Vihatkoot, kunhan pelkäävät!

 

                                                                                                 

                                                                                                  

                                                                                                                          26.4.2026

Olette varmaan ihastelleetkin ministeri Purran järkkymättömän itsevarmaa esiintymistä hänen puolustaessaan ”kansalle” epämiellyttäviä leikkauslistoja. Fyysinen kunto näyttää ulospäin hyvältä eikä väsymystä  näy kasvoilta. Turhautuminen näkyy ulospäin harvoin ja intoa näyttää riittävän. Johtopäätös on se, että hän on epätyypillinen poliitikko. Seuraava kysymys on, miksi hän poliitikkona haluaa tehdä tällaista imagopolitiikkaa? Kaksikolmasosaa suomalaisista on sitä mieltä, että hallitus on epäonnistunut lähes kaikissa tavoitteissaan. Mutta Purra lisää höyryä koneeseen ja julistaa talouden madonlukuja, mistä on kysymys?

Purran täytyy ymmärtää ja huomata, että työttömyys kasvaa, talous sakkaa ja nuorten pahoinvointi syvenee. Oletan, että hänen ajattelunsa lähtökohta ja oma kuvitelmasa on se, että se ei suinkaan voi johtua hänen virheistään tai harjoitetusta politiikasta, vaan että säästötoimia ei ole tehty riittävästi. Edelliset hallitukset ovat päästäneet ja mädättäneet Suomen talouden niin huonoon kuntoon, että hänen mielestään oikeita lääkkeitä pitäisi antaa vielä lisää. Talous ei ole kuitenkaan suoraviivaista matematiikkaa, pitäisi seurata myös toimenpiteiden vaikuttavuutta. Jos jokin hänen mielestään järkevä muutaman kymmenen miljoonan leikkaus on oikea, hän väittää sen olevan oikea välittämättä siitä, että se aiheuttaa suuremmat kulut toisella momentilla. Tämähän on lyhytnäköistä kirjanpitopolitiikkaa ilman käsitystä syy- ja seuraussuhteista. SOSTEn, THL:n ja tilastokeskuksen lukujen perustella hallitus säästää vain paperilla, valtion talouden kokonaiskuvaa arvioitaessa todelliset nettosäästöt tällä hallituskaudella ovat nolla. Säästöjen seuraukset köyhille ovat kuitenkin katastrofaaliset.

Sitten niitten vaikeimpien Purran persoonaan liittyvien syiden pohdinta. Miksi Purra haluaa tehdä tällaista masokistista talouspolitiikkaa, yhteiskunnan heikommilta otetaan miljardi, mutta valtion velkalaiva vuotaa edelleen kovempaa kuin sitä yritetään tyhjentää. Kyllä motiivien täytyy liittyä ideologiaan. Hänellä on vakaa usko kansallisvaltioon ja valtioitten pitää olla kansallisesti itsekkäitä. Hänestä vihervasemmisto on pettänyt kansallisvaltion ja Suomi on muuttunut ”kaikkien maailman ihmisten koti- ja sosiaalitoimistoksi”. Vähän samaa kaikupohjaa kuin amerikan persuilla. Tehdään Suomesta suuri ja rajataan valtion tehtävät vain oman maan kansalaisille. Suomessa pitää tehdä samankaltainen puhdistus kuin jenkeissä. Aikaisemmin huudettiin rajoja Uralille, nyt samat piirit haluavat rajat umpeen.

Kyllä Purralla täytyy olla myös henkilökohtaisia motiiveja. Halu olla Suomen Thatcher tai rautarouva, joka ei tunteile eikä empatiseeraa. Hän haluaa jäädä historiankirjoihin ministerinä, joka uskalsi ja rohkeni tehdä rajuja toimenpiteitä arvostelusta välittämättä ja saada Suomen talous kuntoon. Suosio on toissijaista. Ilmeisesti hän on luonteeltaan kova, talous on tärkeämpi kuin kansalaisten kärsimys. Vanhana latinistina tuli mieleen keisari Galigula, joka lienee hänen idolinsa. Roomalaisen keisarin suosikkilause oli ”Oderint dum metuant” eli kansan suosio on merkityksetöntä, kunhan alamaiset ovat tarpeeksi peloissaan ja tottelevat. Tällöin hänen tavoitteenaan ei tietenkään ole yhteiskuntarauha, vaan muiden pakottaminen minun vallankäyttööni. Tämä lienee hänen tietoinen valinta. Köyhien viha on vain todiste hänelle hänen rohkeudestaan.

Riikka Purra käyttää valtaa, tarjoaa kansalle verta, hikeä ja kyyneleitä. Kansaa on koulutettava nöyryyteen ja yhteiskunnan on kärsittävä parantuakseen. Jokin sisäinen viha toimii käyttövoimana ja sopimisen kulttuurin hän on korvannut ideologialla. Muutama päivä sitten hän vakuutti eduskunnassa olevansa oikeassa silloinkin, kun tulokset, esimerkiksi 110 000 uutta köyhää ja talouden polkeminen paikallaan puhuvat häntä vastaan. Purrasta tulee tuskin tulevaisuudessakaan Suomen diktaattoria, mutta suurin riski hänen politiikassaan on kaiken luottamuspääoman halvaannuttaminen niin pahasti, että sen korjaaminen kestää sukupolvia.

Esa Kanerva

Juusoa itketti, Rydmania nauratti

                                                                                                                                 

                                                                                        

                                                                                              

                                                                                                                22.4.2026

Menneellä viikolla tehtiin sosiaali- ja terveysministeriössä päätös kerätä vanhuksilta hakusessa olleet sosiaalipuolen 100 miljoonan euron säästöt. Yllättävän vähällä keskustelulla asia ohitettiin. Muutos nostaa hoivamaksut 85 prosentista 87,5 prosenttiin nettokuukausituloista, on merkittävä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että lähes koko eläke menee hoivapalvelun maksamiseen. Paitsi taloudellisesti muutos on merkittävä, on se sitä myös henkisesti. Sinulta viedään käytännössä oikeus omaan eläkkeeseesi ns. vähimmäiskäyttövaraa lukuun ottamatta, vajaa paria sataa euroa. Ennen maksun korottamista on ikäihmiselle saattanut jäädä eläkkeestä käyttörahaa ylimääräistä satanen pari. Omavaraisesta ihmisestä tulee elätettävä. Armorahalla on pystyttävä kattamaan kaikki henkilökohtainen kulutus vessapaperista puhelinlaskuun sekä lääkkeisiin. Eihän se mihinkään riitä!

Palveluasumisessa vanhus ei enää jatkossa ”omista” eikä päätä rahoistaan. Tähän asti sosiaalitoimi on menetellyt samalla tavalla puliukkojen kanssa, sosiaalitäti on antanut viikoittain taskurahaa Penalta kuun alussa takavarikoimastaan eläkkeestä. Miltä mahtaa tuntua vanhuksesta, joka on koko ikänsä hallinnut talousasioitaan, joutua yhteiskunnan armopalojen varaan. Ei siitä parista sadasta riitä edes pienen lahjan ostamista lapsenlapselle eikä kahvin tarjoamista vieraille.

Rydmanin poliittinen valinta hakea hallituksen säästöt juuri vanhustenhuollosta tuntuu erityisen kovalta ja julmalta. Siinä missä ministeri Juuson kasvoilta oli nähtävissä inhimillinen pilkahdus, Rydman näytti hymyilevän ministeriaitiossa. Rydman on talousteknokraatti ja tuskin tällaisen leikkauspäätöksen tekeminen vei häneltä yöunia. Se on hänelle laskuharjoitus. Mutta vanhusten käytännön elämästä hän on vieraantunut. Hän tuli tuskin ajatelleeksi, että 87,5 prosentin maksuosuus iskee juuri ikäihmisen itsekunnioitukseen ja oikeuteen olla oma itsensä. Onko raha parturikäyntiin kerran kuukaudessa tai kahvipullan ostaminen silloin tällöin liikaa vaadittu.

Onhan tämä hallituksen päätös tietysti strateginenkin. Se ohjaa ikäihmisiä yrittämään asua kotona mahdollisimman pitkään, koska vaihtoehtona on huutolaisen osa. Mahdollisuus väärinkäytöksiin on varteenotettava. Omaiset antavat lupauksia hoivasta, vaikka todellisuudessa vain vanhuksen eläkepäivä kiinnostaa. Etenkin tapauksissa, joissa lapsilla on edunvalvontavaltakirja. Vanhusta ei tarpeesta huolimatta haluta ohjata palveluasumisen piiriin, koska se vie vanhuksen koko eläkkeen.

”Kiittämättömyys on maailman palkka”, sanoi äitivainaa. Nuorten ikäpolvien kiittämättömyys elämänsä ehtoopuolella oleville karahtaa vielä omille nilkoille. Tässä maksuasiassa käy kuin eläkekeskustelussa. Kun nuori polvi vaatii eläkkeiden leikkaamista, tosi asiassa he leikkaavat mitä suuremmassa määrin omia eläke-etuisuuksiaan.

Suomi on siirtymässä vanhustenhoidossa huolenpidon kulttuurista säilytyksen kulttuuriin. Kunnioitus iäkkäitä kohtaan on tarkoittanut sitä, että vanhemmalle polvelle annetaan mahdollisuus elää taloudellisesti loppuun asti tasapainoista elämää. Eivät ikäihmiset ole tähänkään asti eläneet pröystäillen, mutta säällisen elämän he ansaitsevat. Nyt järjestelmä muuttuu ja tekee vain minimin, perhesuhteet ratkaisevat ja auttavat pärjäämään paremmin. Palataan aikaan ennen hyvinvointivaltiota, vanhuuden laatu riippui lapsista ja suvusta.

Vieläkö joku poliitikko kehtaa vakuuttaa edelleen luottamaan hyvään vanhuuteen. Ikääntyvät katsovat tulevaisuuteensa pelolla, ei luottamuksella. Eurot ovat ohittaneet ihmisarvon.

