Äitini muistolle, puhe muistotilaisuudessa tänään




                                                                                                                                        20.9.2019

Äitimme, isomummumme ja ystävämme on kuollut. Muistan hyvin maaliskuun 6. päivän 2017, jolloin vietimme Liisan 90-vuotispäiviä Kuuselassa. Silloin ei ollut tiedossa vakavaa sairautta ja äidillä oli toive elää sata vuotiaaksi. Tämä toive ei toteutunut. Pitkän elämän hän sai kuitenkin elää. Eikä kukaan olisi suonut hänelle niitä viimeisien viikkojen kärsimyksiä. Elämä ei kuitenkaan kuuntele ihmisen toiveita ja se voi koetella ihmistä viimeiseen hetkeen asti.

Äidin lapsuuskaan ei ollut pumpulissa kasvamista 20-luvun Suomessa ja pienviljelijäperheessä. Vanhemmat kävivät taksvärkissä kodin ulkopuolella ja 7 lasta saivat tulla päivät toimeen keskenään. Näissä olosuhteissa he kasvattivat toinen toistaan niin hyvässä kuin pahassa. Lapsuuden kovat olot muovasivat varmasti Liisan persoonallisuutta. Oli pidettävä puoliaan ja joskus tarkoitus pyhitti keinot tavoitteen saavuttamisessa. Kaikesta oli pulaa, ruuastakin tai ainakin se oli yksipuolista. Äidistä kasvoi sitkeä, pitkäjänteinen ja totinen.

Vertasin 90-vuotispuheessani äidin elämää Suomen itsenäisyyden historiaan. Käsi kädessähän ne ovat kulkeneet, tasavalta 10 vuotta vanhempana. Yhteiskunnalliset olot muovasivat Liisan elämänkulkua niin kuin kaikkien muidenkin kansalaisten. Olivat sodat, sotakorvaukset ja sotien jälkeinen puute. Vuonna 1943 äiti lähti Tampereelle 16-vuotiaana piikomaan ja sille tielle hän jäi, kotiin ei enää palattu. Sodan jälkeen hän pääsi hattutehtaalle töihin ja oppi modistin tai niin kuin hän itse totesi, hattumaakarin ammatin.

Isän hän tapasi 40-luvun loppuvuosina ja he avioituivat vuonna -48. Sitten syntyivät peräkanaa kolme poikaa, viimeisimpänä Ari vuonna -55. Elämä oli niukkaa vielä pitkälle kohti 60-lukua. Kaksiossa asui 5 henkeä ja alivuokralainen päälle. Suuri isän ja äidin yhteinen projekti ja haave toteutuivat kun omakotitalo valmistui Irjalaan vuonna -60. Sitä maksaa kitkuteltiin seuraavat vuosikymmenet. Äiti hoiti omat lapset kotona, ja hoitolapset lisäksi perheen taloutta tukeakseen.

Suomalaista hyvinvointivaltiota alettiin rakentamaan ja siihen imuun pääsi jollakin tavalla myös Kanervan perhe. Jopa jonkinnäköinen autonriepu hankitiin. Ruoka alkoi monipuolistua ja vaateitakin ostettiin.

Seitsemänkymmentäluvulla jatkettiin hyvinvointivaltion rakentamista ja voitiin kohtuullisen hyvin. Liisa lähti työelämään, kun lapset olivat varttuneet ja työpaikka löytyi Napparilta. Sitten tapahtui kohtalokas autokolari ja Liisa vammautui sairaseläkeläiseksi. Isä pääsi eläkkeelle palokunnasta nuorena ja rakas omakotitalo myytiin. Liisa ja Terho muuttivat Linnainmaalle eläkepäiviä viettämään.                                                       

Kahdeksankymmentäluku oli varmaan äitini elämän onnellisin vuosikymmen. He matkustelivat ja katselivat maailmaa. Kaikki näytti olevan hyvin ja lapsenlapsiakin syntyi. Äiti osallistui innokkaasti heidän elämäänsä ja lapsenlapset olivat hänelle tärkeitä.

Isän muistisairaus alkoi vaivata 90-luvun loppupuolella ja äiti omistautui hoitamaan isää. Tätä urakkaa kesti isän kuolemaan, vuoteen 2008 asti. Tämä oli raskasta aikaa varmaan kummallekin, sekä hoitajalle että hoidettavalle. Urheasti hän toimi omaishoitajana loppuun asti, vaikka omat voimat alkoivatkin huveta.

Lieneekö tästä syystä, äiti alkoi sairastelemaan pian isän kuoleman jälkeen vakavasti. Hän menetti toisen jalkansa ja joutui pyörätuoliin. Kotona asuminen muuttui mahdottomaksi ja edessä oli muutto Kuuselan palvelukotiin.

Alkuvaikeuksien jälkeen hän kotiutui ja sai siellä paljon ystäviä. Tuntui, että hän omatoimisena jopa viihtyi siellä. Viime vuonna todettu syöpä vei voimia ja tämä vuosi oli kamppailua taudin kanssa. Ajatus ja mieli olivat virkeitä loppuun asti.

Äiti kertoi olevansa sinut kuoleman kanssa. Se ei häntä pelottanut. Sinä, äiti, elät lapsiesi ja lastenlapsiesi kautta. Ystävät muistavat sinua haikeina. Elämäsi on saavuttanut kohdallasi lakipisteen ja sen kiertokulku jatkuu. Elämäsi on täyttänyt tarkoituksensa. 
Esa Kanerva

Vastuutonta vanhustenhoitoa


                                                                                                                  14.9.2018
Nykyisen suomalaisen vanhustenhoidon lähtökohta ja arvopohja ovat olleet viimeiset vuosikymmenet hukassa. Yleinen käsitys on ollut se, että vanhukselle riittäköön ravinto, sänky ja suihkutus. Ihmistä saattaa siis odottaa vanhetessaan pahimmillaan yli vuosikymmenten häkkituomio. Menettäessäsi fyysisen toimintakykysi tai henkiset mahdollisuutesi hoitaa asioitasi, sinut suljetaan 25 neliön tilaan, ”kultaiseen” häkkiin. Siellä olet etkä muuta voi. Vapaa kävely ja parempi tilanne ovat niillä, jotka pystyvät liikkumaan ja itse avaamaan oven. Muussa tapauksessa olet annettavan avun varassa. Jonakin päivänä apua saa, toisena mahdollisesti ei. Laitosruokaa annetaan, mutta kaikki syövät sitä, mitä tarjotaan. Suihkuun pääset kerran viikossa, jos hoitajia on sillä viikolla riittävästi. Ulkoilmasta ja liikkumisesta laitoksen ulkopuolella voit vain haaveilla. Juttuseurana toimivat laitoksen muut asukkaat. Pappi käy puhumassa mukavia silloin tällöin. Aamuyön tunteina olet yksin ja omillasi.

Kuinkahan moni päättäjä vaivautuu miettimääni, miten vaativaa vanhusten hoitotyö ylipäätänsä on. Ajattelu ja asenteet ovat vinoutuneet ja harhautuneet sivuraiteille jo aikoja sitten. Ala on huonoiten palkattua ja myös siksi aliarvostettua. Iäkkäitämme on pidetty laitoksissa perushoidon kohteina eikä suinkaan kohdeltu ajattelevina ja tuntevina ihmisinä. Vanhustenhoidon lähtökohtana tulisi olla tiukat eettiset säännöt, ihmisarvon kunnioittaminen ja yksilöllisyyden takaaminen. Hoitoa toteuttavien tulisi olla ammattilaisia. Miksi? Paitsi fyysisesti hoitotyö on raskasta, niin vanhusten hoitaminen vaatii osaamista ja henkistä kuntoa. Ei ole helppoa toimia eettisesti oikein ja inhimillisesti, ellei sinulla ole valmiuksia kohdata sairasta vanhusta.                                                                                          
Ammattitaitoon kuuluu taito käsitellä omia tunteita ja reaktioita. Saman ihmisen kanssa päivästä toiseen toimeen tuleminen puuduttavassa arjessa vaatii myötäelämisen kykyä ja henkistä paineensietoa. Vanhus vie huonona päivänään hoitajan henkiset voimavarat äärimmilleen. Ellei hoitajalla ole ammattitaitoa ja osaamista, voi tapahtua mitä vain. Ammattitaitoa on käyttäytyä joka tilanteessa ammatillisesti ja hoitajalla on aina vastuu vuorovaikutuksen onnistumisesta. Pinna ei saa palaa. Toimiiko kouluttamaton ihminen vastuullisesti, on sattumanvaraista. Kamala tilanne sinänsä, jos tilanne lähtee hoitavan ihmisen käsistä. Siitä syystä perusvaatimuksena tulee olla, että vanhusten kanssa ei saa työskennellä yksin täysin vailla ammatillista koulutusta oleva työntekijä. Tämä laatuvaatimus ei nykyisin täyty

Miksi työntekijällä täytyy olla koulutusta ja osaamista vuorovaikutustilanteissa? Hänellä pitää olla kyky tunnistaa omassa itsessään tapahtuvat psykologiset lainalaisuudet ja sudenkuopat. Yleisempiä ilmiöitä ovat tunteensiirrot. Hoidettava vanhus voi nähdä hoitajan esimerkiksi hyvin pelottavana ilman syytä. Tai hän alkaa käyttäytyä hyvin hyökkäävästi hoitajaa kohtaan syyttä. Kysymys saattaa olla ns. transferenssi-ilmiöstä. Vanhuksen reaktiot kumpuavat menneisyydestä ja hän voi sekoittaa hoitajan johonkin toiseen ulkonäöltään, käyttäytymiseltään tai puhetavaltaan samankaltaiseen ihmiseen. Tunteensiirto voi olla joko positiivista tai negatiivista. Hoitajan tulee varoa myös sitä, ettei hän siirrä omia tunteitaan vanhukseen muista ihmissuhteistaan. Ammattitaitoa on pysyä hoitosuhteissa riittävän lähellä ja samalla kyllin etäällä. Nämä edellä mainitut ilmiöt hoitosuhteissa voivat olla todella rajuja. Elävästä elämästä löytyy esimerkkejä käsittämättömistä hyökkäyksistä auttavaa ihmistä kohtaan ja päinvastoin. Asiakkaiden väkivalta terveydenhuollon henkilöstön työssä on arkipäivää, onneksi hoitajien aggressiot vanhuksia kohtaan ovat harvinaisia, muttei mahdottomia. Piilokiusaamista ja tarkoituksellista hoidettavan laiminlyöntiä tapahtuu useammin.

