaa. Mielikuvitus sijansa saakoon!

Suomi pääsi EU:iin ja Natoon. Näihin seuroihin Ukrainakin haluaisi päästä, mutta Putin on valmis tapattamaan tuhat sotilasta päivässä estääkseen tämän. Suomalaiset taistelivat velivenäläistä vastaa lähes viisi vuotta. Tilanne Ukrainan rintamalla on kestänyt nyt yli kolme vuotta. Suomalaiset saivat vihdoin katkeran makuisen rauhansopimuksen, miten käynee Ukrainalle, riittääkö viisi vuotta sotimista rauhansopimuksen solmimiseen?

Suomella ja Ukrainalla on yhteinen vihollinen. Maiden historian kulku tai oikut eivät ole kuitenkaan samankaltaiset. Tänään elämme rauhanaikaa ja elintasomme on hyvä. Meidän kohdallamme menneisyydessä on ollut onnea, silkkaa sattumaa ja johdatusta, ehkä hyviä valintoja. Tuntuu siltä, että Ukrainalle maailma on kääntänyt selkänsä kautta historian. Tätä kansaa kidutettu, tapettu, raiskattu ja vainottu, pääasiallinen vainoaja on ollut Venäjä, venäläinen imperialismi ja panslavismi. Ei Suomikaan ole Venäjän kanssa päässyt helpolla, on tarvittu vuosikymmenien nöyristelyä, tukahdutettuja tunteita ja hammastenkiristelyä. Mutta olemme itsenäisiä, Venäjän mielipiteistä riippumattomia ainakin -90-luvulta alkaen.                                                              

Voiko Venäjä muuttua? Vastaan, ei meidän eikä meidän lapsiemme elinaikana, tuskin ennen nykymaailman perusteellista romahdusta ja sen jälkeistä mahdollista jälleenrakennusta. Rauhaa Ukrainaan tuskin saadaan ennen kuin Trump poistuu näyttämöltä, jos poistuu, Yhdysvaltojen seuraavien vaalien jälkeen. Hän on pikemminkin rauhan este kuin rauhannobelisti!

Esa Kanerva

 

 

 

Orpon vakuuttelut

                                                                                                                        

                                                                                                                   

                                                                                                      17.9.2025

Petteri Orpo on ollut erilaisissa ministerinpesteissä kohtuullisen kauan, sisäministeri jo Sipilän hallituksessa v. 2015. Olisi olettanut, että hän olisi tuolla ministerikokemuksella ymmärtänyt luottamuksen merkityksen niin bisneksessä kuin yhteiskunnassa yleensä. Tuon henkisen pääoman voi menettää helposti, mutta sen takaisin saaminen ei monesti onnistu edes kovalla työllä. Vaikuttaa jopa ironiselta hänen julkisuudessa esittämänsä vakuuttelut edessä olevasta taloutemme selkeästä käänteestä tai että Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa. Suomalaisten ei tarvitse olla talouden suhteen epätoivoisia, kaikki tulee menemään parempaan päin, känne on ovella, hän kehuu. Meillä on vahvat puolustusvoimat, olemme hyvin varustautuneita, meitä ei uhkaa mikään, hän toistaa. Mielipidemittauksissa Orpon hallituksen luottamus on kuitenkin alamaissa ja suomalaisten usko hallituksen kykyihin hiipuu.

Suomalaiset eivät ole tyhmiä tai lukutaidottomia. Työttömyys- ja velkaluvut puhuvat puolestaan. Hallitus on omilla toimenpiteillään luonut talouden ahdingon, eikä suhdanteet voi selittää kaikkea. Työpaikkansa menettämistä pelkäävä ihminen ei kuluta eikä yrittäjä investoi. Edelliseltä hallitukselta Orpo sai ennätystyöllisyyden, nyt työttömyys kasvaa. Julkinenkin sektori irtisanoo, rakennusala on edelleen stopissa eikä vapaita työpaikkoja ole ainakaan julkisessa haussa. Ihmiset näkevät tulevaisuutensa valottomana, yhteiskunnasta puuttuu rasva. Hallitus on vain parissa vuodessa tehnyt sopimusyhteiskunnasta sanelupolitiikkaa harjoittavan komentotalouden. Vuosikymmeniä rakennetut työelämän pelisäännöt eivät kelvanneet eikä luottamusyhteiskunta ollut sellainen arvo, jota olisi haluttu vaalia.

Yhtä falskilta tuntuu höpötys turvallisuuskysymyksissä. Kai jokainen ymmärtää, että maailma on tällä hetkellä sekaisin. Pelimerkkejä jaetaan uudelleen ja uusia kumppanuuksia etsitään. Amerikka on sisällissodan partaalla ja naapurissa vallitsevat mafian lait. Ranska on sisäpoliittisesti umpikujassa ja Macron rampa ankka. Äärioikeisto odottaa mahdollisuutta vallankaappaukseen. Saksa yrittää kammeta itseään energia-alan vihreästä sokeudesta reaalimaailmaan. Lähi-Idässä tehdään kansanmurhaa ja Israel pommittaa kaiken lisäksi ketä lystää. Iran rakentelee vuorten onkaloissa omaa ydinpommia, tuottaa Venäjälle drooneja ja ohjuksia. Kiinan hautomista suunnitelmista ei tiedä kukaan. Kaiken tämän jälkeen Orpo tunkeutuu iltaisin olohuoneisiimme ja kertoo, että Suomen turvallisuustilanne on vakaa ja olemme hyvin varustautuneita. Ei hätää, pikkukansalaiset!

Onneksi Suomessa on vielä demokratia vakaissa käsissä ja ihmisten luottamus poliisiin, oikeuslaitokseen ja verottajaankin on suhteellisen hyvässä kunnossa. Ulkopolitiikkaan voimme vaikuttaa rajoitetusti näissä olosuhteissa. Sisäpolitiikka on suomalaisten omissa käsissä ottaen huomioon EU:sta tulevat pelisäännöt. Ei hallituksen huonoihin tuloksiin tarvitse tyytyä, hallitus voidaan vaihtaa. Yhteiskuntaan on palautettava toivo ja valoisampi tulevaisuudennäkymä. Seuraavan hallituksen on muistettava, että aitaa voi kaataa helposti, mutta sen pystyttäminen on yhteiskunnassa vaikeaa. Luottamus kun on talouden ja yhteiskunnan toiminnan perusta.