Esa Kanerva

Paskapuheen hinta

                                                                                                                                      

                                                                                                                           

                                                                                                  

                                                                                                                 13.4.2026

Minkälainen maailma meitä odottaisi, jos kaikki ihmiset valehtelisivat, kuten presidentti Trump tai hänen hallintonsa? Mitä yhteiskunnista ja maailmasta jäisi jäljelle? Kehenkään ei voi luottaa, suurimmat huijarit ja voimakkaimmat koijarit hallitsisivat. Olisimme anarkiassa. Suomi valtiona saattaa luottaa kenties liikaa sopimusperusteiseen maailmajärjestykseen, mutta suomalaisten vahvuus yhteiskuntana on luottamusyhteiskunta. ”Miehen sanaan voi luottaa” on lapsia opetettu. Kokemus siitä, että viranomaiset puhuvat totta ja kauppias punnaa kalaa kaupassa oikein, hitsaa meidät yhteen. Maito on maitoa ja pankkikortti toimii. Miksi amerikkalaiset eivät ymmärrä, etteivät he tule toimeen ilman inhimillistä sopimusperustaa ja muun maailman luottamusta. Maga-liike vie heidät turmioon tai johdattaa meidät kolmanteen maailmansotaan. Synkkää puhetta, mutta pohtimisen arvoista.

En tiedä, olemmeko hiljaisesti hyväksyneet siirtymän totuuden jälkeiseen maailmaan. Maailmaan, jossa Amerikan puolustusministeri Hegseth julistaa, että Raamatun määräykset tulisi olla etusijaisia maalliseen lakiin verraten. Toissijaista olisi tietenkin se, kenellä olisi oikeus tulkita Raamatun määräyksiä, ilmeisesti Petellä, kysyttyään neuvoa suomalaiselta uskonsisareltaan Päivi Räsäseltä. Toivottavasti ymmärrämme, että kaikki yhteiskunnan rakenteet ja hyvä perustuvat sopimuksiin. Olipa kysymys työsopimuksesta tai etelänmatkan ostamisesta, siihen liittyy tieto siitä, että toinen osapuoli tietää ja aikoo noudattaa sopimuksen ehtoja. Miksi allekirjoittaa mitään sopimuksia, jos etukäteen tietäisi toisen valehtelevan ehdoista.

Karmeaa olisi tietoisuus, että lääkäri voi puhua puuta heinää ja tulkita tiedettä mielensä mukaan. Todellisuudessa Amerikassa tätä tapahtuu jo nyt. Terveysministeri Kennedy puhuu joutavia rokotteista ja tuhkarokko leviää. Oikeuslaitos menettäisi merkityksensä. Jutun voittaisi se osapuoli, joka valehtelisi härskimmin tai pystyisi esittämään vakuuttavimman tarinan, vaikkakin valheellisen, koska valalla ei olisi merkitystä.

Kun totuutta ei ole, ihmiset tietysti liittoutuisivat sellaisten ihmisten kanssa, jotka kertovat mieluisampia valheita. Ihan niin kuin nyt tapahtuu somessa algoritmien ajamina. Toisaalta valehtelun rinnalla kulkisi parhaimmat kalavaleet, minun tarinani on suurin ja mahtavin. Näköjään tätä tapahtuu joka päivä Trumpin tarinoissa. Iranin hyökkäys on historiallinen voitto ja mahtavin taistelu maailmanhistoriassa. Kaukana totuudesta!

Kaupankäynnille valehtelu on myrkkyä. Kun Trump puhuu paskaa, maailmantalous on itse asiassa sakkaamassa. Öljyn hinta on pilvissä ja inflaatio kiihtyy. Trumpin voitto merkitsee Hormuzin salmen sulkeutumista pitkäksi aikaa ja nyt koetut taloudelliset vaikutukset etenkin Euroopalle ovat vasta alkusoittoa. Toivottavasti amerikkalaiset tuntevat lompakoissaan tämän sodan vaikutukset. Bensan hinta ohjaa toivottavasti äänestämään oikein välivaaleissa ja tyhmimpäänkin päähän menee opetus erottaa huijari ja totuudenpuhujat. Ihan en usko, koska maga-liike ei ole enää politiikkaa, vaan uskontoa tai kulttia. Tunteisiin on vaikea vaikuttaa, tyttären rakastuessa naistennaurattajaan, isän varoitukset ovat taustakohinaa.

On pakko kuitenkin uskoa, että Trumpin politiikassa on järkeä ja logiikkaa, mutta ilman mitään moraalia. Sillä tehdään rahaa ja paljon. Heilutellaan markkinoita, vuodetaan sisäpiiritietoa ja valehdellaan. Sen tien päässä on kuitenkin jonkinlainen romahdus. Maailman taloudellinen kuihtuminen on jo alkanut, mutta se on hidas prosessi. Väitti Trumpin hallinto, mitä tahansa. Epävarmuus ja valehtelu ovat taloudelle pahasta, puhumattakaan maailman ymmärrystä entisen suurvallan henkisestä rappiosta. Onko Trump onnellinen luonnehäiriöinen miljardiensa keskellä ja toisiko muutama raha lisää sisältöä hänen elämäänsä? Tuskin, puistattaa ajatella Adolfin päässä liikkuneita ajatuksia maailmavalloituksesta, olisiko sama ajattelu Trumpin seuraava siirto?

Olemme siirtyneet ydinaseiden uuteen aikakauteen. Trumpin hallinto on heittänyt roskikseen perinteiset maailmalaajuiset sopimukset, hylännyt YK:n, ehkä pian Naton. Trump uhkaa hävittää Iranin sivilisaation ja toimittaa valtion kivikauteen. Olemme aika lailla kuilun partaalla. Houkutus käyttää pieniä ydinaseita Iranin vuoriston sisällä sijaitsevien ydinaseluolien tuhoamiseen kasvaa. Kiina ja Venäjä tuskin katselisivat hiljaa vierestä. Samaa pikkupaukkua voisi kokeilla Ukrainassakin. Ja Kiina Taiwanissa. Suurin este ydinaseen käyttämiselle lienee enää se, että se tietää helvetillisiä olosuhteita itsellekin. Ydinasetalvi ei kohtele sen paremmin Valkoisen talon alla bunkkerissa asustavaa Trumpia kuin muitakaan.

Unkarin vaalit toivat iloa elämään. Kansa ymmärsi ajoissa väärän suunnan. Eurooppa ymmärsi Unkaria liikaa ja Orban sai kusta muroihin tolkuttoman pitkään. Se antoi kuitenkin uskoa siihen, että epäreilu hallinto voidaan muuttaa. Sen täytyy tapahtua sisältäpäin. Pitää löytyä uudet kasvot ja uskottava linja. Mikään valta ei ole ikuista. Amerikassa soisi lakipisteen tuleen vastaan tämän vuoden välivaaleissa, joissa on mahdollisuus saada enemmistö kongressiin. Yksinvaltaa voitaisiin paremmin suitsia. Ano Turtiaisen sanoin, valta on kansalla.

Esa Kanerva

 

Flunssaloma

                                                                                                                                            9.4.2026

Blogisti sairastaa ankaraa flunssaa tämän viikon ja palaa kirjoittamisen pariin ensi viikolla. Kerron, että alustavasti on suunnitteilla kirjailija Lasse Lehtisen vierailu 28.4.2026 klo 18 Työväenmuseon Werstaalle. Hän kertoo ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä ja sen häpeällisista tapahtumista. 

Ystävällisin terveisin Esa Kanerva

Droonimystiikkaa

                                                                                                 

                                                                                                   

                                                                                                    3.4.2026

Ihmisten sielut ovat jatkuvassa epävarmuuden tilassa. Mihinkään ei voi luottaa, Amerikan presidentti puhuu paskaa ja Venäjän vastaava ei puhu totta senkään vertaa. Tuntuu siltä, että Suomen demokraattinen hallinto olisi aina etäällä tapahtumien keskipisteestä ja pihalla kaikesta. Elämän epävarmuutta on enemmän kuin jaksaa sietää ja rauhallista päivää näyttää olevan turha odotella. Historia ei toista itseään sellaisenaan, yhtäläisyyksiä viime vuosisadan kolmekymmentäkuvun levottomuuteen on yllin kyllin. On vähemmistöjen vainoa, ääriliikkeiden uhoa ja sotaisuutta. Suomikin on militarisoitunut, mitä muuta tästä viime päivien droonihullutuksesta voisi todeta. Hekumoidaan, uhotaan ja ylenmääräisesti tiedotetaan muutaman lennokin harhautumisesta Suomeen. Tässä näytelmässä pääsevät kaikki esiintymään, paikallinen asukki pellon laidassa, upseeri, kaikki mahdolliset poliitikot, valiokunnat ja presidentti.

Kun joka uutisissa jauhetaan päivästä toiseen tällaisesta sinänsä valitettavasta Ukrainan sodan seurannaisilmiöstä, voi tehdä johtopäätöksiä. Tapahtuma koetaan mediassa suurena uutisena, jota on työstettävä, vaikka väkisin. Ollaan ikään kuin osallisia suurissa maailman tapahtumissa. Lehdistön ansaintalogiikka perustuu huomioon, yksi kun julkaisee, toiset seuraavat perässä. Poliitikot tarvitsevat julkisuutta, mikrofonin tarjoaminen on lottovoitto kansanedustajalle. Ei ole väliä mitä sanoo, pääasia on, että sanoo monisanaisesti jotakin. Ministerin tai poliitikon spekulointi on röyhkeyttä, ihminen puhuu vastoin parempaa tietoa, ikään kuin omistaisi kristallipallon ennustaessaan tulevia tapahtumia.

Puolustusministeri Häkkänen tekee imagotyötä ja rakentaa omaa valtiomiespersoonaansa. Ilmeet ja eleet ovat aina vakavia ja hän on vaatimassa aina  virkamiehiltä välittömiä toimia. Toki rajavartiolaitos ja poliisi tekisivät omat proseduurinsa ilman hänen kehotuksiaankin, mutta mielikuva syntyy, että ilman häntä ei toimisi mikään. Vaitonaisuus on yksi vallan käytön välinen. Kansallinen turvallisuus on usein muuri, jonka taakse mennään. Minulla on kyllä tietoa, mutta en voi sitä jakaa. Häkkänen on hierarkiassa tavallisen kansan yläpuolella. Hän on avainpelaaja, kansallisen turvallisuuden takaaja. Kyllä tällaisella esiintymisellä saa näkyvyyttä ja ehkä joskus Kokoomuksen puheenjohtajan paikan.