Vanhusten hyvä hoitaminen on suuri yhteiskunnallinen ja eettinen kysymys. Totuus on se, että nykymallilla emme voi jatkaa. On löydettävä uusia ratkaisuja. Emme voi sulkea vanhuksiamme yksinäisyyteen ja ammattitaidottomien ihmisten käsiin. Vanhus on ihminen, kerrataan ihminen, jolla on omat tunteet, ajattelu, läheisyydenkaipuu ja samanlainen tahto toteuttaa itseään kuin nuoremmilla ikäpolvilla. Eivät rakastaminen ja rakastetuksi tulemisen kaipuu häviä. Työssäkäyvän sukupolven on ryhdistäydyttävä. On muistettava tarina ruokakaukaloa veistävästä pojasta. Isän kysyessä pojalta, mikä siitä valmistuu, hän vastasi, että samanlainen ruokakaukalo, josta ukki joutuu nykyisin syömään, sinua ja äitiä varten. Asumisen muodot on ajateltava uudestaan. Tehdään asuntoja samalle kampukselle opiskeleville nuorille, työssäkäyville, päiväkodeille ja vanhuksille. Sitoutetaan porkkanoin nuoret auttamaan työssäkäynnin tai opiskelun ohella tukityötä vanhusten parissa. Ammattilaiset tekevät aina varsinaisen hoitotyön, koska se ei ole mitä tahansa hanttityötä. Se vaatii koulutusta, osaamista ja tiukkaa moraalia.

Esa Kanerva

Valvo etujasi!




                                                                                                9.9.2019

Aamulehti kirjoitti jutun viikonvaihteessa edunvalvontavaltakirjasta ja sen tärkeästä elämänlaatuun liittyvästä liitteestä. Olin tehnyt sellaisen jo hieman aiemmin ja haluan kertoa tässä jutussani omasta valtuutuksestani. Sen lisäksi testamenttikin on tärkeätä tehdä mieluummin aiemmin kuin liian myöhään. Jokaiselta jää kuoleman jälkeen yleensä jotakin jaettavaa. Toki myönnän, että senkin tekeminen on vaikeata. Ihminen pannaan seinää vasten ja pakotetaan ajattelemaan omaa kuolemaansa. Ikävää ja murheellista! Ja sen laatiminen vielä maksaa kohtuullisen paljon, useita satasia. Ihminen valvoo yleensä mielellään omia etujaan. Miksi en siis haluaisi itseäni kohdeltavan hyvin myös sen jälkeen, kun en itse kykene omista asioistani päättämään. Olen ollut lähes parikymmentä vuotta aina huolehtimassa jonkun lähimmäisen asioita. Havaintoni on, että yhteiskunta huolehtii vain juuri välttämättömästä, sinun, valtuuttamasi tai omaisten on katsottava elämän laadun perään.

Ennen kuin menen edunvalvontavaltakirjaan, testamentin ohella tärkeä asiakirja on hoitotestamentti. Siinä todistajien läsnä ollessa allekirjoitan ja vapaasta tahdostani päätän, että kiellän keinotekoisesti elämää ylläpitävät hoidot. Tietysti sillä edellytyksellä, ettei toivoa paranemisesta tai tilan kohentumisesta ole. Haluan tehokkaan kivunhoidon tai muun oireenmukaisen oloa helpottavan lääkityksen.

Edunvalvontavaltakirja on sidottu aika tiukasti määrämuotoon eli siitä on löydyttävä määrätyt asiat. Paljon pään vaivaa aiheuttaa harkinta, kenet valitsen asioitteni hoitajaksi. Kuka on minun luottamukseni arvoinen ja toisaalta, kuka haluaa moiseen toimeen ryhtyä. Vaikka holhousviranomainen vahvistaa valtuutuksen ja vahtiikin toimeenpanoa, paljon homman onnistuminen riippuu valtuutetun henkilöstä. Valtuutetulle tulee valita myös varahenkilö- tai henkilöt. Maistraatin vahvistaman valtuutuksen jälkeen, edunvalvojasi voi hoitaa kaikki omaisuuttasi ja muuta taloudellista omaisuutta koskevat asiat. Tämän syvällisemmin en mene edunvalvontavaltakirjan sisältöön.

Sitten menen elämän kannalta kaikkein merkityksellisimpään asiakirjaan, elämänlaatu- tai hyvinvointitestamenttiin. Siinä määrittelen, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä silloin, kun en itse kykene niitä tekemään tai niihin vaikuttamaan. En mene testamenttini yksityiskohtiin. Kerron kuitenkin, mitä olen itse nähnyt kaikkein tärkeimmiksi toiveiksi elämän loppusuoralla. Hoitopaikan on oltava sellainen, että minua kohdellaan kunnioittavasti ihmisenä ja fyysisistä tarpeistani pidetään hyvää huolta. Äkkiseltään luulisi näitten asioitten olevan itsestään selvyys, mutta kun ei ole. Haluan elää vaimoni kanssa samassa huoneistossa, mikäli hän on samassa tilanteessa kuin minä. Haluan, että siisteydestäni, hygieniastani ja ulkonäöstäni pidetään huolta. Haluan pitää omia vaatteitani mahdollisimman pitkään. Tahdon ulkoilla ainakin kaksi kertaa viikossa. Jos kykenen lukemaan, haluan saatavilleni kirjoja, sanomalehden, netin, radion ja television. Mikäli fyysinen kuntoni sallii, tahdon käydä vähintään kerran kuukaudessa Tampereen Filharmonian konsertissa, teatterissa, Kauppahallissa ja kesällä Tammelan torilla. Mielestäni nämä ovat toteutettavissa olevia asioita fyysisen kuntoni salliessa.

Kehottaisin pohdintaan näistä asioista, ei se ole niin helppoa kuin saattaisi tuntua. Nousee pala kurkkuun ja vähän tulee tippa linssiin. Tiedän, että kun saa tehdyksi testamentit, hoidetuksi edunvalvonnat ja muut paperit, tulee hyvä olla. Se, mikä on mahdollista tehdä elämässä tulevaisuutta ajatellen, on tehty!

Esa Kanerva



Hautajaisbyrokratiaa




                                                                                                      5.9.2019

Järjestäytynyt yhteiskunta pitää huolen kansalaisistaan. Kuolemaankin liittyy suunnaton määrä erilaista viranomaistoimintaa. Surevat omaiset joutuvat voimiensa äärirajoille byrokratian kanssa saadakseen läheisensä hautaan. Hautaamiseen liittyy lupia, todistuksia ja ylipäätään vainajan siteitten katkaisemista yhteiskuntaan. Jenkeissä kuulemma myydään hautajaisia avaimet käteen periaatteella. Varmasti Suomestakin löytyy tällaista liiketoimintaa. Yleensä tyydytään hautaustoimistojen apuun. Kaikkea nekään eivät voi omaisten puolesta hoitaa. Osa palveluitten katkaisuista tehdään viranomaistoimin heti kuoleman jälkeen. Suruun kuuluu kykenemättömyys kaikilta osin rationaaliseen toimintaan ja keskittymiskyvyttömyyttä. Tämäkin haittaa omaisten taitoa hoitaa hautajaisjärjestelyjä ja kuluttaa voimia.

Oma lukunsa on vainajan omaiset, jotka saattavat olla eri mieltä kaikesta, jopa hautaamispaikkakunnasta. Ns. kuolinpesän ilmoittajan löytäminen saattaa riitojen takia olla mahdotonta suvun sisältä. Tällöin saatetaan mennä niin pitkälle, että tuomioistuin määrää pesänselvittäjän. Yleensä hautajaiset pystytään järjestämään suurin piirtein sovussa. Riidat alkavat, jos on alkaakseen, niitten jälkeen.

On lukemattomia asioita, jotka pitää ottaa kuoleman jälkeen huomioon, mm. irtisanottavat sopimukset. On lehtitilauksia, puhelinliittymiä, nettiyhteyksiä ja vakuutuksia. Vuokralla asuneen vuokrasopimus kannattaa irtisanoa välittömästi, ettei jouduttaisi maksamaan turhia vuokria. Sairaala välittää tiedon potilaan kuolemasta Väestörekisterikeskuksen ylläpitämään väestötietojärjestelmään, josta tieto etenee esimerkiksi Kelaan ja eläkelaitoksiin. Hautausluvan myöntää lääkäri. Varsinainen kuolintodistus annetaan myöhemmin. Postiinkin kannattaa olla yhteydessä, jotta vainajan laskut ohjautuvat kuolinpesälle. Ja myös pankkiin maksuasioitten hoitamiseksi.

Varsinaiset hautausjärjestelyt hoitaa yleensä valittu hautaustoimisto. Sieltä saa asiantuntevaa palvelua. He myyvät arkun, hoitavat kuljetukset, vainajan pukemiset ja tekevät siunaustilaisuuteen liittyvät järjestelyt. Niihin kuuluvat yleensä papin, siunaustilan, kanttorin ja hautapaikan varaaminen. Samalla kertaa voi ostaa myös hautakiven, jos niin haluaa. Omaisten kontolle jää vielä muistotilaisuuden järjestäminen hautajaisten jälkeen ja kuolinilmoituksen laatiminen. Hautajaiset maksavat Suomessa keskimäärin 3500 euroa.

Jos vainajan omaiset ovat eripuraisia, alkaa riitely yleensä jo edesmenneen asunnon tyhjentämisestä ja siellä olevasta omaisuudesta. Tosi asiallisesti irtaimisto kuuluu kuolinpesälle eikä sieltä ole lupa ennen perunkirjoitusta kenenkään viedä mitään. Perukirjoitus on tehtävä vainajan omaisuudesta ja veloista 3 kuukauden kuluessa kuolemasta. Perukirja toimitetaan veroviranomaiselle. Perukirjan voi tehdä ns. kuolinpesän ilmoittaja. Yleensä turvaudutaan asiaan perehtyneen henkilön tai juristin apuun. Perunkirjoitustilaisuuteen on lain mukaan kutsuttava kaikki pesän osakkaat. Perukirjan vahvistaa kaksi todistajaa, ns. uskottua miestä. Mikäli vainajalla on testamentti, perukirjan toimittaminen on helpompaa kuin monen osakkaan kesken pesän varojen jakaminen. Suurin osa perinnönjaosta sujuu sopuisasti, mutta jos riitaa tulee, se saattaa kestää vuosia. Usein sukulaiset riitelevät aivan mitättömistä asioista. Riidoissa on kysymys kuulemma juristien mukaan silkasta ahneudesta ja kateudesta.

