1.3.2024
Luin Pirkanmaan hyvinvointialueen vanhuspalveluiden
kehittämissuunnitelman. Olen tehnyt uran vanhuspalveluissa käytännön työssä
sairaanhoitajana ja esimiehenä. Olen pöyristynyt!
Vanhuspalveluiden kehittämissuunnitelmat ovat irtautuneet
todellisuudesta kuin raketti maan pinnalta. Alkuhätäännyksestä toivottuani, ensimmäinen
ajatus oli, että nämä ei voi millään keinoin onnistua. Miten reagoisin tai mitä
kirjoittaisin kehittämissuunnitelmasta? Päädyin siihen, että vertaan suunnitelmaa
käytännön työstä saamaani kokemukseen.
Pirha aikoo luopua ikäihmisten laitoshoitopaikoista.
Samalla vähennetään rajusti nykyään käytössä olevia ympärivuorokautisen
palveluasumisen ns. tehostetun palveluasumisen paikkoja. Sitten leikkurissa
ovat kotihoidon käynnit. Mitä ajatellaan sitten tilalle? Omaiset valjastetaan hoitovankkureiden
kärkeen, tämän työn lisäksi perhehoidolla, yhteisöasumisella ja kotihoidon
digipalveluilla kuvitellaan selvittävän. Nämä vaihtoehdot eivät korvaa edes
nykyisiä, huonosti toimivia palveluita. Miksi?
Nykyinen suomalainen kulttuuri ja työelämä eivät mahdollista
työikäisten ihmisten osallistumista vanhusten hoivaan nykyistä enempää. Tälläkin
hetkellä lapset joutuvat toimimaan vanhempiensa asianajajina järjestellessään
vanhusten asioita pankkipalveluista byrokraattien kanssa kiistelyyn. Perhehoito
on mahdollinen hyvin pienelle osalle vanhuksia, koska tässä hoitomuodossa
vaaditaan liikuntakykyä ja omatoimisuutta. Paikkojakin on tarjolla vähän. Yhteisöasumisesta
ja kotihoidon digipalveluista kirjoitan tässä erikseen.
Yhteisöasumisessa ja kotihoidossa suunnitelmat tarkoittavat
vanhusten hylkäämistä ja jättämistä oman onnensa varaan. Yksinkertaisesti siitä
syystä, että suurin osa näitä palveluita tarvitsevista vanhuksista on eri
asteisesti dementoituneita.
Yhteisöllisessä asumisessa ei ole ympärivuorokautista
valvontaa. Miten dementoitunut vanhus huolehtii itsestään, jos muisti on niin
lyhyt, että ajatus unohtuu samassa lauseessa? Kuka huolehtii perustarpeista
niissä tilanteissa, kun eritteet tulevat housuihin ja petiin? Miten
huolehditaan vanhuksen juomisesta ja syömisestä, jos hän ei ymmärrä lusikan
päälle mitään? Kuka kääntää muorin asentoa sängyssä, jos ihminen ei ymmärrä
tehdä sitä itse. Virtsan retentio (virtsarakon tyhjenemisen estyminen) on aika
yleinen vaiva, monestakin syystä ikäihmisillä. Millä toimenpiteillä seurataan virtsan
eritystä? Vaiva edellyttää hoidoksi nopeaa katerointia. Miten tämä asia
hoidetaan? Entä obstipaation eli ummetuksen torjunta ja vatsan toimittaminen,
kuka sitä seuraa ja hoitaa säännöllisesti? Yleensä vanhus muuttuu näistä
vaivoista sekavaksi ja tuskaiseksi. Viedäänkö tästä syystä harhaileva pappa
Acutaan? Sinnekin vain, mikäli joku kavereista ymmärtää pyytää apua. Mitä tehdä
usein nimenomaan yöaikaan ulosteilla itsensä ja ympäristönsä sotkevalle
vanhukselle? Näillä tiedoilla ei mitään.
Olen seurannut läheisteni kotihoitoa. Kun dementia etenee,
aluksi loppuu kiinnostus uutisten seurantaan, lehtiin ja kirjoihin. Eräsi
selitti lukemattomuutta sillä, että hänen on turha lukea, koska hän unohtaa
mitä lauseen alkuosassa kirjoitettiin. Sitten puhelimesta tulee turha esine, siihen
ei osata vastata soittamisesta puhumattakaan. Miten tällainen ihminen hyötyy
kotihoidossa älykelloista, tableteista, automaattisista doseteista ja
videovastaanotoista? Ei mitenkään. Digipalveluitten varaan on turha kotihoitoa
rakentaa.
Aamulehti kirjoitti hetki sitten, että ”ikääntymisen ja hoivan huippuyksikön lausunnon mukaan suunnitelmien
toteutuminen tarkoittaisi, että yli 3 000 palveluja tarvitsevaa ikäihmistä jää
vuonna 2030 kokonaan niitä vaille. Näin käy, vaikka optimistiset arviot
omaishoidon ja yhteisöllisen asumisen määrän kasvusta toteutuisivat.” Voiko
yhteiskuntamme muuttua arvoiltaan tällaiseksi?
Kieltäydyn uskomasta Pirhan ”asiantuntijoiden” vanhusten hoitotyöstä
tekemiin tuulentupiin ja suunnitelmiin. Tuohon Aamulehden uutiseen kyllä uskon.
Tarvitsemme ryhtiliikkeen ja politiikkaa on muutettava. Keväällä 2025 on
maakuntavaalit. Muutos lähtee paitsi valtion harjoittamasta politiikasta, myös maakuntavaltuuston
päätöksistä.
Esa Kanerva