Mitä minulle on jäänyt käteen tästä droonishouwsta? Tuttujen poliitikkojen paistattelua tv-ruudussa, Elina Valtosen aina huolestuneet kasvot ja ympäripyöreät poliittiset jargonit. Muistutus siitä, että sota on lähellä ja kauhistuttava. Muistan elävästi 2. maailman sodan seuraukset Suomessa ja kivuliaan toipumisen. Nyt ollaan jälleen selvästi jakamassa maailmaa etupiireihin ja röyhkeimmät ottavat ensin parhaat palat. Voimapolitiikka puhuu, valtiot ja kansalaiset muuttuvat pelinappuloiksi suuressa trumpilaisessa maailmakatsomuksessa. Putin seuraa kyynisenä nyt sivussa, miehet eivät riitä, koska 1000 miestä tapatetaan Ukrainassa joka päivä. Mutta kyllä kirkiisi sieltä vielä pyrkii osansa ottamaan, älkää huoliko. Tällainen drooneilla mässäily saattaa kalveta sen rinnalla, puolustusministerikin voi joutua suojautumaan eduskunnan avariin ministeritason väestönsuojiin. Maailman totuus alkaa valjeta.

Esa Kanerva

Talkoista Tik-Tokiin

                                                                                                              

  

                                                                                       

                                                                                                                                      28.3.2026

Ollaan kuulemma onnellisia. Toisaalta suomalaisessa yhteiskunnassa tunnutaan olevan häkellyttävän yksimielisiä siitä, että nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, työpaikoilla uuvutaan ja aikuiset ovat ilkeitä. Lapset leikkivät puukkoleikkejä ja vahingoittavat toisiaan. 15-vuotias tekee palkkamurhia. Täytyyhän tämän epätoivottavan kehityksen taustalla olla jotakin. Mikä on mennyt pahasti pieleen?

Ihmiselämän alkueväät saadaan kodista ja vanhemmilta. Mistä vuosikymmenestä lähtien yhteiskunta on alkanut ohjata vanhemmuutta lasten yksilöllisyyden ja tahdon ylenmääräinen kunnioittamiseen, ryhmässä selviytymisen sijaan? Voidaan palata useita vuosikymmeniä taakse päin. Lapsilta on alettu kysymään mielipidettä joka asiaan, myös tilanteissa ja ongelmaratkaisuissa, johon lapsen aivot eivät ole kykeneviä sitä tekemään. Kodeissa käydään jatkuvia neuvotteluja lapsen kanssa täysin perustelluista askareista, jotka tehdään joka tapauksessa, kuten hampaitten pesu. Lapsen on syytä oppia, että maailmassa on monia asioita, johon minun mielipiteelläni ei ole yksilönä kovinkaan suurta arvoa, ei lapsena eikä oikein aikuisenakaan. Tällainen neuvottelukulttuuri ei ainakaan lisää lapsen turvallisuuden tunnetta. Laumaeläimenä ihminen ja lapsi varsinkin tarvitsee johtajan.

Suomalaisessa kasvatuksessa on tapahtunut iso muutos. Sotien jälkeen toivoimme lapsistamme hyviä yhteisön jäseniä ja kavereita. Lapset valmennettiin ottamaan huomioon toisenkin ihmisen mielipiteet ja tunteet. Äiti muistutti aina, että Kallelle tulee paha mieli, jos sinä teet noin. Yhteisöillä oli tiukat säännöt ja normit. Niiden rikkomisesta yksilö joutui tuntemaan häpeää ja saamaan rangaistuksia. Kouluissa oli kuri nykyajan mittapuun mukaan kova. Yksilöllisiä tarpeita ei juurikaan huomioitu, vaan kaikki tapahtui porukan ehdoilla ja eduksi. Tätä kurinalaisuuttaako on lähdetty purkamaan ja nostamaan yksilön tarpeitten eetosta?

Nyt vanhemmat valvovat haukkoina meidän Eetumme oikeuksia ja Eetulle vaaditaan erioikeuksia. Maailma ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään siitä näkökulmasta, että elämä ei ole aina hauskaa ja mukavaa. Työtä on tehtävä eikä se aina miellytä. Poikkeusta ei voi tehdä meidän Eetummekaan kohdalla. Lasten kasvaminen tähän yltiöyksilöllisyyteen johtaa itsekkyyden kulttuuriin. Minä teen maailmassa niin kuin minä tahdon. Suorastaan huvittavaa nämä keskustelut työpaikoilla ja yliopistoilla etätyöskentelystä. Työpaikalle tai luennolle tulemisen välttämättömyys ei tahdo mennä kaikille kaaliin, etätyön tekeminen Thaimaasta käsin ei nyt vaan kaikissa tapauksissa onnistu. Kalle ei voi olla vanhempien mukana etelässä kolmea viikkoa joka syksy, koska koulunkäynti kärsii.

Joka hetki sitten luin nuoresta naisesta, joka halusi tavata puolisoaan vain aika ajoin. Silloin kun hän tarvitsi ja koki puolisostaan olevan hänelle hyötyä. Ystävyyssuhteitakin tulisi erään somettajan mukaan käsitellä panos-tuotos-suhteen avulla. Sellaiset kaverit ja ystävät kannattaa siivota läheltään pois, joista ei saa mitään hyötyä. Kannattaa lähestyä vain sellaisia ihmisiä, joilla on silmäätekeviin suhteita. Toinen tämän ajan paradoksi on nuorten kokema yksinäisyys. Tämä todistaa sen, että sähköinen ihmissuhteiden hoito on keinotekoista. Some-kaverit eivät ole aitoja ystäviä ja ihmissuhteita. Eikä ns. somevaikuttajista ole esimerkiksi. Kukaan ei oikein tiedä, mihin, miten ja millä sisällöllä he haluavat vaikuttaa.

Usein toistetaan lausetta, että minä haluan elää juuri sellaista elämää kuin haluan. Joo, kyllä se saattaa onnistua, mutta siihen kyseinen yksilö ei pysty enää vaikuttamaan, miten muut ihmiset hänen käytökseensä suhtautuvat. Ihminen voi käyttäytyä itsekkäästi ja törkeästi muita ihmisiä kohtaan, mutta voi kyllä saada lunta tupaan samalla mitalla lähellä oleviltaan. Ihan ihmeelliseltä tuntuu tarinat sellaisista nuorista, jotka katkaisevat suhteensa vanhempiinsa käytyään terapioissa. On loukkaannuttu vanhempien ohjeista ja neuvoista. Vanhemmat ovat syyllistyneet muka ihmisoikeusrikkomuksiin rajoittamalla heidän vapauttaan ja yksityisyyttään kielloilla ja aikatauluilla.

Käsittämätöntä on myös tämä huonon käytöksen medikalisointi. Kaiken maailman kokemusasiantuntijat kehuvat sivuillaan omia sikailujaan. Saatuaan sitten sen tai tämän diagnoosin, uusi elämä aukeni. Saatoin aloittaa puhtaalta pöydältä. Ymmärtäkää nyt, että minä sairastan tätä sairautta, ennen olisi moista käytöstä sanottu ilkeydeksi tai huonoksi käytökseksi. Ei edes koeta minkäänlaista häpeän tunnetta tai syyllisyyttä. Jos yhteisö kertoo hänelle totuuden, hän syyllistää. Syrjintää!

Nykyihminen ei siedä minkäännäköistä epämiellyttävää tai ahdistavaa kokemusta. Näitä tunteitahan elämässä riittää. Eläimen kuoleman vuoksi ei voi jäädä kotiin suremaan tai tyttöystävän kanssa eroaminen ei oikeuta ajamaan humalassa autoa. Uhriutuminen on päivän ilmiö, milloin mistäkin ja sen avulla manipuloidaan lähimmäisiä surutta. Ennen sitä sanotiiin narsistiseksi käytökseksi ja itse asiassa se on vallan käytön väline. Minun totuuteni asiasta on se ainoa oikea, muut ovat väärässä ja minulla on oikeus loukkaantua. Uhri löytää syylliset, vika on aina muissa ja muitten toisenlaiset mielipiteetkin ovat uhrin mielestä hänen kiusaamistaan.

Taaskin joudun toteamaan, että niin lasten kasvatuksessa, nuorten mielenterveyden hoidossa kuin kansalaisten käyttäytymisessä olisi syytä palata pari askelta taakse päin kohti yhteisöllisyyttä ja yksilön vastuuta. Vanhempien täytyy antaa lapsille mahdollisuus olla lapsia, nuorille opetettava oikeuksien rinnalla myös velvollisuuksia ja aikuisille voisi opettaa hyvää käytöstä. Mitä antaa muille, sitä voi vaatia itselleen. Yhteiskunnan ei tarvitse sietää huonoa käytöstä ja elämän ei ole tarkoitettukaan olevan aina herkkua. Todellisuutta ei voi paeta tai voi yrittää kemikaaleilla, mutta se tie on lyhyt. Ja teknologiajättien vallan murtaminen ja niiden algoritmimanipulaation suitseminen on ainoa väylä yhteiskunnan tervehdyttämiseen.

Esa Kanerva

Mitalit ovat silmänlumetta

                                                                                                 

                                                                                                                             

                                                                                                                                         22.3.2026

Terveiset reippaalta kävelylenkiltä. Olen intohimoinen liikunnan ystävä. Sitä vastoin kilpaurheilu on minulle punainen vaate. Näen sen kulissien taakse. Mitalien taakse piiloutuu raha ja valta. Kansallisaatteet ja ihmisten herkät tunteet. Kaikki osaset, millä ihmistä voidaan manipuloida. Areenalla huutavat jääkiekkofanit ja jalkapallohuligaanit ovat näyttelijöitä isojen poikien ja rahapiirien johtamassa näytelmässä. Tähän isoon kuvioon liittyvät miljardit ja mafiat. Mitali on symboli ja lume lahjonnalle ja korruptiolle, rakennushankkeille ja tv-oikeuksille. En halua olla mukana tässä mädännäisyydessä.  