Esa Kanerva

 

Graffiittiraiskaukset

                                                                                                       

                                                                                   

                                                                                                         11.9.2025

Koirilla on luonnostaan tarve merkata virtsallaan reviiriään ja lähettää viestejä lajitovereilleen. Samanlaiseksi ihmisen alkeelliseksi viestittelyksi koen joka paikan sotkemisen spraymaaleilla. Se on ilkivaltaa ja sikailua. Sitä ei voi tulkita taiteeksi millään tavalla, taiteesta puhuminen on kaiken ymmärtävien, höynäytettävien aikuisten paskapuhetta. Tämä taide kuvastaa laajemmaltikin yhteiskunnan nykyistä sallivuutta. Auktoriteetteja ei tarvitse kunnioittaa ja pahanteko hyvitetään pään silityksellä. Tämä sallivuus nakertaa oikeusvaltion oikeutusta ja lain kunnioitusta. Kysymyksessä on ilkivalta ja rikos.

Tamperelaisille sotkujen poisto maksaa vuosittain satoja tuhansia euroja. Poliisi puuttuu asiaan, jos sattuu näkemään rysän päältä jonkun ”taiteilijan” tai ilmoituksesta sattuu olemaan siinä ”huudeilla”. Yksityiset kiinteistöjen omistajat maksavat siivous- ja korjauskuluja moninkertaisesti eli puhutaan valtavista summista turhaan poltettua rahaa. Rahamäärä ei ole tässä tärkein pointti. Se on kansalaisille opetettava malli, ettei toisen omaisuudella tai säännöillä ole tässä yhteiskunnassa minkäänlaista painoarvoa. Lasta ei saa kovistella tai kieltää, nuori saa tehdä melkoisen rikoskierteen joutumatta ehdollista ankarampaan tuomioon.

Tampere on kaunis kaupunki. On surullista, että keskustan ja Pispalan kaupunkikuvaa tarkoituksellisesti pilataan sotkuilla ja maalauksilla rakennusten seiniin ja aitoihin. Aina maalaaminen ei auta, toisinaan otetaan mukaan astalo kuvien naarmuttamiseksi pintoihin ja bussikatoksiin. Ai että pistää vihaksi! Herkimmät kokevat olonsa turvattomaksi, koska tällaista laittomuutta sallitaan.

Yhteiskunnan naiiviutta kuvastaa perustaa ns. laillisia graffiittiseiniä ja luoda illuusiota katutaiteesta. Töhryistä ei saa taidetta verbaaliakrobatialla eikä alakulttuurien kapinoinnin hyväksynnällä. Jos yhteiskunta tai oman itsensä saamattomuus keljuttaa, mieltään saa osoittaa ihan laillisilla keinoilla. Pikkulapsi hajottaa turhautuessaan legorakennelmansa, yhteisen omaisuuden tuhoaminen ei voi olla sallittua käyttäytymistä yli 15-vuotiaille, rikosvastuussa olevalle ihmisille.

Onko yhteiskunnan hyvinvointi muuttumassa pahoinvoinniksi? Yhteiskunnan vastaista kapinointia ja omaa pahaa oloa ilmaistaan rikkomalla, sotkemalla ja roskaamalla. Syitten oletan löytyvän yhteiskunnan arvojen muuttumisesta. Yksilökeskeisyys, auktoriteettien kunnioituksen vähentyminen ja sosiaalisen median propagandan tarjoamat mallit. Täytyyhän yhteiskuntaan kuitenkin saada järjestys, hyvällä tai pahalla. Vain oikeusvaltiota ja lakeja kunnioittavassa yhteiskunnassa on kylliksi resilienssiä selvitä kriisiaikojen olosuhteista. Graffiitit näyttävät olevan meillä hyväksyttyjä, vaikka niiden tekeminen on rikollista toimintaa. Mikä on seuraava hyväksyttävä alakulttuuri? Huumeiden käyttö, jengit, pikku- ja vähän isommat rötökset? Yhteiskunnan tehtävänä on asettaa rajat, nyt tästä on lipsuttu pahemman kerran.

Esa Kanerva 

Syksyn alkaisiksi

                                                                                                                                             

                                                                                                                                       

                                                                                                                                    

                                                                                                                                              5.9.2025

Pidän kesästä ja lämpimästä. Kesäiset kelit ja kaikki hyvä loppuu aikanaan. Syksyn viileys ja sen myötä arki alkaa politiikassakin. Ennen vaaleja me demarit lupasimme, että kaiken voi tehdä reilummin. Vaalien jälkeen silloinen demariryhmän vetäjä ja yhdistyksemme jäsen Atanas Aleksovski totesi naulan kantaan, että demareitten hyvänvaalituloksen on syytä näkyä hyvinvointialueen ja kaupungin päätöksenteossa. Muuten ”ei hyvä heilu” eduskuntavaaleissa.

Miten päätöksenteko muutetaan nykyistä politiikkaa oikeudenmukaisemmaksi ja tasapuolisemmaksi. Tiedämme, että varsinkin hyvinvointialueilla eurot ovat tiukoilla, koska valtion talous sakkaa ja alueiden rahoitus on riittämätöntä tarpeisiin nähden. Kaupungin taloudessa on kymmenien miljoonien pysyvä aukko. Demareitten reiluusslogan viittaa säästöihin, joita eritoten hallitus on tehnyt velkaantumisen hillitsemisen nimissä. Hallituksen kohdennukset ovat olleet epäreiluja vähätuloisia kohtaan.