Ihmisen syntymästä kuolemaan olemme viranomaisten tarkassa valvonnassa. Arkea eläessä ei sitä tule vain ajatelleeksi. Toisaalta on hyvä, että kukaan ei Suomessa yleensä katoa siten, etteivät omaiset tai viranomaiset siitä kyselisi perään, vapaasta liikkuvuudesta huolimatta. Valtio pitää kyllä huolta kansalaisistaan.

Esa Kanerva







Byrokratiaa




                                                                                                                                      30.8.2019

Ihmisen kuolemaan liittyy valtavasti byrokratiaa. Edellisissä jutuissa kerroin äitini viimeisistä päivistä palvelukodissa. Äitini ehti ottaa kantaa moneen kertaan saamastaan kohtelusta. Hän sanoi tomerasti vaativansa korvauksia vammoistaan ja kivuistaan. Lupasin hänelle, että teen voitavani, että hän saa oikeutta. Muistutus tehtiin kaupungille ja siinä yhteydessä vahingonkorvausvaatimus. Vaatimus oli asiallinen, hoitokustannukset laskun mukaan ja muutama satanen kivusta sekä mielipahasta. Kun sitten sairaalasta ilmoitettiin äidin kuolemasta, oletin automaattisesti, että hänelle tehdään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Tällöin voitaisiin varmistua siitä, mikä osuus kuolemaan tai sen nopeutumiseen olisi tapaturmalla.

Kuolemasta ilmoittanut lääkäri ei tuntunut olevan halukas minkäänlaiseen avaukseen, hänen mielestään kuoleman syy oli selvä. Kyllä ymmärrän, että syöpään äiti kuoli. Mikä osuus hänen saamilla vammoillaan oli elinpäivien vähenemiseen, oli sen sijaan mielestäni täysin auki? Mielestäni pääsimme sopimukseen, että avaus tehdään ja hän lupasi ottaa yhteyttä oikeuslääkäriin. Kertoi vielä, että sinne on pitkät, noin kuukauden jonot.

Minulle kertomatta päätös vain lääketieteellisestä ruumiinavauksesta oli tehty nopeasti. Avaus tehtiin heti kuolemaa seuraavana päivänä.Yllätys oli suuri, kun osastonsihteeri Rauhaniemestä soitti heti seuraavana tiistaina, että avaus on suoritettu ja hautaamislupa on myönnetty. Mutta vain lääketieteellinen ruumiinavaus, ei oikeuslääketieteellistä obduktiota.

Soitin heti siitä paikasta lääkärille, joka oli ilmoittanut kuolemasta ja jolle olin kertonut vaatimuksestani tarkasta kuoleman syyn selvittämisestä. En saanut yhteyttä häneen ja minulle kerrottiin, että hän oli lopettanut työsuhteensa edellisen viikon perjantaina. Otin yhteyttä ylilääkäriin. Kysyin syytä, miksi oikeuslääketieteellistä avausta ei pyynnöstäni huolimatta ollut tehty? Ylilääkäri vastasi ja tavaili papereitaan. Hän kertoi ylimalkaisesti, että perussairaudet olivat aiheuttaneet kuoleman. Kyllähän minä sen tiesin, että syöpä tappaa ja vanhuus voittaa. Kysyessäni, miksi ei vainajaa lähetetty oikeuslääketielliseen ruumiinavaukseen tapaturman tai mahdollisen pahoinpitelyn vuoksi, hän vastasi, että oikeuslääkärin mukaan sille ei ollut tarvetta. Oikeuslääkäri siis päätti, että syöpää sairastava 92-vuotias vanhus ei ole sen arvoinen, että hänen viimeisten päivien hoitotapahtumia ei kannata tutkia. Saattaisi kaupunki vielä joutua jonkinmoiseen korvausvastuuseen.

Soitin armon ylilääkärille, että haluan äidin ruumiinavauspöytäkirjan enkä usko hänen epämääräisiin selityksiinsä. Kuoleman syy oli hänen mukaansa syövän aiheuttama eikä tapaturman aiheuttamilla pikkuvammoilla ollut osuutta siihen. Tyypillistä tekstiä. Sitäkään en ymmärrä, ettei hän suostunut lähettämään kopiota äidin ruumiinavauspöytäkirjasta. Pitäisi kuulemma tehdä virallinen pyyntö perusteluineen kaupungin kirjaamoon. Vein sen tänään protokollan mukaan virastotaloon. Tuskin sieltä saan vastaukseksi muuta kuin byrokraattista kapulakieltä.

Lupasin äidilleni, että pidän hänen puoliaan tapaturman selvittelyssä ja yritän vaikuttaa Tampereen vanhushoidon tasoon siten, ettei kenenkään tarvitsisi jakaa hänen kohteluaan. Sitäkään en ymmärrä, että äitini saamat vammat eivät ole hoitovirheitä, koska ne tapahtuivat hänen kotonaan palvelutalossa. Potilasvahinkoja voi tapahtua vain hoitolaitoksessa. Pykälät hoitovirheistä ja niiden korvaamisesta eivät koske palveluasumisessa asuvia vanhuksia. Tuntuu aika kaukaa haetulta tehdä nyt rikosilmoitus poliisille pahoinpitelystä ja saada sitä kautta oikeutta.

Vanhusten hoito on retuperällä Suomen maassa. Kavahdan ja pelkään vanhenemista!

Esa Kanerva





 

Vastuullisutta palveluiden tuottamiseen




                                                                                                                                       27.8.2019

Aurinko laskee tänään ja päivä nousee huomennakin. Arjen on jatkuttava surusta huolimatta. Onko muistutuksista kaupungille äidin hoidon laiminlyönneistä mitään hyötyä, jää nähtäväksi. Kuolinsyyn tutkimustulosten valmistuttua täytyy harkita, onko aihetta jatkotoimenpiteisiin. Pisti tänään kuulolle uutinen Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Paavo Arhinmäen kommenteista. Hän vaati yksityisten hoivajättien kurinpalautusta vanhustenhoidossa. Syytä olisi tarkastella kaikkia toimijoita. On tärkeätä, että hallitus ottaisi luupin alle koko vanhustenhoidon. Suuret yksityiset hoivayhtiöt puristavat myös pieniä yksityisiä yrityksiä ja yhdistyksiä.

¤¤¤¤¤¤¤¤

Yksityistämiskeskustelu on alkanut Tampereen kaupungin työterveyspalveluita tuottavan Pirten osakkaiden myynnistä ja palveluiden kilpailuttamisesta. Osakkeiden myymisestä ei ole kaupungin talouden pelastajaksi, päinvastoin Mehiläisen, Pihlajalinnan tai Terveystalon ostaessa osakkeet, markkinat vain keskittyvät. Ensimmäinen kilpailutuskierros on lämmittelyä. Oikeastaan se on huutokauppa, jossa halvin tarjous voittaa. Seuraavalla kerralla tehdään tili.

Kaupungin työntekijöille on tietysti ikävää, jos kilpailutus tehdään väljästi esimerkiksi nuppilukuun perustuvan hinnoittelun mukaan. Palveluiden laatu on sen jälkeen, mitä on. Paitsi kaupungin työntekijöille, työterveyshuolto on tärkeää Sairaanhoitopiirin palkollisille. Asia koskee yhteensä 22 000 ihmistä. Lisäksi alueen yrityksillä on satoja sopimuksia Pirten kanssa. Ei ole yhdentekevää yrityksillekään, mikä yritys heidän työterveyspalvelunsa tuottaa. Jos kilpailutuksen voittanut palveluntuottaja hankki labrat tai jotkut muut tukipalvelut ulkomailta, on sillä heti seuraukset Pirkanmaan työllisyyteen.

Jos työterveyspalveluitten laatu muuttuu huonoksi, kaupungilla on riski siihen, että työntekijät hakevat apua kaupungin omista terveyspalveluista. Terveysasemat tulevat entistä tukkoisemmaksi.

Ei liene salaisuus sekään, että suurilla yksityisillä työterveyspalveluiden toimijoilla on ollut veronkierto-ongelmia. Olisi tärkeää pitää isot strategiset tehtävät, kuten henkilöstöpoliittiset merkittävät toiminnat, kaupungin omassa valvonnassa. Pystyttäisiin estämään ainakin suurimmat ylilyönnit. Eivätkä suuret kansainväliset sijoitusyhtiöt sanelisi, miten kaupungin henkilöstöä työterveydellisesti hoidetaan.

Tullinkulman Työterveys Oy:lle tulisi antaa mahdollisuus parantaa ja kehittää omaa toimintaansa. Ja hankintalain tulevat vaatimukset voidaan täyttää hyvällä ennakkosuunnittelulla ja kaupunginkin kannalta on olennaista keskittyä työterveyshuollon lakisääteisiin tehtäviin. Niitä ovat työperäisten sairauksien ennaltaehkäisy ja työolosuhteitten seuranta.

 Esa Kanerva







Kohtaamisia ja suru-uutinen




                                                                                                                                         22.8.2019

Kävin katsomassa eilen äitiäni Koukkuniemen alueella. Hänet siirrettiin Hatanpäältä Rauhaniemen sairaalaan heti sen jälkeen kun ruumiillinen kunto hiukan koheni. Täytyy sanoa, että ovat nuo tervaskannot sitkeitä. Niin se näyttää muorikin päättäneen palata takaisin tähän maailmaan. Mutta se ei ollut juttuni pointti. Lähtiessäni sairaalasta, kohtasin erään tuttuni ja ystäväni, johon olin monet kerrat yrittänyt ottaa yhteyttä pitkin vuotta.