Miten huippu-urheiluun liittyy valta? Valtiot käyvät jatkuvasti kamppailua paremmuusjärjestyksestä. Heti tulee mieleen entinen Itä-Saksan ja Länsi-Saksan järjestelmien välinen kamppailu. Siinä ei keinoja ja ihmishenkiäkään kaihdettu. Nuorukaiset pumpattiin steroideja täyteen, naisista tuli miehiä ja joistakin miehistä naisia. Huippu-urheilun avulla Kekkosesta alkaen ovat halunneet poseerata urheilutähtien rinnalla. Se tuo ”pehmeää” valtaa. Olympiakultamitali tuo kansakuntaan muutamaksi hetkeksi täydellistä yhtenäisyyttä ja me-henkeä. Oikeisto ja vasemmisto ovat yhtä puuta. Velat muuttuvat saataviksi ja valtionvelkaan saatiin särkylääkettä. Meillä suomalaisilla menee lujaa!

Paikallisella tasolla poliitikot hakeutuvat urheiluseurojen taustajoukkoihin, koska sieltä saadaan ääniä ja valtaa. Kun saadaan valtaa, voidaan aloittaa suhmurointi ja ns. betonipolitiikka. Urheilu yhdistää rakennusliikkeet, kiinteistökehittäjät ja poliitikot. Rakennusliikkeet sponsoroivat mielellään huippu-urheilua, koska se tuo kuntapäättäjät heidän syliinsä. Sadat perheet ovat äänestäneet urheilussa mukana olevia poliitikkoja valtuustoon. Huippu-urheilu on liimaa näille verkostoille. Toisaalta kuka ehdokas uskaltaa arvostella tällaista kaverikapitalismia julkisesti, vaikka kalliiden urheiluinvestoitien kylkiäisenä on kaavoitettu muutama grynderille edullinen asuntorakentamisprojektikin. Huippu-urheilu toimii eräänlaisena mahdollistajana rakenteelliselle korruptiolle.

Fanit ovat hyödyllisiä idiootteja. Ihminen on sosiaalinen eläin ja on varmaan ihana tunne kuulua yhteen muutaman muun tuhannen ihmisen joukon kanssa. Ihminen on yhtä sokea kuin rakastunut ihminen. Tunteet ovat aitoja, koetaan iloa ja surua. Ympärilleen on vaikea nähdä, vaikka todellisuudessa joukkueen kasöörit laskevat rahoja takahuoneessa. Ja pääseepä hetkeksi eroon arjesta ja nalkuttavasta akasta. On mukavaa elää fanien yhteistä illuusiota ja seurarakkautta.

Huippu-urheilusta saavat leipänsä monet tahot. Toimittajat ja media käsikirjoittavat joka pelin jälkeen näytelmän uudestaan ja työllistyvät. Lehdet saavat otsikoista mainostuloja ja klikkejä sosiaalisessa mediassa. Televisioyhtiöt maksavat miljardeja esitysoikeuksista. Miksi? Koska huippu-urheilu myydään tunteilla ja kiimalla. Sirkus kiinnostaa ja siinä sivussa rapsahtavat mediayhtiöille muhkeat mainostulot. Laillinenkin peliteollisuus ja vedonlyönti tuottaa miljardeja toisensa perään. Ala on leipäpuu tuhansille pelkästään Suomessa.

Huippu-urheiluun liittyy harmaa talous ja rikollisuuttakin. Heti tulee mieleen Harkimon tapaus. Harkimolla on yhteyksiä tamperelaisiin jääkiekkopiireihin. Harkimo myi Jokerit ja hallinsa venäläisille miljardööreille. Lieneekö heidän rikkautensa hankittu aivan rehellisellä pelillä? Suomen jääkiekkoliitto kuitenkin hyväksyi Jokereiden lähdön SM-liigasta. Harkimo kumppaneineen on tuonut Suomeen amerikkalaistyylisen, modernin urheiluviihdebisneksen. Kiinteistökehitys, tv-oikeudet ja poliittinen vaikutusvalta kietoutuvat yhteen. Harkimo on päässyt politiikan huipulle urheilubrändinsä avulla. Poliittinen osaaminen ei ole vakuuttanut, mutta eihän sitä näköjään tarvitakaan. Riittää alkupääoma suvulta, suomenruotsalaiset juuret ja suvun status.  Huippu-urheilu on hoidellut loput.

Loppuun voisi lisätä vielä huippu-urheiluun liittyvän doping-rikollisuuden. Tässä leikitään nuorten ihmisten terveydellä. Taustalla toimi järjestäytynyt rikollisuus ja laiton lääkekauppateollisuus. Ja taas puhutaan rahasta ja miljardeista.

Huippu-urheilu on kansalaisten ”huijaamista”. Mitali on vain sirkuskolikko, jolla ostetaan viihdettä, poliitikoille ääniä ja bisnekselle rahaa. Niin kauan kuin Tappara- ja Ilvesfanit jaksavat karjua katsomoissa, näytelmä jatkuu.

Esa Kanerva

Kotisi laillinen ryöstö

                                                                                                                      

                                                                                                                      

                                                                                                                                            14.3.2026

Olen viettänyt Suomussalmella pari viikkoa ”talvilomaa”. Tietysti olen kuullut täällä menneitten vuosikymmenten sotajuttuja, onhan maineikas Raatten tie tuossa muutaman kymmenen kilometrin päässä. Näistä taisteluista en aio kertoa, koska paikkakunnalla ja itärajan kunnissa riehuu nyt tuoreempia taisteluita. Niitä voisi kutsua kotien ryöväämisiksi. Etelän herrat ovat perustaneet yhtiöitä, joiden toimialana on muka kiinteistöjen omistaminen, jalostaminen ja hallinnointi. Yhtiöillä tilinpäätökset näyttävät yleensä 0-tulosta tai tappiota. Ne ovat varattomia. Toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimii sama henkilö. Ja nämä yhtiöt on perustettu todellisudessa saalistamaan muuttotappiokuntien asunto-osakeyhtiöitä. Suomussalmella ja muilla syrjäseuduilla on käynnissä toisenlainen, hiljainen ja ruma sota näitä roistoyhtiöitä vastaan.

Näiden uuden ajan ”kiinteistösijoittajien” ja nurkanvaltaajien liikeidea on tyhjentää vakavaraisia ja taloudellisesti tyydyttävästi hoidettuja asunto-osakeyhtiöitä, joissa talo on hiljentynyt ja asunnot eivät mene kaupaksi. Yhtiössä olevat liiketilat kiinnostavat erityisesti, koska ne ovat helpommin edelleen vuokrattavissa halvemmalla kuin aikaisemmin. Halvalla siksi, koska uusi omistaja ei maksa yleensä vastikkeita taloyhtiölle, ainakaan säännöllisesti ja vuokrat ovat puhdasta tuloa huijarille.

Koko kuvio on se, että nurkanvaltaaja alkaa keräämään osakkeita eli asuntoja perikunnilta, jotka ovat kyllästyneet maksamaan vastikkeita, ikään kuin turhaan asumatta välttämättä edes paikkakunnalla. Eikä asunto käy kaupaksi, ei millään hinnalla. Erityisesti liiketilojen osalta tiedetään perikunnan jopa maksaneen asunnon ”ostamisesta”. Tietysti pimeästi, koska valtaajan yhtiöön ei haluta liikevaihtoa ja tulosta, koska ulosottomies on perässä.

Valtaajan ensimmäinen tavoite on osakkeiden 33,4 prosentin määrävähemmistö. Sillä hän pystyy halvaannuttamaan päätöksenteon yhtiökokouksessa ja hallituksessa. Hän estää remontit ja lainapäätökset, jotka vaatisivat 2/3 enemmistön. Talo pääsee rapistumaan ja pihat jäävät auramatta lumista. Tarkoituksena on uuvuttaa loput osakkaat ja saada heidät myymään omat kotinsa.

Lopullinen tavoite on saavuttaa yli 50 % osake-enemmistö. Siitä alkaa asunto-osakeyhtiön uusi ”Raatten tie”, tuhon tie. Alkaa rahan kuppaus ja asukkaiden häätö. Vastikkeita nostetaan rajusti, valtaajaa se ei haittaa, koska hänen yhtiönsä ei niitä maksa omistamistaan osakkeista. Yhtiön kassa tyhjennetään ”laillisesti” tilaamalla palveluita valtaajan omilta firmoilta samalla kun roskalaatikot ovat tyhjentämättä maksamattomien laskujen vuoksi.

Talo tehdään siis asumiskelvottomaksi. Viimeistenkin osakkeiden omistajien on muutettava, kun lämmöt katkeavat, koska maksut ovat rästissä. Harva jättää myymättä osakkeitaan huijarille, joka nyt suostuu niistä maksamaan edes jotakin. Hän on saanut kiinteistön tyhjäksi melkein ilmaiseksi ja saanut kaupan päälle yhtiön omaisuuden ja kuuliaisten osakkaiden siihen asti maksamat vastiketulot.

Mitä huijariosakeyhtiö tekee tyhjällä kerrostalolla? Paljon on vielä kupattavaa. Valtion purkuavustukset, kaiken kiinteän arvokkaan irrottaminen, keittiökoneet jne. Tontin myynti purkamisen jälkeen. Tai jos ei pureta, aletaan harjoittamaan hämärää majoitustoimintaa reppumiehille ja osoitemyyntiä erilaisten tukien ja oleskelulupien kalastelussa.

