16.9.2015
Moni on viime päivinä pohtinut, minkälainen ihminen on poliitikko Sipilän ulkokuoren takana. Sitähän me ei tarkkaan ottaen tiedetä. Voimme vain arvailla jotakin taustatiedoista. Sipilän johtaminen on kuin suoraan Fordin tehtailta. Suomen työtätekeviltä vaaditaan tehokkuutta ja tuottavuutta. Tieteellinen johtaminen on kova sana Sipilän johtamistyylissä. Jos on eri mieltä hänen kanssaan, siitä seuraa Sipilän päässä johtopäätös, että työntekijät ovat vätysteleviä vetelehtijöitä, jotka eivät suostu sopimaan tehokkuuden parantamisesta. Ammattijärjestöt eivät ymmärrä Suomen taloudesta mitään, koska eivät lähteneet mukaan tähän yhteiskuntasopimukseen. Sipilän ajattelu on siis hyvin mustavalkoista ja vanhakantaista. Ei vastakkainen näkemys ole röyhkeyttä eikä tunnelman pilaamista. Turha on Sipilän vedota tunteisiin silloin, kun on kysymys leivästä.
Yleensä asian tiimoilta käydään keskustelua silloin, kun joku poliitikko luopuu vapaaehtoisesti jostakin merkittävästä asemasta. Selitykseksi riittäisi yleensä, että olen tehnyt arvion, etten tule valituksi seuraavalla kerralla. Kevein kengin ei poliitikon hommista luovuteta. Silloin vedetään julkisuuteen normitapauksessa kaikki ihmisen elämään liittyvät kuviot, halu olla enemmän perheen kanssa, lapset tarvitsevat tukeani ja haluan palata erittäin haastavaan ja mielenkiintoiseen entiseen työhöni. Turhautumista ja äänestäjien suosion laskua ei juurikaan näissä yhteyksissä mainita. Poliitikot haluavat olla imagoltaan puhtaita ja perin inhimillisiä kasvoja.
Joku on arvioinut, että poliitikon homma ei ole ihan terveitten ihmisten hommaa. Poliitikon pitää olla vähän kaista, hyvällä tavalla kajahtanut, ei sitä muuten jaksa. Töitä pitää tehdä ihan hirveästi, ja koko ajan on pinnisteltävä, että tulee uudelleen valituksi. Sama homma niin eduskunnassa kuin kunnallispuolella. Julkisuus on äärimmäisen rasittavaa. Ihmiset tietävät, koska poliitikko on käynyt vieraissa ja koska hän päättää työpäivänsä.
Politiikka on kovaa peliä. Tässä ilmaisussa ei ole negatiivista latausta, vaan niissä piireissä ei pehmo pärjää. Pitää hallita isoja kokonaisuuksia, oltava sanallisesti sujuva ja nokkela, esiintymisessä pitää olla karismaa ja kielitaitoakin tulee olla. Viikonloput on kierrettävä kenttää kun muut viettävät siestaa. Miltä poliitikon elämä sinusta tuntuisi? Kuinka moni meistä sietäisi semmoista elämää? Poliitikon on pakko.
Varmaa ei meissä herätä ihmetystä ja kateutta se, että kun poliitikko tekee johtopäätökset ja vetäytyy kunnialliseen palkintovirkaan. Miksi he vetäytyvät? Koska he ovat saaneet politiikalta ja puolueelta kaiken, mitä ovat tavoitelleet. On koettu vaalivoiton huumaa ja paljon myös pettymyksiä. Niitä ei yhteisten asioiden hoidossa voi välttää. Taustalla piillee poliitikon ainainen tyytymättömyys olemassa olevaan ja siihen hetkeen. On pyrittävä johonkin, pyrkiminen on verissä. Kun politiikka ei anna enää mitään, tavoitellaan omassa elämässä jotakin uutta.
Moni tietysti katuu päätöstään pitkään. Mustan auton takapenkki viehättää. Toisaalta elämässä voisi tehdä monia asioita toisinkin. Ei tarvitsisi jatkuvasti miellyttää äänestäjiä tai vaikkapa aloittaa uusi harrastus.
Työpaikoilla on tällä hetkellä nurinkuriset tunnelmat. Pomo vaatii sipilämäisesti tehokkuutta, mutta samalla työntekijän vaikutusmahdollisuudet kapenevat. Palkataan konsultteja opettamaan duunareita soputumaan muutokseen ja löytämään itsestä sisäinen työntekemisen palo. Kuitenkin tunne oman työn hallinnasta, vaikuttamismahdollisuuksista omaan työhönsä ja työn jatkuvuudesta on työntekijälle paras palkinto. Tämän pitäisi myös Sipilän ymmärtää. Ei Suomen kansa ole Suomi-nimisen yrityksen pelkkiä tuotannon tekijöitä, vaan viisaita, syvällisesti ajattelevia ja maansa parasta haluavia kansalaisia. Politiikan tekeminen on paljon muutakin kuin insinöörityötä ja järkeistämistä. Kansan ja työläisten kanssa on käytävä vuoropuhelua ja myös kuunneltava, mitä heillä on sanottavaa.
Esa Kanerva