Demarit ovat olleet nyt johtava koalitio kaupungissa, että hyvinvointialueiden hallinnossa muutaman kuukauden. Tässä vaiheessa ei voi arvioida, miten on onnistuttu. Pormestariohjelman perustella voi tehdä päätelmiä ja oletuksia politiikan suunnasta. Helppoa ei tule olemaan. Tavoitteena on etenkin työllisyyden hyvä hoito tilanteessa, jossa etenkin pitkäaikaistyöttömyys kasvaa ja kunnan vastuut sen hoidossa taloudellisesti kasvavat. Purra suunnittelee merkittäviä leikkauksia valtionosuuksiin ja kunnan perustehtäviin kohdentuvia leikkauksia. Kaupungin talous muodostuu tuloista, menoista ja investoinneista. Tulopuolta voidaan vahvistaa verojen korotuksilla, nostamalla maksuja ja taksoja. Pormestariohjelman mukaan verotuksen kiristäminen on viimesijainen vaihtoehto. Jäljelle jää toisin sanoen menojen leikkaukset, toiminnan tehostaminen, henkilöstökulujen vähentämien, maksujen korotukset, palvelutason heikentäminen tai investointien uudelleenarviointi.

Kun pormestariohjelmaa aletaan toteuttamaan, ollaan päätöksenteon oikeudenmukaisuuden ytimessä. Miten maksujen ja taksojen korotuksia kohdennetaan niin, että kuntalaisia kohdellaan tasapuolisesti ja kuinka ne kohdentuisivat kuitenkin niihin ihmisiin, joilla on varaa maksaa esimerkiksi bussilipusta enemmän kuin köyhien. Tai miten henkilöstövähennykset hoidetaan ilman irtisanomisia. Kaupungilla on ollut vuoiskymmeniä periaate olla irtisanomatta työntekijöitä taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Kaupunki investoi joka vuosi n. 200 miljoonaa euroa pääsääntöisesti kouluihin ja päiväkoteihin. Miten vähentää tätä rahoitusta oikeudenmukaisemmin? Homekoulut eivät voi odottaa peruskorjausta. Vaikeita kysymyksiä ja vaikeita asioita päätettäviksi. Nämä säästöpohdinnat voitaisiin jättää toki vähemmälle huomiolle, jos talous alkaisi toipua ja maailmanlaajuinen talouden heikko kysyntä helpottaisi. Hallituksen kasvupolitiikalta en odota suuria. Tampere ja Pirkanmaa tarvitsisivat kuitenkin uusia työpaikkoja, uusia investointeja, rakentamista, houkuttelevaa elinkeinopolitiikkaa ja hyvää seudullista yhteistyötä. Toivon, että hallitus saisi aikaan Tamperetta reilummin kohtelevan valtionosuusuudistuksen.

Hyvinvointialueille hallitus on taipumassa antamaan lisäaikaa talouden tasapainottamiseen vuoteen 2028 mennessä, kuitenkin tiukin kriteerein. Pirkanmaa lienee saamassa lisäaikaa, mikä helpottanee hitusen alueen ja demareitten tuskaa. Sen avulla voitaneen lunastaa annettuja vaalilupauksia, esimerkiksi Kotitorien säilyttämisestä ja vanhusten päivätoiminnasta. Mutta hankalaa tulee kokonaisuudessaan olemaan ja paluuta entiseen ”hyvään” aikaan ei ole. Erityisesti vanhusten hoidosta ja nuorten mielenterveys- ja huumeongelmien hoidosta olen huolissani. Näitä ei ratkaista virkamiesten kirjoituspöytäteorioilla eikä vippaskonsteilla. 

Näillä ajatuksilla avasin puolueyhdistykseni syksyn toiminnan.                                                               

Esa Kanerva 

Jukka Gustaffsonin analyysi persujen yle-vihasta

 

                                                                                                                                 

 

                                                                                                                                         23.8.2025

MISTÄ PERUSSUOMALAISTEN YLE- VIHA KUMPUAA?

Kysymys on tärkeä ja vastaus kertoo paljon jostain syvällisemmästäkin asiasta. - Tammikuussa pressavaalien alla ehdokas Halla- Aho sanoi, että Yleisradion menoista voisi leikata neljänneksen!  Puheenjohtaja Purra pani vielä paremmaksi kertomalla eduskuntavaalien alla kuinka ” Kulttuuri on luksuspalvelu, johon tällä hetkellä valitettavasti Suomessa menee liikaa rahaa”.
Muistan kolmen vuoden takaa Eduskunnassa olleena, kuinka persut budjettivaihtoehdossaan oppositiossa ollessaan esittivät noin 130 miljoonan euron leikkausta Ylen toimintamenoihin. siis Halla- ahon ja Purran linjauksen mukaisesti. Iso yllätys oli se että Kokoomus ei jäänyt paljon jälkeen.
Todennäköisesti RKP: n ansiota oli se, että oikeistohallituksen ohjelmaan tuli ” vain” yli kymmenen prosentin leikkaukset, vuodelle 2027 yhteensä 66 miljoonaa euroa. Leikkaukset iskevät lastenohjelmiin, viihde- ja ajankohtaisohjelmiin, suoraan ja välillisesti kotimaiseen kulttuuriin ja sen tekijöihin.
Rinnastan Yleisradion merkitykseltään kirjastoihimme ja peruskouluumme. Kansallisen sivistyksen peruskiviä.
Miksi persut yleä vihaavat? 
Lähden lähihistoriasta. Persuthan on kansallismielinen, oikeistopopulistinen puolue.
Arvostettu historioitsija Michael Burleigh toteaa kirjassaan ” Kolmas valtakunta” kuinka Hitlerin mukaan” poliittinen viesti piti suunnata massoille ja olla sävyltään kansanomaista ja vastata älyllisellä tasoltaan vastaanottajista yksinkertaisempia”.