Hänen vaimonsa kuljetti häntä pyörätuolissa. Kaverini istui kyydissä huonossa asennossa tyynyillä tuettuna. Tunnistin ja kysyin, mitä kuuluu? Vaimo purskahti kyyneliin ja ymmärsin, että jostakin vakavasta on kysymys. Kysyin, tunnetko minua? Hän vastasi, että kyllä. Vaimo jatkoi itkuaan. Sai sanotuksi, ettei hänellä ole ollut puhelinta enää pitkään aikaan.

Muistan miehen hyvin pitkältä aikaa. Viime vaaleissa hän oli tukiryhmässäni. Vaalit käytiin vuonna 2017. Hän oli niitä viimeisä aatteen mohikaaneja, jotka jaksoivat tehdä puolueen perustyötä voimiaan kyselemättä. Pyysi, mitä apua tahansa, hän oli valmis.

Tunnen huonoa omaatuntoa. Miksi en ollut hakenut häntä tarkemmin? Hän oli suunnitellut kyllä minulle ääneen muuttavansa takaisin entiselle asuinpaikkakunnalle. Oletin, että näin on käynyt. Puhelimen mykistyminen oli kyllä ihmetyttänyt eikä Fonectastakaan ollut apua.

Hyvät ystävät ovat kalliit. Elämä kuljettaa vanhana meitä hyvin nopeasti. Terveyden voi menettää hyvinkin lyhyessä ajassa. Opin tästä kohtaamisesta sen, että ystävän katoaminen ei toistu. Sovimme vaimon kanssa, että tapaamme Koivulan puistossa tästä eteenpäin. Ystävä oli löytynyt, hienoa!

Suunnittelimme, että voisimme yhdessä tavata ulkona, kuhan äitinikin pääsee pyörätuoliin. Ja poiketa kaffilla.

Tätä juttua kirjoittaessani saan puhelinsoiton Rauhaniemestä. Äitini on kuollut. Oli mennyt puhumattomaksi ja tajuttomaksi. Elämä on luopumista. Vaikka äidin kunnon tiesikin, kuolin viesti tulee aina yllättäen. Siihen ei voi varautua. Lopetan tähän.

Esa Kanerva

Turvallista ikääntymistä!





                                                                                                                                    13.8.2019


Turvallista ikääntymistä!

Tampereen pormestariohjelma antaa tamperelaisille palvelulupauksen turvallisesta ikääntymisestä. Kerron 92-vuotiaan äitini kokemuksia ja tarinaa eräästä kaupungin ostopalveluna hankkimasta palvelutalosta. Äitini on monisairas ihminen ja tehostettuun palveluasumiseen pääsyn syy oli toisen jalan amputointi. Hän liikkui pyörätuolin varassa vielä melko omatoimisesti viime vuoteen asti, jolloin hänellä todettiin suolistosyöpä. Sitä päädyttiin hoitamaan konservatiivisesti eli hoidettiin oireenmukaisesti. Tuon ikäisen elimistö ei olisi kestänyt leikkaus- eikä muitakaan hoitoja. Viime vuodesta kunto alkoi pikkuhiljaa hiipua. Osaltaan syynä saattoi olla mielialan lasku ja turhautuminen, eräänlainen antautuminen väistämättömän, kuoleman, edessä. Äitini on ollut täysin terävä ja orientoitunut päästään. Hän pystyy seuraamaan ja tekemään tarkkoja havaintoja mm. saamastaan hoidosta ja kohtelusta.

Fyysinen kunto rapistui hiljalleen tämän vuoden puolella. Soitan hänelle joka päivä ja ”hoitoringin” avulla järjestelimme säännölliset vierailut hänen luonaan. Mummon kammarit ystävät ovat jaksaneet käydä säännöllisesti monet vuodet viikoittain hänen luonaan. Annan suuren arvostuksen heille siitä. Keväällä äitini kertoi viikolla oksennelleen monta päivää, mutta saaneen lääkettä vaivaan. Tällaista oli tapahtunut aiemminkin. Kertoi itse pärjäävänsä. Sovittiin, että tulen pyhänä käymään. Yllätys oli suuri huomatessani, kuinka huonossa kunnossa hän oli. Silmät olivat kuopalla, kieli kuivana ja vointi oli täysin voimaton. Vieressä oli lasin pohjalla tilkka vettä. Oli päivänselvää, että hän oli kuivunut. Lisäksi hän kertoi, ettei pääse sängystä mihinkään, koska oli vessassa hoitajan kanssa kaatunut terveen jalkansa päälle. Se oli nyt mustelmilla ja turvoksissa. Särky jalassa oli armoton. Asiasta ei ollut soitettu minulle tai otettu yhteyttä mitenkään.

Soitin siitä paikasta Kotisairaalan sairaanhoitajalle. Kotisairaala oli tullut mukaan tänä vuonna kuvioihin syövän kivunhoidon toteuttamiseksi. Sieltä saamamme palvelu on terveydenhuollon helmi. Yhteyttä voi ottaa milloin vain ja mistä asiasta tahansa. Ja mikä parasta, yhteydenotto johtaa johonkin eli kysymyksessä ei ole ns. näennäispalvelu, jota kansalaisille nykyään monesti tarjotaan. Hetken perästä soitostani tuli hoitajapari äitini luokse ja järjesti nopeasti hoitopaikan Hatanpäälle. Hoitajan peruskoulutukseen kuuluu potilaan tilan arviointi. Ihmettelen, ettei äidin tilannetta ollut kukaan huomannut kyseisessä palvelutalossa niin huonoksi. Kuivumisen ja nestetasapainon häiriintymisen merkit olivat selvästi huomattavissa. Eikä jalan kipeytymiseen ollut kiinnitetty huomiota, vaikka se esti avustettunakin liikkumisen tyystin. Jalka ei ottanut niin sanotusti ”päälle”. Henkilöstön osaaminen oli ollut kyllä hukassa. Kotisairaala hoiti myös ristiselän alkavan makuuhaavan hoidon järjestämällä motorisoidun patjan ja ohjeistamalla haavan hoidon palvelutalon henkilökunnalle.

Hatanpäällä vointi koheni sellaiseksi, että hänet voitiin kotiuttaa takaisin palvelutaloon omaan kotiinsa. Matkalla oli kuitenkin kadonnut omatoimisuus ja hän tarvitsi apua mm. vessareissuihin. Hänestä tuli sovitusti raskaammin hoidettava. Tällöin alkoivat myös suuret ongelmat perushoidossa. Äitini on luonteeltaan pedantti ja sellaista käytöstä ei monet nuoret hoitajat sulattaneet. Vanhuksella ei saa olla mielipiteitä omasta hoidostaan, saati että hän ”komentaa” tekemään jonkun asian haluamallaan tavalla. Äitini kertoman mukaan oli joku hoitaja huutanut ulos lähtiessään oven suusta, että äidin pitää nöyrtyä, tässä talossa nöyrrytään! Vanhusta itketti ja vihastutti. Hän itse oli käynyt hoitotyön johtajan puheilla ja teki valituksen. Joten kyllä tällaisen asennevammaisen työntekijän nimi on organisaation tiedossa. Sen verran armon johtaja oli antanut periksi, ettei työntekijä enää tullut äitini luokse. Muita hän palvelee edelleen.

Vaikka Kotisairaala hoiti äidin lääkitystä ja antoi tarvittavat ohjeet, lääkkeiden antamisessa oli jatkuvaa ongelmaa. Monet soitot soittelin ja etsin käsiini hoitajaa, joka voisi ajallaan mennä antamaan äidilleni kipulääkkeen. Toisinaan lääkkeet olivat päässeet loppumaan ja niitä piti sitten alkaa tilaamaan apteekista. Joskus oltiin ilman lääkkeitä päiviäkin. Luulisi olevan yksinkertainen prosessi huolehtia siitä, että kunkin potilaan tarvitsemia lääkkeitä on aina saatavilla. Äitini kertoi väärin jaetuista lääkkeistä useasti, hän on hyvin tarkka niistä. Joskus iltavuorossa ei ollut lääkelupia omaavaa hoitajaa työssä, joten aamuvuorolainen jakoi huumelääkkeet keittiön pöydälle valmiiksi. Vanhus käsittääkseni huolehti ne suuhunsa tavalla tai toisella.

Puhutaan aina hoitoalan työvoimapulasta ja ettei ammattitaitoisia työntekijöitä saada. Kyseisessä palvelutalossa ainakin pyörii sellainen henkilöstöruletti, että tuntuu siltä, ettei ole aikomustakaan panostaa vakituiseen henkilöstöön. Näen aina vieraillessani uusia kasvoja ja niin kertoo myös äitini. Joskus iloisena äiti kertoi, että nyt saatiin hyvä hoitaja taloon. Ei aikaakaan, kun hän lähtee pois. Mikä huolestuttavinta, lähtijä kertoo äidilleni, ettei jaksa työskennellä tällaisessa sekamelskassa eikä ole tyytyväinen työnjohtoon. Olen antanut kirjallista palautetta, että voisi olla strategisesti viisasta panostaa osaavaan ja ammattitaitoiseen henkilöstöön. Pitkällä tähtäimellä menettely tulee halvemmaksi kuin jatkuva rekryrumba, jossa väki vaihtuu, tekee, mitä osaa tai viitsii ja sairastelee. Ei mikään organisaatio voi työnjohdollisesti hallita sekalaisen osaamisen omaavaa ja jatkuvasti vaihtuvaa työntekijäjoukkoa siten, että hoidon laatu olisi edes välttävää.

Viikko sitten aamulla sain soiton palvelutalosta. Äitini oli vessareissulla pudonnut pyörätuolista kasvoilleen. Ylähampaat olivat tulleet alahuulesta murskautuneina läpi. Acutassa hammaslääkäri oli poiminut luunkappaleet yksitellen ulos. Ylähuuli kursittiin umpeen tikeillä. Muita luuvammoja ei sillä reissulla löydetty. Joka paikkaan sattui. Esteettömässä huoneistossa, jossa ei ole kynnyksiä, pyörätuolin etupyörä oli kuulemma osunut kynnykseen (oven karmiin?) ja se oli sitten menoa. Äitini oli ehtinyt kertomansa mukaan varoittaa liian kovasta vauhdista, sitten rysähti ja pimeni. Kertomansa mukaan hän heräsi siihen, että joka puolella oli verta ja neljä ihmistä oli ympärillä. Acutan kautta sitten päästiin Hatanpään Puistosairaalaan. Äitini on hyvin huonossa kunnossa, vointi romahti, hereillä hän jaksaa olla muutamia hetkiä. Toivottavasti äitini pääsisi pikaisesti pois tästä elämästä ja kärsimyksistä. Sen hän on jaksanut sanoa, että tässä Puistosairaalassa minun on hyvä olla. Ja että palvelutaloon hän ei sitten enää mene.