Tämä on siis tänä päivänä mahdollista ja muutama vuosi sitten tällaiset asuntoyhtiölain porsaanreiät eivät olisi tulleet kenelläkään mieleen. Täällä asuvien usein iäkkäiden asunto viedään alta ja elämän työkin, oma asunto, menee huijareitten taskuihin. Hävyttömyydelläkin pitäisi olla jotkut rajat, näillä nurkanvaltaajahuijareilla ei ole omaa tuntoa. Siksi yhteiskunnan lainsäädännön pitäisi pysyä näitten rosvojen mielikuvituksen vauhdissa ja laittaa tällaisille bisneksen tekijöille stoppi ja luu kurkkuun.

Esa Kanerva

Viestinnällisiä emävalheita

                                                                                                                                   

                                                                       

                                                                                                                                          6.3.2026

Tiedättekö, että joka lehdessä työskentelee ”sisäänheittäjä”. Hän paketoi vaatimattomaankin uutiseen huomiota herättävän ja ”klikkauksen” arvoisen otsikon. Kaikki mitataan huomioarvolla ja sen synnyttämällä sosiaalisen median keskustelulla. Ihmisen uteliaisuus toimii taustalla. Otsikkotoimittaja lupaa paljon, mutta ei anna vastausta. Myös pelottelu toimii, ”Jos et toimi näin, menetät paljon rahaa”. Vastakohtiin ja yllätyksiin törmää päivittäin. Esimerkkinä Aamulehden otsikot ”Ratikalla voi matkustaa ilmaiseksi”. Joukkoliikenne halusi viestiä, että lipuntarkastajien käytännöt eivät muutu, pippurisumutteita ja käsirautoja ei tarvita.

Paitsi otsikkotasolla juttujen sisältöjä ja faktoja etäännytetään lukijoista. Vääristelyä tapahtuu päivittäin. Varmistin pitää poistaa aina, kun lukee toimintamallin tai päällekkäisyyksien poistamisesta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että samat työt on tehtävä vähemmällä rahalla ja ihmisillä. Sotessa keskitetään palveluja. Toisin sanoen palvelut ajetaan alas pienemmillä paikkakunnilla. Palvelujen yhdenmukaistaminen on viestinnällinen keino kertoa, että tästä eteenpäin jokaisella paikkakunnalla palvelut ovat yhtä hyvät tai huonot. Yleensä tarkoitetaan heikennyksiä, koska missään kunnassa ei voi olla paremmat palvelut kuin toisessa.

Valtion hallinnon työntekijät varmaan voisivat suomentaa meille paremmin, mitä merkitsee termit sopeuttaminen, tuottavuusloikka ja priorisointi. Se on tarkoittanut tuhansille valtion työntekijöille potkuja ja keskittämistä.

Orpo ja Grahn-Laasonen ovat kielellisten vippaskonstien käytössä mestareita. He paikkaavat kestävyysvajetta, sillä luodaan kuvaa, että heillä on suorastaan moraalinen velvollisuus leikata köyhiltä. Kuinka usein olette nähneet Orpon nöyränä kertovan tämän päätöksen olevan kivuliaan, mutta täysin välttämätön ja vaihtoehtoja ei ole. Nämä veropäätökset on pakko tehdä. Näettekö, minä olen vastuullinen aikuinen ja teen pahaa vain siksi, että on pakko. Suomen kilpailukyky vaatii tätä leikkausta, koska se on sijoitus tulevaisuuteen. Tosiasiassa hän tekee poliittisen sumuverhon ideologisille päätöksilleen.

Kyllä tätä viestinnällistä valkopesua osataan tehdä työntekijäpuolellakin. Yt-neuvottelujen edellä luemme juttuja työntekijöiden huolesta, milloin asiakaspalvelun laadusta, milloin huoleksi tuotannon onnistumisesta väkeä vähennettäessä. Hoitopuolella väen vähentäminen käännetään huoleksi jaksamisesta ja potilasturvallisuudesta. Sinänsä ymmärrettäviä inhimillisiä reaktioita. Myyviä otsikoitakin tästä saadaan, ”Sairaanhoitaja kysyy, saanko ensi kuussa palkkaa?”.

Johtopäätös on se, että eduskunnan kyselytunnista päivittäiseen mediaviestintään on kysymys viestinnällisestä teatterista. Poliitikot suoltavat viestintäavustajien keksimää jargonia, koska sen avulla ei tarvitse sanoa mitään. Se on turvallista kansalaisten linssiin viilaamista. Lehdistön tehtävä on ehdottomasti suomentaa lukijoille, mistä tässä lakiuudistuksissa on kysymys. Mutta koska lehtienkin täytyy myydä ja markkinoida itseään, otsikkotoimittajat keksivät raflaavia otsikoita. Iso joukko ei lue lehdistä muuta kuin lööpit, valitettavaa. Minusta työntekijätkin voisivat reilusti kertoa, että olemme huolissamme leivästämme eikä kiertää ongelmaa asiakas kilpenään. Voisi vaihteeksi toimia uudenlaisena ja pelottavan inhimillisenä viestinä.

Poliittisen pupun syöttö on vallankäyttöä pahimmillaan. Se on kehno tapa välttää vastuuta, ehkä Kokoomus on herännyt huomaamaan, ettei se kannatuslukujen perusteella toimi kovin hyvin. Kärjistynyt työmarkkinaviestintä on osaltaan ehkä seurausta nykyisestä syvästä epäluottamuksesta osapuolten kesken. Ei uskalleta puhua luottamuksellisesti ja suoraan, jargon on työnantajan hallintatyökalu, mutta myös työntekijät voisivat puhua peloistaan kiertelemättä. Lopetetaan tämä kielellinen pelleily! Myös lehdistössä.

Esa Kanerva

Kyläyhteisö takaisin kasvattamaan

                                                                                                                        

                                                                                                                                            

                                                                                                          28.2.2026

Olen pohdiskellut monesti elämän loppupäätä. Mitä kuuluu lapsille, kuinka lapsiystävällinen tämänhetkinen yhteiskuntamme on heitä kohtaan.

Monia hyviä perheuudistuksia on tehty vuosikymmenten saatossa. Päiväkodit, koulu-uudistukset, lapsilisien tason nosto ja harrastusten monipuolistuminen jne. Yhteiskunta on tullut perheitä vastaan, mutta toisaalta tavallisten ihmisten sosiaalinen turvaverkko on ympäriltä hävinnyt. Tarkoitan naapuriapua ja yhteisön seurantaa lasten tekemisistä. Aikuisen ihmisen aiemmin odotettiin puuttuvan lasten pöljyyksiin. Siinä, missä lapset viettivät menneinä vuosikymmeninä ulkona suurimman osan vapaa-ajastaan, nyt askarrellaan yksinään digilaitteiden kanssa. Perheet vierailivat kylässä, vanhemmat tukivat toisiaan ja lastenhoitoapua sai aina tarvitessa. Yhteisöllisyys oli suuri voimavara. Tänään ihmiset ovat omissa oloissaan ja sukua tavataan lähinnä merkkipäivinä ja hautajaisissa,

Millaista on lapsuus tänään? Suomalaisia väitetään onnellisiksi. Monelle lapsiperheelle arjen kokemus on päinvastainen. Lapsia ei haluta synnyttää, nuoret tuskailevat mielensä kanssa ja lapsi ylipäätään koetaan häiriöksi. Huutava tenava bussissa kerää paheksuvia katseita ja lapsien leikki ravintolassa koetaan häiritseväksi. Emme ole asenteiltamme lapsimyönteisiä ja suvaitsevia.

Työelämän ja perhe-elämän yhteensovittaminen koetaan edelleen vaikeaksi. Totta on, että on tehty lainsäädännöllisiä uudistuksia vanhempien elämää helpottamaan. Vaikka on olemassa monenlaisia perhevapaita, työnantajan tai työyhteisön asenteet voivat olla niiden käyttäjiin kielteiset. Tiedetään, että lapsen saaminen hidastaa urakehitystä.

Uutena kysymyksenä on tullut työttömyys ja taloudellinen epävarmuus. Vanhempien työttömyys ja sosiaaliturvaleikkaukset heijastuvat heti lapsiin ja perheen arkeen. Vanhempien huomio keskittyy elämästä selviämiseen eikä välttämättä lapsiin. Lapsilisien taso on noussut, mutta niiden reaaliarvo on laskenut vuosikymmenten saatossa. Yksinhuoltajat varsinkin ovat yksinäisiä, meillä ei enää ole ”kylä kasvattaa” -kulttuuria ja yhteiskunnan palvelut tulevat jälkijättöisinä. Sosiaalitoimi puuttuu vasta silloin, kun ongelmia on syntynyt.

Koska elämä on monimutkaistunut ja koulutuksella on vieläkin keskeinen merkitys ihmisen elämässä pärjäämiseen, kodin tarjoama henkinen pääoma on tullut entistä keskeisemmäksi. Pelkän peruskoulun varassa ei pärjää ja ilman ammattia ei ole olemassa työtä tarjolla. Köyhyysloukussa kamppailevilla vanhemmilla ei useimmiten ole voimavaroja tuupata ja tukea lasta kouluttautumaan. Kuulemma paljon lukevien kotien lapset ovat kielellisesti edellä jopa useita vuosia kouluun mennessä. Aivan myrkkyä on digitaalinen vanhemmuus. Tabletin kasvattama lapsi altistuu kaikenlaisille mielenterveyden häiriöille.

Erittäin huolestuttavaa on lasten eriarvoistuminen ja terveydenhuollon kastijako. Varakkaiden vakuutetut lapset saavat kaiken mahdollisen erikoislääkäriavun usein samalta lääkäriltä. Julkinen puoli jonotuttaa ja hoitaa sitten kun hoitaa. Lapsen kehitykseen ja oppimiseen vaikuttavat ongelmat saattavat jäädä piiloon ja fyysisesti sairas lapsi jäädä ilman tarvittavaa hoitoa. Yhteiskunnan kannalta nykyinen systeemi on järjetön ja kallis. Meidän tulevaisuutemme kannalta keskeinen ”investointi” jätetään hoidotta ja säästöt kostautuvat myöhemmin.