Uskaltaisin väittää niin että suomalainen yleisradio kunnioittaa kansalaisia henkisesti ja eettisesti kestävällä arvoilla tehdyillä ohjelmilla, joissa ainakin keskimäärin kohtuullisen hyvin toteutuu poliittinen ja yhteiskunnallinen tasa- arvo ja erilaiset näkemykset.
Vastuullista lehdistö menettää lukijoitaan. Yleisradion merkitys vain kasvaa. Jaan historioitsija Noah Hararin näkemyksen: Demokratia voi onnistua vain, jos julkinen keskustelu onnistuu. Ja sehän ei palvele populistipuoluetta!
  Oikeistopopulistinen toiveuni olisi, että ylekin antaisi yksinkertaisia vastauksia, ei faktatietoon perustuvia ohjelmia ja uutisia.
Persulaisen populismin retoriikan olennainen osa on hakea yksittäisiä epäkohtia.
Siksikin Yle on sopinut hyvin maalitauluksi. Yksittäisiä epäkohtia laajasta ohjelmatarjonnasta aina löytyy. Ylen toimintamenot yli 500 milj. euroa vuodessa kuulostaa tietysti suurelta. Vastaava summa Ruotsissa 800 ja Norjassa 600 ja Tanskassa vähän alle. Yle on siis keskimääräistä tasoa tai sen alle.
Oikeistopopulismi perustuu maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vastustamiseen. Tällä hetkellä EU- vastaisuus on piilossa, kun se näyttäytyisi nyt entistäkin tyhmempänä. Yhtenäinen Eurooppa on nyt pop.
 Persujen ohjelmissa on - luin niitä tarkasti - koppavaa tekstiä suomalaisen kulttuurin tukemisesta, mutta teot vievät aivan toiseen suuntaan. Ylen supistukset iskevät kotimaiseen viihteeseen, elokuvaan, liikuntaan ja sanalla sanoen kulttuuriin, koskevat museoita, teattereita ja kansalaisjärjestöjen omaehtoista kulttuuritoimintaa.
Oikea ja relevantti tieto ja tiedonvälitys ei palvele persuja. Päinvastoin.
Siksi niitä pitää vastustaa.

Jukka Gustafsson
Valtiopäiväneuvos

Miksi meillä ei saa palvelua?

                                                                                                                     

                                                                                                    

                                                                                                        16.8.2025

Viime päivät on lehdissä keskusteltu terveydenhuollon tylystä palvelukulttuurista. Ennen kuin saat palvelua, suoritetaan kuulustelu ja tehdään arvio, tarvitsetko sinä tätä palvelua ylipäätään. Monilla muilla aloilla on tehty myös palvelun saaminen todella vaikeaksi. Sen tarjoaja on luonut ympärilleen palomuurin, jonka läpi on asiakkaan hankala päästä. Mikä on Suomessa johtanut kulttuuriin, jossa palvelun maksajan silmille sylkäistään?

Syitä on monia ja vikaa on myös meissä asiakkaissa. Tyydymme halvempaan itsepalveluun, johon meitä on opetettu vuosikymmeniä. Emme odota tai vaadi ”lämmintä” palvelua, vaan tyydymme siihen, että ylipäätään saamme homman hoidetuksi. Juurisyitä on syytä kuitenkin pohtia muistakin näkökulmista.

Ensinnäkin on monia menneisyydestä kumpuavia syitä. Suomen palvelukulttuuri on kehittynyt Euroopan pohjoisnurkassa hitaammin kuin esimerkiksi etelässä. Ei maatalousyhteiskunnasta ole kovin pitkää aikaa, aika lasketaan kymmenissä vuosissa. Ei maajussi ollut tottunut tarvitsemaan muiden ihmisten apua, kaikki tehtiin itse tai vaihdettiin. Suomalaiset eivät ole tottunee jaarittelemaan small talkia kanssakäymisessään ja suomalaisessa kulttuurissa arvostetaan omaa tilaa ja vetäytymistä. Suomi on ollut varsin köyhä maa ja rahat on pantu vain välttämättömyyteen. Palvelua ei ole koettu sellaiseksi. Eikä tuolta itärajan takaakaan saatu mallia hyvästä palvelusta, päinvastoin, omamme saattoi Leningradin reissun jälkeen tuntua luksukselta.

Ehkä hyvinvointiyhteiskuntakin osaltaan on johtanut siihen, että meille ei ole syntynyt pieniä yrityksiä, jotka oisivat kilpailleet hyvällä palvelulla. Tunnetusti julkisella sektorilla palvelu pelasi, mutta ei sitä voi erityisen ystävälliseksi kokonaisuutena sanoa.

Vanha totuus on se, että raha ja arvostus mittaa alan houkuttelevuutta. Monilla palvelualan työntekijöillä palkka ja työolosuhteet eivät ainakaan lisää motivaatiota. Se taas näkyy suoritteessa ja palvelun laadussa. Hinta ratkaisee yleensä kuluttajan valinnat. Työntekijämäärät pidetään minimissä Ja kiire on alati läsnä. Se näkyy asiakaskokemuksessa.

Nykysuuntaus itsepalveluun digitalisaation kautta ärsyttää. Meille kaikille elintärkeitä palveluja pankeissa, vakuutusyhtiöissä, valtionkin hallinnossa ja kaupassa on viety vauhdilla nettiin ja se on ongelmallista. Palvelut voivat sakata eikä kehenkään saa yhteyttä. Käteistä rahaa jonotetaan ja huoltomieheen ei saa yhteyttä, vaikka vettä valuisi vesijohdosta lattialle.

En kyllä koe terveysasioissa hoitajan arviointia miellyttävänä, vaan nöyryyttävänä. Kysyn itseltäni, miksi minuun ei luoteta. En kai minä mielelläni apua ole tullut hakemaan, vaan viimesijaisena vaihtoehtona. Osaan kyllä ammattilaisena kuvata hyvin oireitani, mutta varmaan se on monella vaikeaa sanoittaa asiansa niin, että viesti menee perille. Yksityinen sektori on hyvän palvelun merkityksen oivaltanut ja myy nyt sitä kovaan hintaan.

Muutos on käynnissä, sen huomaa etenkin pääkaupunkiseudulla ravintoloissa. Johtunee siitä, että on pakko mukautua turistien vaatimustasoon ja kansainvälistymisen myötä. Kyllä Suomessakin osataan palvella, kysymys ei ole siitä, vaan palveluasenteen ja standardin muuttuminen vie aikaa. Asiakkaitten on syytä varautua myös maksamaan palvelusta, koska se vaatii työnantajilta panostusta koulutukseen ja resursseihin kaiken kaikkiaan. Ystävällinen hymy ei kuitenkaan maksa mitään.