Palvelutalosta kerrottiin, että tapaturma on erittäin valitettava. Kertoivat olevansa pahoillaan asukkaalle tapahtuneesta tapaturmasta ja siitä aiheutuneista vammoista. Anteeksi he eivät tohtineet pyytää.

Toivon, että pormestariohjelma muuttuu eläväksi todellisuudeksi tamperelaisten vanhusten arjessa. Äitini kohdalla on ollut toivomisen varaa!

Esa Kanerva

Heinäkuun helteitä




                                                                                                                                    11.7.2019



Heinäkuu on ollut hiljaista poliittisella kokousrintamallakin ja on päässyt henkäisemään vähän syvempään. Suomessa pistetään ovet säppiin kuukaudeksi, työpöydät tyhjennetään hyvissä ajoin kesäkuun lopussa ja kaikki mahdollinen rästityö yritetään saada sutaistuksi. Ettei jää mitään mielen päälle, koska lomalla halutaan olla kuin Ellun kanat.



Politiikassakin on tapahtunut sitten viime kirjoitukseni. Engelsmannit eivät saa Eu-erossaan mitään aikaiseksi. Paitsi perheriitoja ja parlamentin turhia äänestyksiä. Uskokaa nyt, että se pääministerikandidaatti Johnson on huijari ja lupailee mahdottomia. Ei Boris eikä kukaan muukaan voi palauttaa Britannian imperialistista menneisyyttä nyt eikä tulevaisuudessakaan. Engelsmannit eivät tule saamaan Eu:a polvilleen. Työväenpuoluekaan ei tiedä oikein, mitä se tahtoo. Nyt olisi pieni nöyryys paikallaan ja perukaa se koko brexit, niin päässette vähemmällä.



Eu:n johtopaikat jaettiin Saksan ja Ranskan kesken yön pimeinä tunteina. Tiedä sitten, mitä demokratiaa tällainen peli oikein on. Ei se ainakaan tavallisen kansan käsitystä muuta suopeammaksi koko yhteisöä kohtaan. Ei valittu taidoiltaan parhaita, vaan sopivia. Joskus tuntuu siltä, että tämä sukupuolikysymys, jota tasa-arvoksi kutsutaan, toimii joskus keppihevosena ja perusteluna monenmoisille lehmänkaupoille. Populistit parkuvat kylmää kohtaloaan, ei valittu heitä johtopaikoille. Aikamoinen ilmaveivi on heiltä tietenkin edustaa parlamentissa Eu-kansalaisia, toimia heidän parhaakseen ja samalla vastustaa koko systeemiä.



Kotimaan politiikassa on tullut seurailtua Antin hallituksen alkutaipaletta. Hallitusohjelma on, kuten tunnettua, runsaskätinen ja antelias. Kuka kaiken maksaa, on fakta, että se on keskiluokka. Minkään muun kansanosan verotuotoilla ei ole sellaista merkitystä, että taloutta niillä hoidettaisiin. Vaikka syytä olisi. Rikkain kymmenys kahmii omaisuutta kiihtyvään tahtiin ja omistaa Suomessa leijonanosan varallisuutta.



Hallituksen heikoin lenkki on Keskustapuolue. Puolue on ajautumassa kriisiin, kun tupaillat tyhjenevät. Helsingin ministerit saavat puhua tyhjille pirteille muutamaa isäntäväen kaveria lukuun ottamatta. Ei pelasta puoluetta Kaikkonen eikä Kulmuni. Kun omat hylkäävät, ovat asiat huonolla tolalla. Heidän kannatustaan ja luottamusta on vaikea saada takaisin. Missä kohtaa puolueen pokka pettää ja aletaan hakea syytä hajottaa hallitus. Joskus tulee mieleen vanha sanonta: ”Kepu pettää aina!” Ettei vain olisi lauseessa totuuden siementä tälläkin kertaa. Isoja asiakokonaisuuksia on tulossa pöydälle. Perhevapaauudistus, sosiaaliturvalainsäädäntöuudistus ja iänikuinen sote odottavat nurkan takana. Lakipaketit ovat ratkaisemista vaille valmiit.



Paikallisesti persujen Kaleva yrittää pitää omansa koalitiokelpoisina. Toiset jehut ne vain leireilevät ja tähtäilevät ampumaharjoituksissa tovereita ja kavereita. Suuttuuhan sitä muu puolueväki vähemmästäkin vihjailusta. Mihinkähän tämäkin keissi johtaa, Lassia kuitenkin tarvitaan koalitiossa vaikeitten asioitten kuittaajana ja omaressujen paimenena. Vielä kun saataisiin Lassille cowboy-lakki ja hevonen, bootsit näkyy jo miehellä olevan useimmiten jalassa.



Taidan tästä lähteä vihdan tekoon ja pistää saunan kuumaksi. Lämmön sietokykyä kannattaa harjoitella jo näin kesällä syksyä varten. Uskoisin, että talous toimii koalitiossa saunanhalkoina. Ja niitä halkoja riittää pesään pistettäväksi. Hyviä lomia ja lämpimämpiä kelejä!



Esa Kanerva

Ihmisen tarina



            
                                                                                                                                      7.6.2019


Jokaisella elämällä on tarinansa. Ihminen kertoo ja muovaa omasta historiastaan näköisensä kertomuksen. Psykiatriakin käyttää elämän tarinaa hyväksi. Terapia aloitetaan monesti sillä, että annetaan ihmisen vapaasti assosioida niin kuin hienosti sanotaan omaa menneisyyttään. Se on subjektiivinen muistelo siitä, mitä ihminen haluaa itsestään avata esimerkiksi terapeutille. Me muovaamme omasta menneisyydestämme usein silotellun ja kaunistellun tapahtumien ketjun. Juttu saattaa olla oikeastaan haave tai toive siitä, miten olisimme halunneet asioiden sujuvan. Näissä tarinoissa voi uhrista tulla sankari tai päinvastoin kingistä viaton sivustakatsoja. Kipeistä asioista yleensä vaikenemme, jopa kiellämme ne tai torjumme mielestämme. Terapia lähtee siitä, että nuo mielen lukot avataan ja käsitellään. Ihmisen tarinat voivat olla hyvin etukäteen harkittuja. Niillä halutaan tehdä mielikuvapolitiikkaa. Poliitikoilla ja julkkiksilla on omat tarinansa. Suurmiehillä Kekkosesta Koivistoon oli tarkoin harkittu henkilöhistoria, jonka avulla muokattiin kansan mielipidettä ja luotiin imagoa kansanmiehestä.

Kekkosen juurista ja syntymäpaikasta Pielavedellä on sepitetty kuvaus torpassa syntyneestä pojasta, josta kasvoi vaatimattomista oloista tasavallan presidentti. Se on hyvä esimerkki imagon rakentamisesta. Se alkoi jo vuonna 1949, kun Kekkosesta ryhdyttiin toden teolla tekemään presidenttiä, Lepikon torpan valokuvasta retusoitiin savupiippu pois (tarkoituksena esittää Kekkonen "savupirtin poikana") ja luotiin muutenkin tarpeelliseksi katsottu kuva Kekkosesta kansan syvistä riveistä nousseena "sivistyneenä jätkänä". Kekkonen kertoi itsestään mielellään tarinaa kovakuntoisesta atleetista ja urheilijasta. Myöhemmillä vuosillaan jutut olivat osin surkuhupaisia. Kekkosen väitettiin olevan kuusikymmenvuotiaanakin ikäistään huomattavasti kovakuntoisempi ja terve. Lieneekö presidentti Putin ottanut mallia historiasta?

Presidentti Koivistosta luotiin tarinaa kaukopartiomiehenä ja satamajätkänä. Koivisto oli tosi asiassa taitava imagopoliitikko. Hän sai aikaan Manu-ilmiön tai hurman. Hänen toimintansa näytti ulospäin juuri päinvastaiselta. Koivisto varoitteli kansaa ikävästi talousasioista ollessaan Suomen pankin pääjohtajana. Ehkä tällainen käyttäytyminen koettiin rehellisyydeksi siitä päätellen, että hänet valittiin ylivoimaisella valitsijamiesenemmistöllä presidentiksi Kekkosen kauden jälkeen. Manu-huuman aallonharjalla lehdistöön levitettiin juttuja, että Tellervo parsii Maunon sukatkin. Koivisto halusi näyttäytyä myös urheilijana. Hän pelasi lentistä sikariportaan joukkueessa.

Nykypoliitikotkin ymmärtävät tarinoitten päälle ja niiden mainosarvon. Liikenneministeri Sanna Marin on avautunut blogissaan olevansa sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja olleensa vähävaraisen perheen lapsi. Hänen äitinsä vietti lapsuutensa lastenkodissa ja vanhemmat olivat eronneet. Pakollinen työ lehtien jakajana kuului tietenkin tarinaan. Sisäministeri Maria Ohisalo kertoo Kotiliedessä viettäneensä yksivuotispäivänsä turvakodissa. Isä oli alkoholisti ja äiti opiskeli imettäessään häntä. Ja sosiaalitoimikin auttoi perhettä. Köyhän lapsen unelmat voivat toteutua yrittelijäisyydellä ja ahkeruudella.

Jokaisella ihmisellä on mielikuva itsestään yhteisön jäsenenä ja vuorovaikutuksesta sen kanssa. Näistä aineksista syntyy juuri minun oma tarinani. Tarinat kuitenkin elävät ja kuvaavat elämää. Elämä itse on saanut alkunsa kahden ihmisen tarinan yhteen kietoutumisesta. Kuolleetkin elävät heistä kerrottujen juttujen ansiosta. Tarina on tärkeä ihmisen ulottuvuus!