Olisiko paluu -60-luvun elämäntyyliin, lasten kannalta vapaampaan malliin ja yhteisöllisyyteen ratkaisu sekä vastaus nykyhetken kipupisteisiin? Ainakin syntyvyys oli korkealla. Yleensä se heijastelee ihmisten tulevaisuudenuskoa ja toivoa. Yhteiskunta rakentui lasten ympärille, koska heitä oli kaikkialla. Nyt lapsi on harvinaisuus. Yhteiskunnan arvot ja rakenteet eivät ehkä ole lasten näkökulmasta mennet parempaan suuntaan. Meidän kaikkien tulee miettiä omia mielipiteitämme ja suhtautumistamme lapsiin. Eriarvoisuus ei lopu poliitikkojen kauniilla puheilla. Yhteiskunnan tulee tasata ensimmäiseksi terveydenhuollon ja koulun ongelmat. Kaikille lapsille on järjestettävä sataprosenttinen hoitotakuu ja rahaa siihen siirrettävä jostakin muualta. Vaikka meikäläisen palveluista. Koulu tasoittaa oppimis- ja hyvinvointieroja, jos vanhemmat eivät siihen syystä tai toisesta kykene. Koska oppimistulokset eriytyvät perhetaustan mukaan voimakkaimmin kuin vuosikymmeniin, on kierre katkaistava. Miten, sen pohdinta vaatisi uuden blogin, mutta on se mahdollista.

Esa Kanerva

Eläkemiljardit kuumottavat

                                                                                           

  

                                                                               

                                                                                                                21.2.2026

Olen aikaisemminkin kirjoittanut eläkkeistä ja esimerkiksi Talouden arviointineuvoston puhtaan matemaattisesta käsityksestä eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuudesta. En tiedä, kenen aloitteesta julkista keskustelua käydään ja eläkkeitä vaaditaan leikattavaksi. Nuoret vihreät ovat kunnostautuneet. Oletan, että lukijoitani kiinnostaa vielä muutama lause aiheesta. Pelkään, että jossakin vaiheessa pidäkkeet tai lukot murtuvat, 250 miljardin euron eläkerahastot syyhyttävät poliitikkojen hyppysiä ja houkuttelevat käymään kohteen kimppuun. Kun valtion kassa on tyhjä, katse kääntyy sinne, missä rahaa toistaiseksi on.

Leikkausvaatimukset ovat perusteettomia ja epäoikeudenmukaisia. Työeläkejärjestelmä on ainoa sosiaaliturvan lohko, jonka asiat ovat kunnossa ja rahoitus tasapainossa. On olemassa sosiaaliturvan kolme päälohkoa, vuosittain päätettävä ja valtion maksama eläkejärjestelmä, sosiaali- ja terveyspalvelut ja Kelan rahoittama perusturva. Nämä jäljempänä mainitut sektorit ovat enemmän tai vähemmän taloudellisesti rempallaan. Rahapulassa aletaan itkemään ja vaatimaan, että päättäjät, ”leikatkaa nyt sieltä työeläkkeistä meille rahaa.”

Nämä armon taloustieteilijät näkevät rahastoidut eläkevarat yhteiskunnan yhteisenä ”kansallisena” säästönä. Toisaalta Orpon hallitus päätti kansallisesti, että näitä eläkerahastoja ei lasketa julkisen talouden taseessa. Tämä todistaa, että Orpokin ymmärtää, etteivät eläkerahat ole osa julkista kassaa. Miksi hän kuitenkin halusi tehdä tämän muutoksen. Hallituksen motiivi on, että Suomen velka saadaan näin näyttämään pahemmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Eurostat eli Unionin tilastoviranomainen ja IMF (Kansainvälinen valuuttarahasto) luokittelevat Suomen työeläkerahastot edelleen osaksi julkisyhteisöjä ja EU-komissio tarkastelee Suomen alijäämää eläkerahastot mukaan lukien. Lisäksi isot luottoluokittajat ymmärtävät asiat kuten komissio. Eläkerahastot ovat vain laskennallisesti julkista rahaa, mutta järjestelmänä erillään ja erillinen lohko, eivätkä säästetyt miljardit ole valtion omaisuutta ja käytettävissä olevaa varantoa. 

Keskustelun taustalla saattaa olla sekin ajatus, että eläkkeitä leikkaamalla saatettaisiin saada ns. verokiilaa alemmaksi. Palkansaajalle ja työnantajalle on se ja sama, maksaako hän sivukuluina eläkemaksua tai veroa. Eläkkeistä leikatuilla rahoilla voitaisiin alentaa nykyistä eläkemaksua, joka on muuten pysynyt vuodesta 2014 täysin samana toisin kuin yleisesti väitetään. Palkansaajan verotusta voitaisiin alentaa eläkemaksun pienennyksen verran ja palkansaajalle jäisi siten enemmän rahaa käteen. Tämä voisi väitetysti vaikuttaa myönteisesti talouskasvuun. Vastaavasti eläkeläinen kuluttaisi vähemmän. Ehkä palkansaajan käyttämä raha on parempaa kulutusta kuin eläkeläisen ostokset ?

Leikkauslinjan kannattajilla voi olla piilomotiiveja, joita ei haluta sanoa ääneen. Tarkoitan lähinnä ns. kateuspykälää ja ideologisia perusteita. Eläkeläisten elämän kuvitellaan olevan auvoista ja taloudellisesti turvattua. Heitä ei koske lakot eikä lomautukset. Jutut Espanjan Aurikorannoilla makaavista eläkeläisistä ja ympäri maailmaa reissaavista hyvinvoivista ja sporttisista vanhuksista ovat enemmän naisten lehtien tarua kuin totta. Vihreille tämä eläkeläiskysymys on ideologinen sukupolvivääryys. Kuovitellaan nykyisten eläkeläisten syövän nuorten tulevaisuuden ja eväät.

Meillä on tehty itse asiassa työeläkejärjestelmään koko sen historian ajan etuja leikkaavia uudistuksia. Minäkin muistan omalta työuraltani monia, alkaen vuodelta 1989. Työeläkerahastot ovat meillä rahastoivia. Tulevien eläkeläisten eläkkeitä hoidetaan noista rahastoista saatavien tuottojen avulla eikä järjestelmässä ole eläkemaksujen nostamisen tarvetta näköpiirissä. Inflaatiopiikkien varaltakin on sovittu indeksileikkurista.

Sodanjälkeiset sukupolvet rakensivat Suomen nykyisen hyvinvoinnin hyvin vaatimattomissa oloissa. Työt olivat fyysisesti raskaita ja työpäivät pitkiä. Sosiaaliturva oli olematon ja lomat lyhyitä. Minusta on loukkaus vaatia näitten sukupolvien eläkeläisiltä leipää suusta. Minä uskon 18 vuotta Eläketurvakeskuksessa työskennelleen ja nykyisin Eläketurvakeskuksen johtajan Mikko Kauton Helsingin sanomien haastattelussa 6.2.2026 toteamiin tosiasioihin, ”Työeläkejärjestelmän rahoitustasapaino on kunnossa. Maksu ei ole nousemassa tästä näin, jos maailma suinkin jotenkuten kohtuullisesti menee, vaikka nytkään meillä ei ole ollut kovin hienoa talouskehitystä. Mä en näe mitään syytä sille, että tässä olisi joku valtava uhka sille, että tulevaisuudessa ei eläkkeitä maksettaisi.”

Tiivistäen, näpit irti työeläkejärjestelmästä ja nuoret lopettakaa vouhkaaminen nykyisten eläkeläisten ahneudesta. Saatte eläkkeenne aikanaan, tosin töitä pitää tehdä ensin nelisenkymmentä vuotta.

Esa Kanerva

Oman kylän palvelut

                                                                                                                     

                                                                                                                                                                      

                                                                                                                                           14.2.2026 

Miksi suomalaista hallintoa uudistetaan vastavirtaan? Läheisyysperiaate on EU:n tärkeimpiä oikeudellisia periaatteita. Kansalaisia koskevat päätökset pitäisi tehdä aina mahdollisimman lähellä heitä. Mutta mitä tehdään meillä? Keskitetään ja tehdään uusia mammuttivirastoja, esimerkiksi juuri Tampereella aloittanut Lupa- ja valvontavirasto. Sote-uudistus painii tietysti omassa sarjassaan keskittämisen kukkasena. Toisaalta pirstaloidaan, työllisyyspalvelut vietiin kuntiin. Se on yhtäältä hyvä asia, mutta koska mielenterveys- ja päihdepalvelut hallinnoidaan sote-alueilla, on suuri vaara, että työllisyyspalveluiden ja mielenterveyspalveluiden välille syntyy tiivis ja läpipääsemätön rajapinta. Vastuuta voidaan silloin pallotella palveluntuottajalta toiselle. Pitää muistaa, että mielenterveyden ongelmat ovat kuitenkin suurin syy pitkittyneeseen työttömyyteen.

Kansalaisilla on oikeus kysyä, pitääkö kaiken kattava tehokkuusvaatimus ja keskittäminen olla palveluiden järjestämisen perusperiaate. Onko meillä Suomessa historiallista taakkaa Venäjän vallan ajoilta? Uskommeko yhä vahvaan virkakoneistoon ja tsaarinaikaiseen keskusjohtoiseen toimintatapaan. Oletetaanko, että kaikki hyvä pitää valuttaa kansalaisille ylhäältä niin kuin Venäjällä tapahtuu tälläkin hetkellä. Putin istuu rahasäkin päällä ja jakaa ruplat maakuntiin. Osa menee tietenkin omaan taskuun.

Suomessa on valittu poliittisesti linja, joka on päinvastainen, miten esimerkiksi Saksalla ajatellaan hallinnosta. Siellä läheisyysperiaate on kirjattu perustuslakiin. Siellä toimitaan hallinnollisesti lähes päinvastaisesti kuin Suomessa. Jos asia voidaan hoitaa kunnissa, osavaltio ei saa puuttua siihen. Myös valtion rooli on pysyä erossa ja väistyä kansalaisyhteiskunnan tieltä.