Esa Kanerva

 

On Suomi köyhä ja siksi jää?

                                                                                                                                                                                                                                                                  

                                                            

                                                                                                                                                                                                                                                    5.8.2025

Pidän kesästä ja lämpimästä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kohti syksyn arkea ollaan menossa. Tänä kesänä ei kuumuuden takia oikein kirjoittaminen ja ajatus ole kulkeneet. Elokuun ensimmäinen viileä päivä on tänään ja siksi kirjoittamaan.

Pitkin kesää olen mietiskellyt, mistä Suomen talouden ylle on heitelty niin paljon tuhkaa ja tulikiveä. En haluaisi uskoa Runebergin ennustukseen Suomen ainaisesta köyhyydestä. Viisaat sanovat, ettei talous ole kasvanut yli viiteentoista vuoteen. Olen nähnyt myös ajan, jolloin hyvinvointivaltiota rakennettiin, ennen 90-luvun lamaa. Olen kokenut Nokian nousun ja tuhon. Mutta ennen kaikkea nykyinen tyrmäävä talouden alakuloisuus, joka alkaa muistuttaa ja oirehtia -90 luvun talouden romahduksen kaltaisella tavalla, kummastuttaa. Ei rakenneta, investoida, leikataan ja säästetään.

Mistä kenkä puristaa? Uutta Nokiaa ei ole syntynyt. Toisin sanoen sellaista omaa innovatiivista, maailmaa kiinnostavaa keksintöä tai aluevaltausta emme ole kyenneet luomaan. On ennustettu, että sellainen voisi kuitenkin ennen pitkää löytyä vihreästä siirtymästä ja vetyteknologiasta. Suomen talouden kivijalka, paperiteollisuus on näivettymässä ja tehtaita lakkautetaan. Teollisuustuotanto on kohtuullisen kapea-alaista, nojaa edelleen metalliin ja vanhaan teknologiaan.

Me iäkkäät olemme kuulemma tiellä ja sote-menot kasvavat nopeammin kuin tulot. Käppiä eli menot ovat suuremmat kuin tulot, kertyy joka vuosi n. 5 miljardia. Uusia suomalaisia ei synny eikä persujen mukaan ulkomaista työvoimaakaan saa päästää maahan. Tästä osittain johtuu, että tuottavuus ei kasva.

Kyllä ulkoisilla tekijöilläkin on osuutensa. Korona-pandemia horjutti taloutta pahasti, Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti korot pilviin ja yksityinen kulutus lopahti. Työttömyysluvut rumenivat ja markkinatalouden lain mukaan palkat eivät nousseet, koska työvoiman tarjontaa oli portin takana odottamassa. Ukrainan sota kohteli tietysti myös vientimme kohdemaita ja kysyntä laski. Sota jatkuu edelleen ja tuo epävarmuutta taloussektorille, puhumattakaan Trumpin tullikiistoista, joka on myrkkyä erityisesti investoinneille. Liikenevät velkarahat menevät maanpuolustukseen ja aseisiin.

Hallitus on omilla toimillaan tai toimimattomuudellaan heikentänyt Suomen taloutta. Yhteiskunnassa ei ole luottamusta tulevaan eikä edes nykyhallituksen kykyyn viedä Suomi nousuun. Vaikeata se tulee olemaan kaikille hallituksille, mutta uskottava talouspolitiikka tarkoittaa muutakin kuin leikkauksia ja säästöjä. Me tarvitsemme osaajia maahamme ja helpotamme heidän tänne muuttoaan. Jonkinlaista eläke- ja asenneremonttia saatetaan tarvita, jolla saataisiin työlliset jatkamaan työuraansa pidempään. Ja rakentaminen on saatava elvytettyä. Ensimmäiseksi rakentamisen kotitalousvähennys takaisin, korjausrakentamiseen kenties verohelpotuksia tai kannustimia. Eikä vähäisin vaikutuksiltaan ole yhteistyön ja luottamuksen parantaminen työmarkkinoilla. Konsensus siellä tuo vakautta ja luottamusta.

Kuten yllä olevasta voi huomata, että ei ole olemassa Suomen talouden ongelmakenttään mitään yksittäistä temppua, jolla kokonaisuus ratkaistaisiin. Tarvitaan realistinen useamman vuoden tai hallituskauden mittainen kasvuohjelma sekä pikkuisen onnea. Tällä tarkoitan sellaista onnenkantamoista, että syntyisi esimerkiksi jokin lääke tai keksintö, jonka edessä maailma olisi polvillaan. Yksittäisen Nokia-ilmiön haittapuolena on se, että näitten huippukaudet kestävät rajallisen ajan ja kilpailu hiljentää nousukiidon tehokkaasti. Esimerkkeinä tanskalainen laihdutuslääkejätti ja vaikkapa meidän Nokia. Innovaatioiden syntymisen pitäisi olla jatkuvaa ja mielellään eri aloilta.

Purran ilmoitus uusista miljardin euron leikkauksista tänä vuonna ei ole kovin fiksua talouspolitiikkaa. Se torppaa kasvua ja runtelee luottamuksen rippeetkin tästä yhteiskunnasta. Keinoja kasvun kiihdyttämiseen olisi olemassa, tarvittaisiin uusi hallitus ja uusi yritys.

Esa Kanerva

Käyn ahon laitaan

 

                                                                                                

                                                                              

                                                                                                     12.6.2025

Sadepäivän ratoksi kirjoitan muutaman rivin. Asiakaspalvelijat huokaavat tiskin takana, olen loman tarpeessa, joutonomina, mutta yhteiskunnan täystyöllistettynä jäsenenä, olen samaa mieltä. Ihminen tarvitsee latautumista. Todellisuuspakoa, joka aamuista töihin menoa ja lasten rahtaamista päivähoitoon. Tai kalenterista vapaata kuukautta. Suosittelen luontoa ja metsää. Järven rantaa tai puiston penkkiä kaupunkikeskustassa. Aisteiltaan kannatta herkistyä, mitä kuulee, mitä tuntee ihollaan ja mitä näkee ympärillään.

