3.5.2022
Olen yrittänyt järjestellä ajatuksiani tästä maailmanmenosta jonkinmoiseen järjestykseen. Maailman arvorappio, ihmisyyden ja
järjellisen logiikan katoaminen ympärillä ottaa koville. Uskon, että moni muukin
sisimmässään pohtii näitä samoja asioita. Hieman olen hämmentynyt niistäkin
mielipiteistä, etten jaksa enkä lue enää sotaa käsitteleviä juttuja lehdistä.
Toki todellisuuden voi sulkea pois mielestään, se ei ole kuitenkaan minun
juttuni. Minkälainen on uusi maailma, onko vanhasta mitään jäljellä?
Jotkut selittävät ihmisen ja eläimen eroa sillä, että
ihmisellä on tietoisuus ja tunne-elämä. Ihminen on aina vastuullinen
tekemisistään. Tai näin ainakin olen kuvitellut. Sekin on nyt sitten ihan juuri
tullut nähdyksi, kuinka ihmisestä kuoriutuu toiselle ihmiselle peto,
saalistaja, kiduttaja, tappaja. Mikä on niitten venäläisten sotilaiden
sivistystaso, ovatko he koskaan kuulleet ihmisen elämän kunnioittamisesta ja myötäelämisestä?
Löytyy valitettavasti samalla tavalla käyttäytyviä ihmisiä lähempääkin. On
puolueitakin, jotka kyseenalasitavat ihmisoikeudet eivätkä tunne mitään
velvollisuudentuntoa auttaa hädässä olevia.
Ihmisyys unohtuu kodeissakin. En näe mitään eläimellisestä
käytöksestä poikkeavaa vaimoaan hakkaavassa miehessä. Fyysinen alistaminen on
Suomessa tavallista. Vielä pahempaa on henkinen kaltoinkohtelu ja lapsien
laiminlyönti. Näistä kotihirmuista syntyy sopivissa oloissa uusia
keskitysleirien vartijoita ja naisten raiskaajia. Tasapainoinen ja sivistynyt
ihminen ei tee missään olosuhteissa, edes sodassakaan, tällaisia hirmutekoja.
Työpaikoilla kiusataan ja alistetaan. Työtovereiden tekemää
työtä ei arvosteta ja minä-minä-kulttuuri on arvossaan. Milloin sielläkin alettaisiin
olemaan ihminen ihmiselle. Onko niin, että yleissivistyksemme on vain
pintaraapaisua. Tilaisuuden tullen unohdamme myötäelämisen taidon ja haluamme
olla pahoja. Jotkut ihmiset kuvittelevat harhaisesti, että he ovat oikeutettuja
ilkeilyyn ja mollaamiseen. Valitettavasti työpaikoilla muutamat pesän likaajat saavat
vielä valtaa ja esimiestehtävän. Lopputulos on asiakkaitten, työntekijöitten ja
työpaikan toiminnan kannalta katastrofaalinen.
Onko maailmankuvassa mitään mieltä ilahduttavaa jäljellä? Kollektiivisen vastuun otto lähimmäisistä ja pakolaisista lämmittää.
Apua annetaan, jopa tyrkytetään. Suomen kansa mielipiteissään kohtuullisen
yksimielinen ja sillä on hyviä johtajia.
Ikäviä elämän puolia on nyt enemmän kuin positiivisia. Toisten
ihmisten elämän kunnioittaminen on vahvasti kyseenalaistettu. Turvallisuuden
tunnetta ja luottamusta inhimilliseen kasvuun on horjutettu, ehkä pysyvästi.
Loppujen lopuksi, ihmisyys on alennustilassa, ihmisen hyvyyteen on turha uskoa ja valitettavasti vain aseet tuovat turvaa, jos on tuodakseen.
Esa Kanerva