Esa Kanerva

Ps. Hyvät lukijani! Pidän säännöllisestä kirjoittelusta kesätaukoa. Palaan blogini ääreen elokuun lopulla. Hyvää kesää, terveisin Esa Kanerva

Pikkuisen huolestuttaa




                                                                                                                                 2.6.2019

Antti Rinteen hallitusohjelma on kaluttu ja kelvottomaksi arvioitu jo ennen kuin se on virallisesti julkaistu. Päivystävät dosentit ovat antaneet lausuntoja ja ns. asiantuntijat pyöritelleet ohjelmaa vinkkelistä jos toisestakin. Muutamat asiat pistävät miettimään, onko hallitus dynamiikaltaan eheä ja yhteistyökykyinen. Vajaata kahtasataa sivua ”ilmiöitä” on ollut kasaamassa monta sataa ihmistä. Siinä mielessä vuoto ei ole yllättävä, vakava asia kuitenkin. Ja vakavasti se pitäisi ottaa, koska tällainen lehdistöön lörpöttely rapauttaa luottamusta. Ja luottamukseen perustuu myös hallituksen elinpäivät. Nyt julkituotu sisältö herättää kysymyksiä. Saiko Keskusta melkein haluamansa, niin kuin nyt väitetään. Ruotsalaiset taisivat lypsää loppusuoralla vielä toisen ministerinkin. Puolue sai muutoinkin jättipotin, jos ennakkotiedot pitävät paikkansa. Vaasaan tulee laaja päivystys ja Ruotsin kieli pakolliseksi yo-kirjoituksiin lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Hallitusohjelman sisältökin vaikuttaa antavan kaikille vähän kaikkea. Mitähän kaikki hyvä maksaa, ovatko menot ja tulot tasapainossa?

Kovin suurta luovuutta eivät hallitusneuvottelijat osoittaneet kajotessaan perinteisiin alkoholi, - tupakka- ja polttoaineveroihin. En muista yhtäkään hallitusta, joka ei olisi niihin tarrannut kuin uimataidoton auttajan heittämään köyteen. Perustella nautinta-aineiden veron voi aina kansanterveydellisillä syillä ja löpön rokottamisen ilmastonmuutoksen torjunnalla. Muitakin veroja luvataan korottaa yli 700 miljoonaa euroa. Eläkeläisille ja pienituloisille luvataan palauttaa parisen sataa miljoonaa kompensaationa välillisten verojen korotuksille. Rahaa pitäisi tulla myös työllisyysasteen nostamisella 75 prosenttiin ja haalimalla 60.000 työpaikkaa lisää markkinoille. Harmaan talouden torjuntaan toisaalta panostetaan ja toisaalta sieltä odotetaan merkittäviä summia lisätuloa. Velkaa ei kuulemma oteta.

Menopuolen ja parannusten listaaminen hengästyttää. Kaiken kaikkiaan pysyviä menoja lisätään pitkälti toista miljardia. Ohjelmaluonnoksesta en nähnyt tekstiä kuntien valtionosuuksien kehityksestä. Mikäli esimerkiksi Tampereelle hallitus ei anna rahaa täysimääräisesti suunniteltuihin uudistuksiin ja menolisäyksiin, kaupunki on konkurssissa. Hyvä laskusääntö on se, että jos uudistus maksaa valtiolle esimerkiksi 100 miljoonaa euroa, Tampereelle se maksaa n. 4 prosenttia kokonaissummasta. Esimerkkitapauksessa hintalappu on 4 miljoonaa.

Parannuksiahan on tulossa. Esimerkiksi oppivelvollisuutta pidennetään 18 ikävuoteen eli toiselle asteelle asti. Tämä tarkoittaa ilmaisia oppimateriaaleja lukioihin ja ammattikouluihin. Hallitus varaa pidennyksen rahoittamiseen 107 miljoonaa euroa. Lääkäriin päästään 7 päivässä, vanhusten hoidon mitoitus nousee 0,7 hoitajaan vanhusta kohden ja maksuton ehkäisy alle 25 vuotiaille.

Valtion turvallisuutta parannetaan 300 uudella poliisilla ja hävittäjiä hankitaan 64 kappaletta. Kysymyksessä ei ole mikään nappikauppa tai linjaus. Uusia koneita maksaa useampi sukupolvi. Perusväylänpitoon tehdään parlamentaarisen vuodesta 2020 eteenpäin 300 miljoonan euron vuosittainen tasokorotus. Pääradan ja sen laajennusten suunnittelu käynnistetään. Myös Helsingistä Turkuun menevän radan suunnittelu aloitetaan. Tampereen radan hinta oli muistaakseni 5 miljardia euroa. Perhevapaauudistukseen panostetaan. Molemmille vanhemmille maksetaan korotettua ansio-osaa nykyistä äitien osuutta vastaavasti. Edellä muutamia esimerkkejä Rinteen hallitusohjelmaluonnoksen menopuolesta.

Pikkuisen huolettaa, mistä rahat löydetään kaikkeen tarpeelliseen ja hyvään. Maailmantalous yskii ja herra Trumpin sota kiinalaista teollisuutta vastaan ei ainakaan helpota tilannetta. Maailmassa käy niin kuin hyvin on, pistetään silmät kiinni ja odotetaan huomista virallista julistusta.

Esa kanerva







Äitini sairastaa




                                                                                                       28.5.2019

Äitini on vakavasti sairas. Syöpä nakertaa suolistoa ja riuduttaa ruumista. Ikää on paljon, yli 92 vuotta. Takana on pitkä elämä, johon on mahtunut kaikkea maan ja taivaan välillä. Lapselle on rankkaa kohdata äidin elämän hiipuminen. Toisin päin ajatellen, vanhemmalle olisi varmasti monin verroin raskaampaa saattaa lastaan hautaan. Tunnemyrsky on valtava. Mieleen tulee aina kohdatessa yhteinen elämäntaival. Olenko menetellyt oikein eri elämän tilanteissa, omaa tuntoakin kaivertaa. Olisiko voinut monissa tilanteissa toimia toisin, olisi pitänyt, ehdottomasti. Parasta äidille on nyt hyvä perushoito ja läheisten mukana eläminen. Kosketus on tärkeätä ja halaaminen. Elämä alkaa ja päättyy.

Nähdessäni äidin kapenevat kasvot ja harmaan värin, tunnen, kuinka elämän voima tekee pesäeroa raihnaisesta ruumiista. Aikaa ei varmaan ole enää paljon. Äidin elämän mukana katoaa myös pala suomalaista historiaa. Hän on elänyt poliittisesti myrskyisän kolmekymmentäluvun ja sodat. Vanhus on kokenut sodanjälkeisen jälleenrakennuksen ja sotakorvausten maksun. Kuusikymmentälulla alkoi Suomessa itää hyvinvointivaltion juuret. Juurista versoi nykyinen ”leikattu” hyvinvointivaltio, jossa vanhukset sullotaan palvelukoteihin.

Väistämättä sairasta äitiä katsellessa tulee mieleen ihmisen osa ja kohtalo, kuolla jokainen aikanaan. Kuolemaa ei pääse pakoon maallisilla maineteoilla eikä omaisuudella. Terveyden arvostaminen on kaikki kaikessa. Ilman sitä ihmisellä ei ole mitään, ei mitään. Kunpa ihminen muistaisi eläessään, että valta ja maine katoaa jossakin vaiheessa elämää, suurmiehiä ja- naisia lukuun ottamatta. Elämässä ei kannata pöyhkeillä tai ylpistellä, vanhuus ja sairaus tulevat väistämättä elonpäivien pidetessä. Mieleen tulee pohdinta, olisiko parempi kuolla suorilta jaloilta kuin hiipua hiljalleen. Itselle varmaan nopea kuolema on helppo, omaisille vaikeampi ilman varoaikoja. 

Onneksi kuolevan hoitaminen on kehittynyt. Kipuja ei juurikaan tarvitse kärsiä ja pahoinvointikin saadaan hallintaan. Puutetta on henkisestä tuesta ja läsnäolosta. Se kipuilu ei hellitä kuin olemalla läsnä, tukena ja turvana. Omaiset kärsivät mukana, saattoaika on uuvuttavaa. Paikalla ei aina pysty olemaan, onneksi ovat puhelimet olemassa. Kotisairaalakonsepti toimii palvelutalossakin. Mihin vuorokauden aikaan on saatavissa apua yllättäviin tilanteisiin.

Vakavasti sairaan ja lapsen on tärkeätä puhua auki kipeätkin asiat. Elämä ei yleensä mene ristiriidoitta ja aina jotakin on jäänyt hampaan koloon. Yleensä isoimmat ongelmat on haudattu sielun syövereihin. Sellainen menettely on ollut helpoin ratkaisu arkipäivässä. Eivät tabut tai loukkaukset ole mielestä mihinkään kadonneet, sieltä ne ovat löydettävissä. On hyvä sopia ja antaa anteeksi, jos sovintoa tai anteeksiantoa tarvitaan. On viimeisiä mahdollisuuksia keventää puolin ja toisin elämän taakkaa. Anteeksi antaminen ja- saaminen rauhoittaa, tulee hyvä olla. Pöytä on puhdas.

Nyt on aika muistella vanhoja hyviä aikoja. Kysellä voinnin mukaan mukavista asioista. Muistatko sitä, miten perheenä kävimme kuusikymmentäluvulla Norjassa vanhalla Mossella, paikattiin renkaita muutaman kilometrin välein oikein huonoilla teillä? Mitenkäs sinä laitoit sitä sianpääsylttyä, kun se maistui aivan taivaalliselta? Kerrataan pieninä paloina sitä hyvää, mitä elämä on antanut. Nyt muistellessa, kas kummaa, hyviä muisteloita onkin enemmän kuin tummaa väriä.