Syksyllä voi palata realiteetteihin. Sotia soditaan, valtion talous on kuralla ja leikkaukset uhkaavat. Kun kykenet laittamaan päässäsi off-nappulan päälle ennen kesää, aivojen käynnistäminen saattaa syksyllä onnistua jotenkin myönteisemmin. Kesällä on kerätty ikään kuin voimavaroja ponnistuksiin. Saattahan olla, että joutilaisuus on auttanut näkemään elämän pieniä hyviä puolia ja puolisokin voi näyttäytyä positiivisemmassa katsannossa kuin aikaisemmin.

Kesällä pitää muistaa armollisuus itseään kohtaan. Syö saunamakkaraa ja juo saunakaljat ilman henkistä syyttelyä. Nukkua voi puoleen päivään, jos huvittaa. Sekoita omat ympyräsi. Tee päinvastoin omia rutiinejasi. Jätä hampaat pesemättä, jos siltä tuntuu. Rakastele keskellä päivää. Valvo laiturilla lokkien kanssa vaikka aamuun. Sauno joka päivä.

Yksi asia, josta ei pidä laistaa, on likkuminen. Sängystä pitää nousta ja muutama tuhat askelta liikkua, soutaa tai huovata. Muuten ei elämässä hyvää seuraa, etenkin iäkkäillä. Ihmisen fysiologia vaatii tekemistä. Luut ja lihaksista ovat sitä varten, että niillä heilutetaan vaikka lapiota. Pumppu tarvitsee työtä ja verenkierto liikettä. Vaikka hyvä omatunto on paras unilääke, tarvitaan myös fyysistä rasitusta unen hyvän laadun takaamiseksi.

Käyn ahon laitaan, eli lähden kesälaitumille ja kirjoitan silloin, kun jotakin mielenkiintoista kirjoitettavaa tapahtuu. Ihailen kukkian, hyönteisä ja etenkin perhosia. Hyvää kesää, terveisin Esa

 

Kauas pilvet karkaavat

                                                                                                                               

                                                                                                  

                                                                                                                                      29.5.2025

Tämä on tarina siitä, miten koen vierauden tunnetta nyky-yhteiskuntaan. Ikää tulee, askel lyhenee ja ajttelussakin taphtuu muutoksia. Mikä ennen tuntui järkevältä touhulta, on muuttunut yhdetekeväksi. Olen mo nesti pysähtynyt miettimään, miksi mieleen hiipii kokemus, tunne ja ikävä yhteiskunnan menneita toimintatapoja kohtaan. Kysymys ei ole oikeastaan haikailusta "menneiden hyvien aikojen" perään, vaan kysymys on mielen hämmennyksestä. Olen keskellä outoutta, ihmistä ei ole enää pankeissa, saati postissa eikä oikeastaan kaupoissakaan, sielläkin palvelet suurelta osin itse itseäsi. Jos haluat pysäköidä autosi, lataa äppi, syötä tiedot ja opettele käyttämään sitä. Paketti voi tulla lähimarkettiin, mutta voi se mennä automaattiin, jonka avaamiseen tarvitse äpin. Puhelimesi voidaan sulkeä, jos et ole huomannut katsoa äppiin tullutta laskua, joka on unohtunut maksamatta. Missä luuraa ihminen, joka neuvoisi sinua tässä vieraassa ja monimutkisessa maailmassa?

En ole digisyrjäytynyt, vielä. Vaara piilee siinä, että koko ajan digitaalinen kehitys ja palvelujen siirto etenee. Pitää osata hossakin vaiheessa tekoälyn käyttö, jotta voi edetä palvelujen käytössä. Jossakin vaiheessa tulee raja vastaan, että ei ymmärrä, mitä tulisi tehdä ja edetä. Asia huolestuttaa etenkin viranomaispalvelujen osalta. Kuka väittää, että Pirhan kotisivut olisivat yksiselitteisen helppoja ja toimivia käyttää. Eivät ole, tarvitaan liian monta klikkausta perille päästäkseen. En kaipaa puhelinsoittomahdollisuutta enkä oikeastaan halua tavata usein lääkäriäkään. Lääkärin ammattitaitoa, neuvoja ja saavutettavuutta kaipaan. Ja nopeaa reagointia. Ja tuleehan tässä vähitellen ongelmia esimerkiksi hyvin pienen fontin lukemisessa, varsinkin puhelimesta.

Kyllähän iän karttuessa kaveripiiri harvenee, kun kuolema korjaa talteen. Pitkäaikaisiakin ystävyyssuhteita katkeaa ja kyllähän se vetää mielen matalalle kaverib hautajaisten jälkeen. Kuolemaa seuraa aina monimutkainen prosessi luopumista, muisteloa ja itsesääliä ihmisen osasta maailmassa. Surutyötä olisi mukava tehdä porukalla ja porukassa, tähän ei yleensä ole halukkuutta ilmeisesti aihe on liian kipeä. 

Ei mene varmaan montaa vuotta politiikassakaan siihen aikaan, jolloin ei iän vuoksi kelpaa porukkaan. Se on valitettavaa, koska vanhenemme yksilöllisesti. Joltakin menee vanhuus jalkoihin ja liikuntakysyyn, mutta pää pysyy kirkkaana. Iästä ja rajoitteista huolimatta kokemuksesta olisi yheiskunnassa aina käyttöä. Miksi vanhuus on suomalaisille niin kielteinen asia. Huomaan ikärasismia silloin tällöin. Ei se ole sormella osoittamista, vaan silmien peilistä voi päätellä, mitä asiakaspalvelija minusta ajattelee, "Mitähän toikin vanhaa äijä horisee ja luulee olevansa." Suomalainen yhteiskunnallinen ilmapiiri on tunkkainen ja viimeiset vuodet entistä kahtiajakautuneempi. Toiset voivat osallistua yhteiskunnan toimintaan työllisinä, toiset työtöminä ja halveksuttuina toisen luokan köyhinä kansalaisina. 