Mitä ikävyyksiä keskusjohtoisuus aiheuttaa kansalaisille? Elävä esimerkki on meillä tietysti hyvinvointialueet ja sote-uudistus. Vaikka palveluita yritetään Lapissa ja Pirkanmaalla puristaa samaan matopurkkiin, huonolta näyttää. Suomi on iso maa ja erilaiset olosuhteet. Jo väestön rakenne ja maantieteelliset tosiasiat ovat niin suuria muuttujia, ettei palveluiden yhteismitallisuus ole mahdollista. Lapissa on toisenlaiset välimatkat ja olosuhteet kuin Tampereella.

Mitä hyvää menetetään läheisyysperiaatteen hylkäämisellä? Paikallinen todellisuus on usein erilainen kuin etäältä katsottuna. Menetämme kyvyn nopeisiin päätöksiin. Kun tarvittaisiin joustavuutta, pitää paikallisesti noudattaa Helsingin määräyksiä. Kärjistäen, Hämeenkyrössä ei saa leipoa vanhuksille pullaa, koska Pirhan keskushallinnossa ei nähdä sitä tarkoituksenmukaiseksi.

Tampereella työllisyysjohtaja Regina Saari on keskitetyissä työllisyyspalveluissa käsi päässä tilanteissa, joissa he arvioivat asiakkaan tarvitsevan ensi sijassa psykiatrista hoitoa eikä työtä. Sitten työllisyyspalvelut ohjaavat kyllä työttömän rutiinisti hyvinvointialueelle hoitoon. Siellä taas todetaan, että oikea lääkitys, kuntouttava työtoiminta ja arjen rutiinien opettelu olisi heidän potilaalleen parasta. Seuraavaksi tapahtuu kuuluisa asiakkaan väliinputoaminen. Kumpikaan toimija, ei työllisyyspalvelut eikä hyvinvointialue ota vastuuta asiakkaasta. Odottaessaan palvelua, työtön soittelee työllisyyspalveluihin kertoakseen, mitä lääkäri sanoi. Sieltä neuvotaan pyytämään lääkäriltä lausuntoa, ettei ole työkykyinen. Tämä pompottelu ja ns. häiriökysyntä saattaa kestää iät ja ajat. Lopputulos on yhteiskunnan ja inhimillisestä näkökulmasta huonoin mahdollinen. Työtön masentuu ja syrjäytyy.

Käytämme valtavasti rahaa hallintoon, kokouksiin ja lausuntoihin. Niiden avulla ei potilas parane eikä kuntalainen saa, mitä tarvitsee. Rahat menevät sinne kuuluisaan ”Kankkulan kaivoon”. Tiukasta keskusjohtoisesta, valtion johtamasta mallista pitäisi siirtyä täysin päin vastaiseen suuntaan. 

Suunnitelmataloudesta, työllisyyssuunnitelmista, hoitosuunnitelmista ja kuntoutussuunnitelmista olisi siirryttävä yksilön, ihmisen asioitten hoitamiseen ja yhden luukun malliin. Tähän mullistukseen ei riittäne poliittista rohkeutta eikä tahtoa. Suomeen on julistettu sotatila ja pyssylinja vie kaiken yhteiskunnan huomion. Enkä ole nähnyt tätä käsitystä kovin paljon moitittavan. Mutta jos sitten ”rauhan” aikana uskallettaisiin antaa vapautta paikallistasolle ja Helsingin pomojen laskea irti suitsista.

Esa Kanerva

 

 

Sankari vai petturi

                                                                                                                      

                                                                                                         

                                                                                                           7.2.2026

Amerikan sisäpolitiikka on hyvin kahtiajakautunut. Presidentti on epävakaa persoonallisuus. Yhteiskunnassa on käynnissä ”kulttuurisota tai -vallankumous”, jossa keinoja ei kaihdeta. Kun suomalainen kansanedustaja Räsänen matkustaa Amerikkaan ja todistaa edustajainhuoneen oikeusvaliokunnassa, sitä ei siellä ymmärretä yksittäisen kansanedustajan huvimatkana. Hän on suomalaisen yhteiskunnan päättäjä, joka antaa vahvan tukensa maga-liikkeelle Hän väitti ja kuvaili amerikkalaisen valiokunnan kuulemisessa Eurooppaa ja Suomea maana, jossa sananvapaus ja ihmisoikeudet ovat vaarassa. Minä puolestani en ole huolissani maamme sananvapaudesta, vaan kristillisestä oikeistosta. Kristillisdemokraatit eivät ole enää suomalainen pienpuolue, vaan puolue on hakeutunut joukkoon, joka haastaa eurooppalaista perinteistä demokratiaa ja on osa kansainväliseen, kristilliseen diktatuuriin pyrkivää liikettä.

Minulle tulee koko puolueesta kokemus kaksinaismoralismista. Kristillisyyttä käytetään vallanhimon ja syrjinnän oikeuttamiseen. Tämä hallituskausi on paljastanut perussuomalaisten ja kristillisten arvojen ja politiikan ytimen. Onko köyhien sortaminen lähimmäisen rakkautta? Kristilliset ovat myyneet hallituspeleissä vähäosaiset, ajaakseen uskonnollisia kristillisiä arvokysymyksiä, kuten eutanasian ja abortin vastustamista. Koulujen uskonnonopetusta puolustetaan kiivaasti ja kaikille yhteistä elämänkatsomustietoa vastustetaan. Liberaali alkoholipolitiikka on punainen vaate. Räsänen puhuu rakkaudesta ja perhearvoista, samalla hän hyväksyy köyhiin lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset.

Kristilliset vaativat lapsilisien korotusta, koska suuri lapsimäärä on heille tärkeä arvo. Raamattu käskee lisääntymään ja täyttämään maan. Toisaalta korostetaan yksilön vastuuta omasta hyvinvoinnista ja työn tekemistä. Työ on parasta sosiaaliturvaa. Mutta koska lapsia ei uskalleta hankkia ja työtä ei ole, on tämä tavoite tuuleen huutamista. On valtava moraalinen ristiriita korostaa Raamattua kaikkien ongelmien ratkaisijana ja hyväksyä kasvavat leipäjonot. Ohjaako Raamattu sulkemaan silmät perheiden lisääntyvältä köyhyydeltä? Miksi Räsänen vastustaa tasa-arvoista avioliittoa? Oliko tarpeellista mennä Yhdysvaltoihin haukkumaan Suomen oikeuslaitosta ja antaa tukensa Euroopankin turvallisuutta hajottaville voimille.

Kristilliset eivät ole ainoa kristillisoikeistolainen puolue Suomessa. Osa perussuomalaisista on lähentynyt uskonnollista oikeistoa, ehkä Trumpin politiikan innoittamana. Heistä ehkä kuuluisin poliitikko on ulkomaankauppaministeri Ville Tavio. Kuuluu järjestelleen rukoushetkiä ministerikabinetissaan ja kertonut osallistuvansa Trumpin rukousaamiaiselle. Hän tulee hallituksessa hyvin toimeen Räsäsen kanssa. Arvomaailma yhdistää. Heidät molemmat voidaan nähdä osana tätä kansalliskonservatiivista aatetta ja liikehdintää. Kuri ja järjestys olla pitää ja homot eivät saa edetä yhteiskunnassa. Siinä, missä Trump ei kaihda hyökätä Venetzuelaan, itsenäiseen maahan ja tappaa maan kansalaisia, voivat nämä kiihkoilijat toteuttaa Suomessakin valtaan päästyään jonkinlaista voimapolitiikkaa esimerkiksi omia poliittisia vastustajiaan kohtaan. Moraali ei näytä olevan pidäke käyttää väkivaltaa. 

Kristillinen oikeisto ei ole vielä tällä hetkellä Suomessa merkittävä poliittinen voima, puhumattakaan sen muuttumisesta radikaaliksi massaliikkeeksi. Mutta kyllä sen propaganda heikentää kansalaisten luottamusta poliittista järjestelmää kohtaan. Suomessa on satojatuhansia herätysliikkeiden jäseniä, jotka äänestävät johtajiensa määräyksen perusteella, esimerkiksi Päivi Räsästä, Mika Niikkoa tai Laura Huhtasaarta. Tämä uskonnollinen kannattajajoukko on lisääntyessään määrällisesti uhka suomalaiselle demokratialle ja äänestämisen vapaudelle.                               

Uskonnollisen oikeiston voima perustuu herätysliikkeisiin ja he ovat vakaan kannatuksensa vuoksi suhteettoman suurella mandaatilla eduskunnassakin. Suomessa olisi tärkeätä vahvistaa uskonnon ja politiikan erottamista toisistaan. Valtionkirkkojärjestelmä tulisi purkaa ja kirkko muutettava tavalliseksi yhdistykseksi. Tämä merkitsisi tietysti kirkon verotusoikeuden poistamista. Kirkon erityisaseman poistaminen vaikuttaisi tietenkin koko yhteiskuntaan, mutta Raamatulla ei voisi enää perustella poliittisia päätöksiä tai sillä olisi sama todistusarvo kuin joka lukisi eduskunnassa Aku-ankkaa.

Esa Kanerva

 

 

Sometähtien uskottavuus koetuksella

                                                                                         

                                                                                

                                                                                                          31.1.2026

Olen ihmetellyt ennen vaaleja demarienkin kiimaa saada ehdokkaiksi näitä niin sanottuja julkkiksia ja sometähtiä. Koska olen tavannut ja useita heistä  kohtuullisen läheltä seurannut, uskallan kirjoittaa heistä jokusen sanan. Näitä armon julkkiksia on valittuina edustajina niin paikallisesti kuin eduskunnassa. Ajatukseni voivat olla konservatiivisia ja kielteisesti värittyneitä, koska en henkilökohtaisesti näitä somessa kannuksensa hankkineita juuri arvosta. Somessahan jokainen on saamansa julkisuusarvon mittainen. Hänen valuuttansa on huomio, saavutetaan se sitten millä tavalla tahansa. Ura on rakennettu minä edellä ja monella tähdellä julkisuus nousee päähän. Miten tällainen persoona, usein heikolla asiaosaamisella, kykenee poliittiseen perustyöhön, jonottamaan puheenvuoroa ja istumaan aluksi takarivissä?