Esa kanerva

Sanat eivät kerro kaikkea


   

                                                                                                       23.5.2019

Ihminen viestittää suurimmaksi osaksi kaikella muulla kuin puheellaan. Pontimena tälle kirjoitukselle antoi jokin aika sitten tv-uutisissa suorana esitetty nuoren toimittajan raportti hallitusneuvotteluista. Hän räpsytti silmiään kuin tikka puuta nokkiessaan. Kaikella todennäköisyydellä häntä jännitti ja hän oli ahdistunut. Mielenkiinnolla olen seurannut myös vaalitenttejä sillä silmällä, puhutaanko nyt totta vai pajunköyttä. Onko valehtelijaa mahdollista tunnistaa eleillä? Tehtävä on vaikea. Kokemuksen avulla on kuitenkin mahdollista seurata esimerkiksi pieniä kasvojen tai ruumiin liikkeitä. Klassinen esimerkki oli presidentti Bill Clinton. Häntä kuulusteltiin seksisuhteesta sihteeriinsä. Bill on vasenkätinen. Todistaessaan hän heilutti kuitenkin oikeata kättään. Tämä oli poikkeuksellista ja tämä on tulkittu selväksi merkiksi valehtelusta. Paitsi potaskaa puhuvan henkilön mielialan, niin ihmisen kehonkieli paljastaa monia muitakin seikkoja ja tunnetiloja.

Poliittiseen keskusteluun osallistuvista on mielenkiintoista tehdä tarkkailua ja havaintoja. Kun toinen poliitikko kysyy tai haastaa toista, oleellista on havainnoida paitsi haastetun vastauksen sisältöä, niin miten kysymykseen vastataan. Jos henkilö aloittaa vaikkapa partikkelilla no ja pitää huomattavan pitkän tauon, saattaa vastauksen sisältö olla muunneltua totuutta. Toisaalta jos poliitikko vastaa monipolvisesti ja hyvin yksityiskohtaisesti, voi kysyä, ovatko puhujalla puhtaat jauhot pussissa. Oikeassa olevalla ihmisellä ei ole tarvetta selitellä, koska syyte on hänelle vähämerkityksellinen.

Katseen harhailua ja vilkuilua esiintyy harvoin ammattipoliitikoilla. Heidät on opetettu katsomaan kameraan. Tavallisella mattimeikälaisella silmiin katsomisen välttäminen on oire jostakin. Ainakin silloin kannattaa vastapelurin olla varpaillaan. Jos kumppani tavallisesti katsoo oikealle yrittäessään muistaa jotakin ja nyt katsoo vasemmalle, hälytyskellojen pitäisi alkaa soida.

Ihmisen ollessa henkisesti ”heikoilla jäillä”, esimerkiksi silloin, kun hän ei tiedä, mistä puhuu, hän alkaa ”teputtaa” ja vaihtaa painoaan jalalta toiselle. Tämä kuulemma johtuu siitä, että valheita päästellessään ihmisen aivojen oikea ja vasen ovat ristiriidassa keskenään. Tunne ja järki sotivat keskenään. Tästä aiheutuu epätasapainon tunne, jota pyritään korjaamaan. Osa samaa ilmiötä on pään heijaaminen puolelta toiselle. Julkisuudessa paljon puhuvat heiluvat seisoessaan usein silloin, kun valehtelevat kaikesta ennakkopreppauksesta huolimatta.

Myös huulet voivat paljastaa palturia puhuvan poliitikon. Tutkimusten mukaan epäsymmetrinen ilme, kuten vino hymy, voi olla merkki siitä, ettei tyypillä ole puhtaat jauhot pussissaan. Huulien puristaminen yhteen voi puolestaan kertoa, että toinen panttaa sanojaan. Jos joku nostaa kätensä suunsa eteen, hän ei halua möläyttää mitään. Nenän raapimista seuraavat kokeneet poliisitkin. Hönössä ajava pyyhkii usein nenäänsä. Pelko ja epävarmuus saavat aikaan lisääntynyttä adrenaliinin eritystä ja se saa hiusverisuonet laajenemaan ja nenän kutiamaan.

Varoa kannattaa myös poliitikkoa, joka hymyilee aina kauniisti. Hymyssä kannattaa aina seurata myös silmien mukana oloa. Yli viiden sekunnin ajan vain huulillaan hymyilevät saattavat teeskennellä.

Poliitikolle on luotu kaikkitietävän ihmisen rooli. Häneltä edellytetään suurten kokonaisuuksien ja tietomassojen hallintaa. Ihminen se poliitikkokin on. Kaikkea ei voi tietää ja se on inhimillistä. Taidetta on peittää tietämättömyytensä sanallisella akrobatialla. Kehon kieli saattaa kuitenkin paljastaa ”bullshitin”. Mielen ja kehon reaktioita ei voi etukäteen yhteen sovittaa ja opetella. Siinä mielessä yli-ihmisiä ei ole olemassa, ei edes politiikassa.

Esa Kanerva



                             

Poimintoja Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta




                                                                                                              18.5.2019

Ensi maanantaina valtuusto käsittelee Tarkastuslautakunnan vuoden 2018 arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta arvioi valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja toiminnan järjestämisen tarkoituksenmukaisuutta.

Muistan hyvin kunnallisneuvos Seppo Salmisen muistuttaneen tilinpäätöskokouksissa, että tällainen meno ei voi jatkua. Niin se vain on mennyt, että nyt ollaan kahdeksatta vuotta samassa tilanteessa, ei samassa ahdingossa, vaan suorastaan katastrofaalisessa jamassa. Lähes 60 miljoonan euron alijäämä on tosiasia ja saa sanottomaksi. Säästölinjaa on pakko jatkaa, työllisyyden hyvän kehityksen turvaamista ja nuorten koulutuksen jälkeisen elämän edellytysten turvaamista ja kiinnostuksen herättämistä jäädä Tampereelle opiskelujen jälkeen.

Valtuuston tulisi arviointikertomuksen mukaan päättää, miettiä ja arvioida, mitä sen antamien tavoitteiden sitovuus merkitsee? Onko se käsitteenä kärsinyt inflaation ja sen merkityksestä tullut häilyvä. Minun mielestäni asia ei voi olla näin. Kun valtuusto asettaa jollekin taholle sitovan tavoitteen, se tarkoittaa sitä, että se toteutetaan. Tarkastuslautakunta haluaa nykyistä vaikuttavamman menettelytavan niihin tilanteisiin, jossa valtuustoon nähden sitova tavoite ei toteudu.

Tampereella avoterveydenhuollon terveysasema palvelut ovat esimerkki siitä, että kysyntää voidaan vähentää rakentamalla palveluverkon ympärille muuri, jonka ylitse asiakkaiden on vaikeata kiivetä. Palvelut pelaavat, jos onnistut niiden piiriin pääsemään. Digitaalisten palveluiden käyttöönotto ei ole onnistunut lähellekään valtuuston toivomalla tavalla. Käytetyt järjestelmät ja tunnistautumiset ovat jäykkiä ja aikaa vieviä. Eikä organisaatio ole kyennyt uudistumaan ja keskittymään digitaaliseen palveluun. Minkäänlaisia kannusteita käyttää sähköisiä palveluita asiakkaille ei ole saatu aikaan. Kannuste voisi olla palvelun ja vastaamisen nopeus. Selityksenä ei enää käy operaattorin kilpailutus ja siitä aiheutuneet ongelmat. Vastaanottotoiminnan sairauspoissaolot ovat kasvaneet. Vuonna 2018 sairauspoissaolopäivät henkilötyövuotta kohti ovat lisääntyneet edellisvuodesta 21 %. Vuonna 2017 tapahtuneen yleistyöaikaan siirtymisen jälkeen hoitohenkilökunnan yleistyöaikaan hoitohenkilökunnan sairauspoissaolot ja irtisanoutumiset ovat lisääntyneet. Työaikamuodon uudelleen arviointi saattaisi olla paikallaan.

Omistajaohjausyksikössä työskentelee viisi henkilöä ja toiminnasta vastaa liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja. Konsernijaoston esittelijänä toimii konsernijohtaja. Yksikön vastuulla on 52 tytäryhtiötä ja neljä säätiötä. Työmäärä on siis valtava. Yhtiöiden lukumäärä tulevaisuudessa pikemminkin lisääntyy kuin vähenee, tässä tilanteessa olisi järkevää miettiä omistajaohjausyksikön resursointia uudestaan.

Saiko valtuusto kylliksi tietoa päättäessään toteuttaa raitiotiehankkeen? Vastaus on kyllä ja ei. Raitiotien toteuttamispäätökseen liitetyssä toteutussuunnitelmassa on eritelty hankkeen ensimmäisen toteutusvaiheen tavoitekustannus 238,8 milj. euroa. Vuoden 2018 loppuun mennessä hankkeen tavoitekustannus ja aikataulu ovat pitäneet esimerkillisesti. On huomattava, että hankkeeseen liittyy oheiskustannuksia. Tarkastuslautakunnan mielestä olisi tarpeellista kaupungin kaikissa suurissa hankkeissa varautua yllättäviin menoihin jo päätöksetekovaiheessa.

Tarkastuslautakunnan mielestä perusopetuksen ryhmäkokojen tulee säilyä ennallaan. 2000-luvulla oppilasmäärä laski 3000 oppilaalla. Siihen organisaatio ei reagoinut millään tavalla resurssien ja tilojen suhteen. Tehostamisvaraa on siten ollut, joskin nyt tuo kasvuvara on käytetty loppuun. Tampereen perusopetus on asiakastyytyväisyyskyselyjen mukaan laadukasta. Tarkastuslautakunnan mielestä nyt on panostettava kiusaamisen ja huumekokeilujen ehkäisyyn.

Esa Kanerva







 

 

 

 

Vierastan somea




                                                                                                        12.5.2019

Minulta on monesti tivattu, miksen ole kirjoittamassa ns. somessa. Erityisen painostavaa oli ilmapiiri ympärilläni ennen viime kunnallisvaaleja. Vaalipäällikköni oli erittäin huolestunut. Minulle kerrottiin, että valtuustoon pääseminen on melkein mahdotonta ilman läsnäoloa sosiaalisessa mediassa. Vaaleissa kävi niin kuin kävi. Mielestäni minulla on vankat perustelut poissa ololleni Twittereistä sun muista viestimistä. Tiedän, että minua pidetään outona muumiona ja jäännöksenä menneiltä ajoilta. Väliäkös sillä, jos pystyn itselleni asian hyvin perustelemaan. Kerron tässä niistä vasta-argumenteista, millä todistelen vastaan väittäjille, että some-maailma saa minun puolestani olla rauhassa ja tulen toimeen vallan hyvin ilman sitä.