Sitten näihin sukupolvikysymyksiin. Näissä kysymyksiisä koen suurta tuskaa nähdessäni tahditonta käytöstä ja menettelytapoja. Minne ovat hyvät tavat osalta ihmisiä kadonnut tyystin ja tilalle on tullut öykkäröinti, minäittementaliteetti. Ihmiselle ei ole missään vaiheessa varmaan opetettu ymmärtämään, että lakin päästä pois ottaminen ruokaillessa on paitsi hyvä tapa, myös keino välittää kiitollisuutta ruoan valmistajaa, muita ruokailijoita ja itse ruokaa kohtaan. Tai naapurin tervehtiminen on keino yhdistää sosiaalisia suhteita, niin myös piristää ja lisätä turvallisuuden tunnetta lähiympäristössä.

Radiosta ja televisiosta tulee nyky-yhteiskuntaa peilaavia ohjelmia. Nuoria, urheilullisia ja meneviä ihmisiä kilpailee milloin missäkin lajissa ja missä päin maailmaa. Sitten kisaillaan typeryydessä ja näytellään formaatin mukaan riehakasta tai tiherretään itkua. En jaksa innostua, en kerta kaikkiaan. Ja illasta toiseen, teemat vähän vaihtelee, joku voittaa, joku putoaa, näytellään yhteiskunnan nykymenoa, heikot sortuu elon tiellä.

Kauas pilvet karkaavat, laulettiin laulussa. Yhä kauemmaksi taakse jää maailma, jossa kaikki oli suurin piirtein ennustettavaa, paitsi itänaapurin toimet. Työsuhteet olivat pysyviä, talkoilla rakennettiin Suomea, työkaverit viettivät kesälomansakin yhteisiiä kesäkodeissa, posti tuli ajallaan ja kaupungin bussikuski ehti hörpätä kahvit ja polttaa tupakit päättäreillä. Kaikesta ei loukkaannuttu, tapeltiin reilusti jopa nyrkeillä, harvemmin puukoilla toisin kuin nykyään, ei ollut alaikäsiä syytteessa murhanyrityksistä, oli verkkaisempaa ja osallistuttiin yhdistyksiin. Sellaista menneen Suomen ennakoitavuutta ja porukalla tekemistä minä kaipaan. Koulussa oli kuri ja opettajan sana laki. Poliisi oli auktoriteetti, jota jopa pelättiin. Mutta ei ollut katutaidetta eikä sähköpotkulautoja. Polkupyöräilijä saattoi saada sakon suuntamerkin näyttämättä jättämisestä.                                                                   

Kaikkea sitä ihminen haikaileekin, että valkoista keppiä heiluttavaa poliisia Hämeenkadulle ja hänen pillin  vihellystään!

Esa Kanerva

Suuntaa on muutettava

                                                                                                                     

                                                                                                           

                                                                            

                                                                                                                                   21.5.2025

Veroja on kerätty kautta ihmiskunnan historian. Veronkerääjien motiivit ovat vaihdelleet suurtalonpoikien viljaveroista valtiolliseen terroriin. Viime vuosisatoina veroja on pyritty keräämään yhteiskuntien yhteiseksi hyväksi ja jollakin tapaa perustellun oikeudenmukaisesti. Oikeistolaiset puolueet ovat kannattaneet matalia veroja monistakin eri syistä. Valtio on haluttu pitää erillään yksilön elämästä ja jokaisen pitää hankkia oma toimeentulonsa. Kun on matalat verot, se ideologin mukaan kannustaa tekemään enemmän töitä, säästämään ja investoimaan. Ns. hyvinvointivaltiossa tarvitaan verotusta palvelujen rahoitukseen, tuloerojen tasaamiseen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden takaamiseen. Orpon hallitus uskoo kovaan oikeistolaiseen politiikkaan myös verotuksen osalta.

Puoliväliriihessä hallitus avasi rahahanat ja heitti taloustavoitteensa roskakoriin. Ylempien tuloluokkien verotusta kevennettiin reippaasti ja tavalliset suomalaiset maksavat laskun (velan).

Suomen velkasuhde kasvaa tulevina vuosina 90 prosenttiin. Koska työttömyys kasvaa, paine työttömyysvakuutusmaksuihin kasvaa. Maksujen noustessa, se  kääntää monen keskituloisen veronalennukset pakkasen puolelle.

Eräs ihmeellisyys puoliväliriihen ratkaisuissa oli yhteisöveron reipas alennus 18 prosenttiin. Hallitus uskoo ns. dynaamisiin vaikutuksiin, eli siihen, että veronalennukset eivät vähennä ainoastaan valtion verotuloja, vaan voivat jopa lisätä niitä, kun talouskasvu ja työllisyys paranevat. Uskokoon ken haluaa, ennusmerkit ovat kuitenkin huonot. Talouskasvu antaa odottaa itseään ja työttömyys nousee.

Olisin mieluummin nähnyt isojen yritysten verotukien karsintaa ja niiden kohdistamista investointien kannustamiseen. Ns. ylläpitävät tuet eivät tuo talouteen tehokkuutta. Parasta veropolitiikkaa ja harmaan talouden torjuntaa olisi ollut kotitalousvähennyksen nostaminen.

Ymmärrän ja osaan samaistua köyhän asemaan tilanteessa, jossa Kela pakottaa asuntotuen leikkauksen johdosta muuttamaan pienempään asuntoon, työttömyyskorvauksen pienentyessä ja kaiken kallistuessa. Mitä yksinhuoltajaäiti vastaa lapselleen tämän kysyessä, miksi meillä ei ole varaa siihen, mitä naapurin lapsilla on. Tuskin lapsi ymmärtää perusteluksi Purran eduskunnassa toistamaa mantraa, että Suomen talous vaatii nyt leikkauksia ja uhrauksia.