Poliittista perustyötä vuosikymmeniä tehneenä osaan vastata edellä esittämääni kysymykseen. Ei millään, ei sitten millään! Perusyhdistyksissä oppii tekemään politiikkaa, oppii poliittiset pöytätavat ja sietämään arjen työn tylsyyttä. Jos poliitikolla jää tämä vaihe uralla kokonaan kokematta, tuloksena on poliitikkona epäkypsä sooloilija. Poliittisissa ryhmissä loistavat ne henkilöt, jotka pystyvät tekemään vuodesta toiseen näkymätöntä taustatyötä, lukemaan satasivuisia esityslistoja ja perehtymään niihin.                        

Eduskunnassa on superahkeria työmyyriä, pitkän linjan kansanedustajia, esimerkkejä löytyy. Nämä edustajat ovat helmiä, kiinnostuneita naapurinkin ajatuksista ja rehdisti antavat toverillekin myönteistä palautetta. Kiitoksen antamisella en tarkoita empatiaa näyttelevää, kauniisti hymyilevää ja ulkoa opittuja fraaseja toistavaa ”poliitikkonäyttelijää”. Heistä poiketen nämä ahertajat auttavat koko joukkuetta selviytymään ahtaissakin paikoissa ja auttavat muitakin ”kukkia” kukkimaan.

Sitten näihin somestaroihin. Eduskunnassa on noudatettu sitten vuoden 1917 tiukkoja sääntöjä ja tapoja. Somekuuluisuus ei paljon paina, eduskunnassa sinut istutetaan ensimmäisellä kaudella takariviin ja sillä siisti. Puheenvuoron saat, jos jaksat pitää sen ilta-aikaan ja tyhjälle salille. Kokeneemmat puhuvat ensin. Eduskuntaryhmä määrää säännöt ja ryhmyri komentaa. Voihan se olla näille somettajille ylitsepääsemätön shokki. Somessa tulee palaute heti, politiikassa vuosien päästä, jos silloinkaan.

Kun et ole eduskunnassa vain oman itsesi brändääjä, takapulpetissa turhaudutaan. Aletaan syyttelemään, hakemaan julkisuutta ja helpoiten sitä saa puukottamalla omia. Kun on päässyt takaisin julkisuuden keskipisteeksi, voi sitten omille some- seuraajille esiintyä voittajana. Politiikassa ilmiötä kutsutaan populismiksi. Kai nämä ryhmän somevaikuttajat kuvittelevat ja asemoivat itsensä jonkin sortin ryhmän pelastajiksi, jotka yksin voivat pelastaa heidän mielestään byrokraattisen ja hierarkisen järjestelmän. Minä tai me olemme hyviä ja Tytti ja muut ovat pahoja. Oman minäkuvan yliarviointia ja suuruudenhulluutta, sanon minä.

Demareille ja Suomen kansalle tämä on vakava paikka. Kaikki näkevät ja kokevat, että seuraavissa vaaleissa tarvitaan suunnan muutosta. Tavallinen kansa ei kestä toista vastaavan kaltaista hallituskautta. Suomalaiset tavikset on imetty kuiviin ja rikkaat kiittelevät veronalennuksista. Tähän hätään ei olisi tarvittu tämän kaltaista turhaa julkisuutta ja huomion kääntämistä eduskunnan varsinaisesta työstä. Kymmenet tuhannet uudet köyhät lapsiperheet tappelevat arjesta selviämisen kanssa ja media on vain kiinnostunut poliitikkojen kiusaamiskysymyksestä. Eihän nämä kaksi asiaa ole missään suhteessa toisiinsa. Eikö lasten aseman parantamisessa olisi ollut riittävästi kansanedustajille tehtävää? Pitikö ryhmän valtasuhteet tuoda valokeilaan juuri nyt muustakin syystä kuin itsekkäästä julkisuudenkipeydestä? Onko kansa halunnut valita sellaisen kansanedustajan, jonka pääagenda näyttää olevan laittaa eduskuntaryhmissä kiusaaminen kuriin? Tuskin!

Kyllä sitä populismia esiintyy paikallisestikin. Aluevaltuustossa on sooloiltu ja esiinnytty moraalin pelastajina mm. tässä palkkiokysymyksessä. Enpä halua itse palkkaan tai palkkion suuruuteen ottaa kantaa, olen sitä mieltä, että työmies on palkkansa ansainnut. Jos Pirhan hallituksen puheenjohtaja työskentelee kokopäivätoimisesti, olisi minun mielestäni hänelle maksettava siitä korvaus, ottaen huomioon sen suuruutta mitatessa työn vastuullisuus ja osaaminen. Oli populisti sitten mitä mieltä tahansa.

Kansa valitsee seuraavissakin vaaleissa edustajansa. Haluaako se eduskuntaan osaavaa ja koeteltua yleispoliitikkoa vai jonkun yhden asian asiamiehen ja somejulkkiksen. Puolueenkin kannatta miettiä, mitä vaatimuksia ehdokkaille asetetaan. Ohittaako jonkun ehdokkaan näkyvyys somessa ja äänet sen riskin, että tällainen henkilö saattaa ”yksilöbrändillään” kuitenkin vaarantaa koko puolueen menestyksen.

Esa Kanerva

  

Jääpala Trumpin cola-lasiin

                                                                                                 

                                                                                  

                                                                                                          25.1.2026

Simo Puupposen kirjassa ”Siunattu hulluus” päähenkilöt Ana ja Filippus keskustelevat, tunnetko sinä ketään viisasta miestä. Kaveripiistä ei oikein tahtonut löytyä ketään, sitten he päättelivät, että kylän opettaja on varauksin saattanut olla viisas mies. Tämä keskustelu tuli mieleen pohtiessani tätä Grönlannin tilannetta. Minä tunnen Suomesta ainakin kaksi viisasta miestä, jotka ovat osanneet päätellä jo kymmeniä vuosia sitten arktisen alueen merkityksen. He ovat presidentti Niinistö ja pääministeri Lipponen.

Sekä Niinistö että Lipponen ovat nähneet arktisen alueen strategisen tärkeyden. Kun Niinistö painotti pohjoisten alueitten turvallisuuspoliittista ja ympäristönsuojelullista tärkeyttä, Lipponen toi voimakkaasti esiin alueen taloudellisen ja geopoliittisen merkityksen. Niinistö toi esiin kyllästymiseen asti ns. ”mustan hiilen” torjunnan. Jos peitämme noella pohjoisen pallonpuoliskon valkoiset hanget, menetämme jään sulaessa arktisen alueen. Ja sitä kautta koko maailman.                                                                           

Lipponen ajoi voimakkaasti ns. EU:n pohjoista ulottuvuutta. Muistan erilaiset tapaamiset ja kokoukset, joissa hän joka kerta muisti tuoda tämän asian esille, jo 1990-luvulta asti. Siinä hän meni metsään Venäjän kanssa, että se voitaisiin sitoa eurooppalaiseen yhteistyöhön energian ja kaupan kautta. Lipponen näki arktisen alueen logistiset mahdollisuudet jo tuolloin. Koillisväylä tulee avautumaan ja silloin kannattaisi panostaa esimerkiksi Jäämeren rataan. Ja myydä arktista osaamistamme, kuten jäänmurtajia. Alueellahan on valtavat luonnonvarat.

Ajatellen näitä kahta suomalaista valtiomiestä, Trumpin hallintoa voi pitää myöhäisheränneenä. Toki jenkkien Grönlanti-mielenkiinnon takana voi olla puhtaasti taloudelliset ja turvallisuuspoliittiset motiivit, mutta siellä saattaa olla myös muuta. Siinä, missä Roland Reagan rakensi ”Tähtien sota”-järjestelmää ja uuvutti Neuvostoliiton sotilaallisessa kilpailussa, Trump on lanseerannut toisella kaudellaan valtavan sotilaallisen hankkeen. Tällä valtavan kalliilla, jopa biljooniin dollareihin hintaan nousevalla ohjuspuolustusjärjestelmällä, on tarkoitus suojata Amerikka lähes 100-prosenttisesti ohjuksia, hypersoonisia aseita ja drooneja vastaan. Tämä ”Golden dome”-hanke tarvitsee Grönlantia, joka sijaitsee maantieteellisesti tärkeällä alueella.

Toisten asiantuntijoitten mielestä tämä on samaa, teknisesti mahdotonta ”Tähtiensota” -fantasiaa kuin Reaganilla. Mahdotonta tietää, koska maallikolle avaruuspohjainen ja avaruuteen sijoitettavien sensoreitten maailma on käsittämätöntä tähtitiedettä. Väistämättä tämä tietää toteutuessaan kuitenkin avaruuden aseistamista, koska sinnekin ollaan sijoittamassa torjuntajärjestelmiä. Huolestuttavaa!

On selvää, että Kiina tulee vastaamaan Trumpin haasteeseen myös sotilaallisesti. Kiinalla on tekniset kyvykkyydet kehittää entistä parempaa ohjustekniikkaa ja satelliitteja. Poliittisesti Kiina pyrkii lähentymään uusia toimijoita, esimerksi Kanadaa. Kiina on tarjonnut maalle edullisia kauppasopimuksia ja Trump löi heti kiilaa Kanadan ja Kiinan lähentymiselle. Joka tapauksessa Kiina investoi arktisen alueen merireittien hyödyntämiseen ja Amerikka ei voi estää Koillisväylän hyödyntämistä.

Suomi on osa arktista aluetta ja Naton jäsen. Suomen pohjoisosan puolustusjärjestelmät ovat keskeisiä uudessa turvallisuussuunnittelussa. Toivoa sopii, ettei Suomea sakotettaisi näihin uusiin ja mielikuvituksellisiin hankkeisiin. Rovaniemeltä etäisyys Grönlantiin on sotilaallisesti hyvinkin lyhyt. Nykyaikaisille järjestelmille ne sijaitsevat operointialueella. Haluja liittää Suomi näihin hankkeisiin on varmasti ihan käytännön syistä. Lähentymisyritykset olisi torjuttava, kieltäytyminen vaatii varmasti mielen lujuutta.

Esa Kanerva