21.9.201
Päätimme vaimon kanssa ilmojenkin suosiessa lähteä käymään Amurin työläiskorttelimuseossa. Ajatuksena oli kierroksen päätteeksi poiketa ravitsemassa itseämme ravintola Amurin Helmessä joka alkaa olla jo kansallinen kuuluisuus.
Alkupaloiksi tutkin netistä taustatietoja. Amurin työläismuseokorttelissa pääsee tutustumaan tamperelaisen työväen koteihin ja niiden kuvitteellisten asukkaiden elämäntarinoihin lähes sadan vuoden ajalta 1880-luvulta 1970-luvulle.
Amurin puutalokortteleiden rakentaminen alkoi 1860-luvulla Tampereen kasvavan työväestön tarpeisiin. Ainoassa jäljellä olevassa korttelissa on viisi alkuperäisillä paikoillaan olevaa asuinrakennusta sekä neljä piharakennusta.
Asuinrakennuksiin on sisustettu asuntoja, jotka ajoittuvat vuosien 1882 ja 1973 välille. Perusamurilaiseen keittiökuntaan kuului yhteiskeittiö ja useampi huone, joissa kussakin asui tavallisesti yksi runsaslapsinen perhe. Joukkoon mahtuivat lisäksi hyyryläiset eli alivuokralaiset.
Museoalueella on myös yhteissauna, leipomo, suutarinverstas, osuuskauppa sekä paperi- ja lyhyttavarakauppa. Yhteissaunan löylyihin on mahdollista päästä yhä!
Alueella henkii asukkaiden tiivis yhteisöllisyys, muuten ei voisi kuvitella asuttavan niin ahtaasti. Yhteinen hella viidellekin ruokakunnalle on pitänyt riittää. Voisi kuvitella, että perheenemäntien on täytynyt olla sosiaalisesti hyvin lahjakkaita ja luovia, jotta ruokaa on saatu tehtyä kaikille katraille.
Yle-areenan 70-lla Amurista tehdyn filminpätkän selostaja tuumii lopuksi, että puutteelliset asunnot kelpasivat enää vanhuksille ja siksi puutalojen oli väistyttävä uusien rakennusten tieltä. Lausuma on sen hetkisen arvomaailman mukainen. Vanhukset ovat yhteiskunnalle taakka ja kaikki vanha joutaa pois. Olisipa silloin ollut yhteiskunnassa järkeä, että olisi runsaammallakin kädellä säästetty Amuria ja kulttuurihistoriaa kuten esimerkiksi Raumalla ja Porvoossa.
Sinänsä kukaan ei varmaan kaipaa sen aikuista asumista. Vesi pääasiassa kannettiin ja laskit kerättiin ämpäriin. Tarpeet tehtiin ulkohuusseissa, joitten ruumissa vilisivät rotat. Syöpäläiset olivat ainaisena vaivana. Pakkanen tuli pirtteihin sisään ja monella oli useat matot lattialla päällekkäin lämmittämässä. Puhtaudesta huolehdittiin yleisissä ja yhteiskäytössä olleissa saunoissa. Pukutilat olivat erilliset naisille ja miehille, löylyissä ja pesuhuoneissa oltiin yhdessä. Joskus kuulemma sattui vahinkoja, että emäntä pesi väärän miehen selän.
Alue oli palveluiltaan monipuolinen. Oli kauppoja, suutareita, viinanmyyjiä, leipomo ja paperitavaraliike. Sosiaalisesti alueella asusti lähinnä Finlaysonin tehtaan työläiset ja käsityöntekijät. Olipa jokunen kirvesmieskin asettunut asumaan itse tekemäänsä ja omistamaansa taloon. Alue viehätti taitelijoita ja kirjailijoita. Kerrotaan Väinö Linnan kirjoittaneen teoksensa ”Ihmisiä telineillä” nimenomaan peilaten Amurin kaupunginosaa ja asuntoja. Lauri Viidan runoissa elää Amurin henki ja monet kuvataitelijat ovat ikuistaneet maalauksin korttelia.
Voin ehdottomasti suositella museossa käyntiä. Se on vavisuttava kokemus ihmisten elämästä ja asumisesta sata vuotta sitten. Amurin kohtalon sinetöi uusi asemakaava. Tampereen kehittyessä modernimmaksi päätettiin Amurin puutaloalue purkaa lukuun ottamatta yhtä korttelia, joka jätettäisiin muistoksi jälkipolville sellaisenaan. Puutalojen pyyhkiminen kaupungin kartalta uusien kerrostalojen tieltä vahvistettiin asemakaavassa vuonna 1965. Varsinaiset saneeraustoimet alkoivat muutamia vuosia myöhemmin.
Kuten tuossa aiemmin totesin, on vahinko, ettei Amuria säästetty enempää. Ikävä ei sen sijaan tule työläisten asumisen laatua, mutta sen sijaan alueelta henkivää ja aistittavaa yhteisöllisyyttä kyllä.
Esa Kanerva