Esa Kanerva

 

Kohti Woltti-kuskien työehtoja

 

                                                                                             

                                                                          

                                                                                                       12.5.2025

Hallitus tekee Suomessa nyt puhtaasti ideologiapolitiikkaa, heikentää lakko-oikeutta ja poistaa työntekijöitten ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Tutkimuksellinen tieto ei tue käsitystä, että arvioidusti siitä saatavalla 190 miljoonalla eurolla olisi isoa taloudellista merkitystä talouden kokonaisuuden kannalta siitä aiheutuvien haittojen kompensoimiseksi. Sopimusjärjestelmän toiminnan haittaaminen tai jopa alasajo saattaa sitä vastoin kansantalouden kannalta tulla yhteiskunnalle jopa kalliimmaksi.

Ensinnäkin tutkimuksin on todettu, että tasapainoinen neuvotteluasema työnantajan ja työtekijöitten välillä tuottaa parempia lopputuloksia ja työehtosopimuksia myös tuottavuuden kasvun kannalta kuin epäsymmetrinen neuvottelutilanne. Ammattiliittojen keskustoimistoissa työskentelevät yleensä neuvottelujohtajina juristit samoin kuin pöydän toisella puolella. Paikallisesti työntekijöitten pääluottamusmiehet ovat liittojen kouluttamia ammattilaisia. Tavallisesti heillä on takanaan 3-vuotinen työmarkkinatutkinto, joka sisältää myös yliopisto-opintoja ainakin työoikeudessa.

Jos ns. yleissitovuus poistuu ammattiliittojen jäsenmäärän laskiessa ja työnantajien järjestäytyessä yhä harvemmin työantajaliittoon, voi olla, että työehtosopimusten yleissitovuuden kriteerit eivät enää täyty (yli 50 % järjestäytyneistä työntekijöistä työskentelee järjestäytyneiden työnantajien palveluksessa). Seurauksena on paluu keskitetystä sopimustoiminnasta jokaisen yksittäisen yrityksen harjoittamaan neuvottelutoimintaan. Se on niille hyvin vaikeaa ja kallista, koska osaamista on vähän tai ei ollenkaan. On vaikeaa tietää työmarkkinoiden kilpailutilanteesta ja työvoiman hinnasta. On selvää, että yrityksille tulee lisää kustannuksia verrattuna nykytilanteeseen.

Julkisuudessa on esitetty teorioita, että työnantajat voivat välttää järjestelyin verovähennysoikeuden poiston. Tällöin tilanne olisi veropoliittisesti epäoikeudenmukainen. Hallitus nimenomaan korosti, että poisto koskee tasapuolisesti kumpiakin osapuolia.

Työttömyyskassan jäsenmaksu olisi edelleen vähennyskelpoinen. Kassan jäsenmaksun vähennyskelpoisuus perustuu eri kohtaan verolaissa kuin ammattiliiton jäsenmaksu. Se ymmärretään tulonhankkimismenona. Tämä houkuttelee työntekijöitä maksamaan vain sen, vaikka ns. Loimaan kassaan. Ammattiliitoille tulee iso haaste osoittaa tarpeellisuutensa tavallisen duunarin näkökulmasta ja merkitsee isoa tulosvastuuta. Solidaarisuus lienee nuorelle polvelle tuntematon käsite ja periaate hoitaa vain omat asiat, on vahva. Tämä on tietysti hyvin lyhytnäköistä ajattelua, koska se merkitsee todellisuudessa paluuta aikaan viime vuosisadan alun työehtoihin hitaasti, mutta varmasti. Muutos on hidasta korkeasti koulutettujen ja osaamisellaan kilpailuun kykenevien työntekijöitten aloilla, mutta siirtyminen esimerkiksi kaupan alalla, rakentamisessa ja teollisuudessa nopeaa.

Yhteiskunta ei pääse eroon työmarkkinoista purkamalla sopimusyhteiskunnan. Työehdoista on pakko alkaa säätämään ja tarkentamaan lakeja, joilla turvataan työelämän minimiehtoja. Se vie aikaa, koska lainsäädäntötyö on hidasta. Poliitikot joutuvat sitten päättämään palkkojen, työaikojen ja lomien tasosta. Kyseiset lait ovat kyllä nykyisinkin olemassa, mutta niistä sovitaan yleensä paremmin työehtosopimuksissa.

Viimeisin työnantajien veto taitaa olla vasta tulossa. Yleensä työnantaja perii työntekijältä valtakirjalla suoraan palkasta ammattiliiton jäsenmaksun. Perintä ei perustu lakiin, vaan työehtosopimuksilla on sovittu asiasta. Mikäli työnantajat päättävät luopua käytännöstä, se alkaa olla ammattiliitoille hyvin hankalaa ja yksittäiselle työntekijälle kohtuutonta tilittää joka kuukausi ay-jäsenmaksu liitolle. Ainakin se pakottaisi ammattiliittojen jäsenmaksun prosenttiperusteisesta perinnästä tasamaksuun.

Tuon keskusteluun vielä yhden asian. Sopimusyhteiskunta on vahvistanut sen resilienssiä. Kansakunnan puolustus on perustunut siihen yksimielisyyteen, että Suomea kannattaa puolustaa. Duunarit ovat kokeneet työmarkkinaselkkauksissa joukkovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Työnantajat ovat hyötyneet vakaasta yhteiskunnasta ja toimintaympäristöstä. Oikeastaan hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu sopimalla, keskeisinä elementteinä keskitetyt tulopoliittiset kokonaisratkaisut. Nyt halutaan, että jokainen työnantaja ja yksittäinen työntekijä tekevät keskenään diilejä omalta osaltaan. Yksilökeskeinen ajattelutapa ei ainakaan lisää kansalaisten yhteenkuuluvuutta, mikä on tarpeen erityisesti kriiseissä.

Aika näyttää, minusta työelän lainsäädäntö ja työntekijöitten asema on heikentynyt tämän hallituksen aikana sietämättömästi. Tulevienkin hallitusten on vaikeaa korjata nyt tehtyjä työelämän heikennyksiä. Ovatko duunarit luisumassa kohti alustatalouden työehtoja ja Woltti-kuskien asemaa?

Esa Kanerva