Laillisuutta, sisäministeri Rantanen!

                                                                                                                                           15.3.2024

Perussuomalaisten eräs keskeisimmistä poliittisista teemoista on ollut syyttää muita puolueita poliittisista virkanimityksistä. Puolueen blogeja verkossa palstalla on vuodelta 2022 kirjoitus, jonka otsikkona on ”Poliittiset virkanimitykset laittomia: Miten niitä voi olla?

Jutussa vedotaan siihen, että virkaan pitää lain mukaan valita siihen ansioitunein henkilö. Lain vaatimusten pitäisi sinänsä jo estää tällaiset nimitykset – eli sen, että hyväpalkkainen ja tärkeä virka annetaan puolueen suosikille. Miksi oikeusvaltio ei vaadi puolueitakin noudattamaan lakia?

Artikkeli huutaa syyttäjän perään, missä on esitutkinta, missä on käräjäoikeuden käsittely? Nyt olisi aihetta tällaiseen prosessiin.

Perussuomalainen sisäministeri nimitti eilen Suojelupoliisin päällikön virkaan perussuomalaisen puolueen jäsenen, oman valtiosihteerinsä Juha Marteliuksen.

Virkaa haki parikymmentä henkilöä. Hakijoitten joukossa oli mm. Suojelupoliisin apulaispäällikkö Petri Knape. Hän on tehnyt pääosan virkaurastaan Suojelupoliisin johdossa sekä strategisena että operatiivisena apulaispäällikkönä. Ennen Suojelupoliisia hän työskenteli pitkään Keskusrikospoliisissa talousrikostorjunnan tehtävissä. Knape on myös toiminut kansainvälisissä tehtävissä Interpolin pääsihteeristössä.

Martelius ei aio luopua jäsenkirjastaan, koska Supon päällikkö ei politikoi. Rantasen mielestä Marteliuksen nimittäminen ei ole poliittinen virkanimitys. No ei tietenkään, rouva Rantanen, Petri Knapen syrjäyttäminen valinnassa ei ole lainkaan poliittinen valinta. Se ei näytä eikä edes haiskahda poliittiselta virkanimitykseltä! Näin kääntyy takki ja takki heiluu näin, missä on nyt Tynkkysen tai Bergbomin huuto laillisuuden perään?

Esa Kanerva