Olen aina tuntenut vastenmielisyyttä netin keskustelupalstoja kohtaan. Paljon ennen facea oli sanomalehdillä omat keskustelupalstat. Niissä sai lukijat niin sanotusti vaihtaa mielipiteitä ja sylkäistä mielestään ulos kaikenpuolisia tunnetiloja. Sain kai trauman sieluuni niistä kirjoituksista. Toimin yli kahden tuhannen työntekijän pääluottona ja niillä palstoilla sai edustettavat polkea jalkaa sekä kiukutella edunvalvonnasta luottamusmiehille sydämen kyllyydestä. Syyllinen löytyi läheltä niin huonoihin palkkoihin kuin mihin tahansa työelämän ongelmaan. Vastaan ei kannattanut väittää, koska silloin kirjoittelu vain yltyi. Turhautti vietävästi!

En ymmärrä somen ideaa. Pitäisikö minun joka hetki päivittää, mitä teen tai syön. Omasta mielestäni elämässäni ei ole mitään erikoista ja raportoitavaa. En kaipaa peukutusta, osanottoa tai sympatiaa. Joku ehkä haluaa olla stara tai tähti jakamalla elämäänsä maailman kanssa. Some toimii peilinä ja jonkinlaisena oman itsearvioinnin välineenä. Jos peukutus kannustaa, niin hyvä on. Psykiatriassa on aina tunnettu persoonallisuuden piirteenä ja häiriönä ns. ”puhumo-tyyppi”. Kysymyksessä on ihminen, joka höpöttää ja kertoo koko ajan ympäristölleen, mitä hän tekee, näkee ja kuulee. Melko usein näitä puheliaita suupaltteja tapaa, ovat raskaita kuunneltavia. Kysymyksessähän ei ole tavanomainen vuorovaikutustilanne ihmisten välillä. Puhumo ei kuuntele ketään eikä häntä liikuta kenenkään muun ihmisen asiat. Tällainen ihminen on yleensä henkisesti aivan ”rikki” oleva ihmistyyppi. Eikö luuri alati kädessä somettava persoonallisuus ainakin muistuta käytökseltään tällaista höpöttäjä?

Otetaanko huomioon naamakirjan omien sivujen ja päivitysten vaarat? Nykyään niitä selaavat sellaisetkin tahot, joita esimerkiksi työntekijä ei tule ajatelleeksi. Olen ollut tilanteissa, joissa työnantaja on ollut irtisanomassa työntekijää kirjoittelun vuoksi. Kun oikein laskettaa ja haistattaa työnantajan olevan ihan paska, seuraukset voivat olla tällaiset. Kun päivittää ja kirjoittaa julkisille sivuille, et voi olla piilossa ja kuvitella voivasi sanoa mitä tahansa.

Meistä kerätään tietoa valtavasti. Jos haluat kaventaa yksityisyyttäsi, kannattaa kirjoitella someen. Facebook myy tietoa ja tienaa miljardeja. Kohdennettu mainonta on pieni harmi, mihin muuhun tarkoitukseen tietoa voidaan myydä. Joku sanoo tätä paranoidiseksi ajatteluksi, mutta totta se on. Mitä enemmän sinusta on maailmalla tietoa, sitä haavoittuvampi sinä olet. Tietoa yhdistelemällä eri kanavista, ihmisestä saadaan profiili, jota tarvittaessa voidaan hyödyntää myös rikolliseen toimintaan. Vallanpitäjät ovat hyvin tyytyväisiä sinusta saadusta tiedosta, se on nähty autoritäärisissä valtioissa, esimerkiksi Kiinassa ja Venäjällä.

Ihmisten kanssa voi kommunikoida ja asioita tiedottaa muillakin keinoilla kuin naputtelemalla tietokonetta tai puhelinta. Monen poliitikon olisi kannattanut jättää some-kirjoittelut sikseen, ei olisi tarvinnut hävetä jälkeenpäin. Perjantai-ilta on vaarallisinta aikaa. Pullon korkki kun kiertyy auki, pitäisi tietokone pistää pakastimeen. Ei ole vielä tullut ikävä Instagrammia tai Twitteriä. Paljon täytyy elämässäni tapahtua jotakin mullistavaa, että alan keskustelemaan koneen kautta koko maailman kanssa. Ei, ei tulisi tällä hetkellä mieleenikään! Tämä blogikirjoittelu on poikkeus, se on mukava harrastus.


Käyn työmatkalla Ruotissa. Palaan kirjoitteluun sieltä palattuani viikonloppuna.

Esa Kanerva



Politiikan suuria tunteita

   


                                                                                                                                        9.5.2019


”Tehtävään haetaan ulospäinsuuntautunutta, yliaktiivista narsistia” voisi olla eduskunta- tai kuntavaalien alla sanomalehdessä puolueitten laatiman ilmoituksen otsikko. Tai ainakin suurella yleisöllä on poliitikoista tämän suuntainen mielipide. Pitääkö käsitys paikkaansa? Se on mielestäni oikean suuntainen. Poliitikon pitää olla suulas ja kaikkitietävä sanan käyttäjä. Kansan parissa pitää kiertää ja olla esillä. Naaman täytyy näkyä. Tuo yliaktiivisuus-väite pitää kyllä osittain paikkansa. On yli-inhimillistä, että ihminen käy aina kierroksilla ja näyttää ulospäin aina hymyssä suin kiinnostuneelta kaikesta, potaskastakin, mitä ihmiset hänelle tarjoavat. On suorastaan taidelaji olla sisimmässään täysin eri mieltä äänestäjän kanssa ja silti päästä hänestä eroon syvässä yksimielisyydessä. Mitä sitten tuohon narsismi-väitteeseen tulee, olen kokenut, että kyllä politiikan teossa jylläävät monet kielteiset tunteet. Narsismiin sinänsä en ota kantaa.

Minkälainen on poliittisen elämän tunneskaala. Positiivisuutta on vähemmän kuin kielteisyyttä. Myönteinen palaute toiselle ihmiselle on keskimäärin opeteltua käyttäytymistä. Tuskin tulee sydämestä. Sivistynyt pitää olla ja tunnepuoli hallussa. Kiitosta kyllä kaverille annetaan, samalla päässä raksuttaa seuraavat vaalit ja niissä pärjääminen. Puhutaan, että nykyinen työelämä on raakaa kilpailua, politiikan teko on vielä puhtaampaa taistelua huipulla olosta.

Politiikan kielteisistä tunteista kertominen on helpompaa kuin rakentavasta myönteisyydestä. Yhteiskunnallisessa työssä ei parane tosiaan menestyä. Silloin alkavat panettelu, juoruilu ja selkään puukottaminen. Raamatun vertaus on hyvä. Ihminen kuvittelee itseänsä ylennettävän, kun toista muitten silmissä alentaa. Muut kaikkoavat ja katoavat onnistujan läheltä. Mistä tällainen ”eristäminen” kertoo? Jonkun menestyminen aiheuttaa vahvoja tunteita heikon itsetunnon omaavassa kollegassa. Se on sietämätön tunne, että minullakin pitäisi olla tuo, mitä tuo toinenkin saa. Huomaamatta voi jäädä se, että kateuden kohde on saattanut tehdä suuriakin ponnistuksia menestyksensä eteen. Toisen onnistuminen on jollakin tapaa minulta pois.

Koston halu ja ”pitkä muistisuus” ovat tuttuja ilmiöitä. Jossakin tilanteessa tölväisty poliitikko yleensä muistaa asian ja aina kun tulee tilaisuus, maksetaan potut pottuina. Totuus lienee kuitenkin toisenlainen. Kostajat voivat huonommin kuin ne, jotka onnistuvat unohtamaan ja pääsemään asian ylitse. Ihmisellä lienee kuvitelma siitä, että pettymykseen liittyvän pahanolon purkaminen helpottaa ja tuo tyydytyksen. Tosiasiallisesti repullinen elämän pettymyksiä selässä rasittaa koko ajan sitä kantavaa. Helpompi tapa olisi itse käsitellä asia ja päästä yli.                                     

Tällainen koston halu palvelee politiikassa itse asiassa valtarakenteita. Ryhmän johtajalla on hyvä olla takataskussa jonkinlainen pelote. Ryhmä pysyy ruodussa, se tietää johtajan voivan muistaa ”pullistelun” tai pullikoinnin seuraavalla nimityskierroksella. Alussa mainittuun narsismiin liittyy tavallista suurempi kostonhaluisuus. Narsistin herkkää hipiää ei parane mennä loukkaamaan, siitä seuraa takuuvarmasti kosto. Kaikki poliitikot eivät ole narsisteja, niin kuin kaikki maalarit eivät ole juoppoja.


Poliittisella johdolla on yleensä ympärillään ”hovi”. Eliitin olemassa olo ruokkii kielteisiä tunteita, toisaalta se toimii kannustimena. Huipulle kannattaa pyrkiä, se tuo henkilökohtaisia etuja. Poliittisen ryhmän yhtenäisyyden kannalta eliitti ruokkii ristiriitoja ja kateutta. Tehdäänkö hyviä päätöksiä katkeruuden ilmapiirissä? Narsistisella johtajalla on yleensä aina ”lakeijat” ympärillään. Hän tarvitsee ihailijoita ja varpaan nuolijoita, koska he jaksavat kehua johtajan erinomaisuutta ja ylivertaisuutta ja siten pönkittää narsistin huonoa itsetuntoa.

Ei politiikka sinänsä poikkea ilmapiiriltään paljon esimerkiksi työelämästä. Kaikenlaisia tunteita ja käyttäytymistä sisältyy politiikan tekoon. Yhteiskunnalliseen päätöksentekoon hakeutuu ja valikoituu tietynlaisia persoonallisuuksia. Yhteen hiileen puhaltaminen ja yhteistyö on vaikea laji. Yksilökeskeisyys ja ”minä itte”-mentaliteetti korostuu. Ongelmatkin kertautuvat ja kumuloituvat. Ihme sinänsä, että politiikan julkisivu on kansalaisten silmissä näinkin tahraton.

Esa Kanerva





Toveri Esko Raskullan muistoksi


                                                                                                   5.5.2019
Selasin Sairaanhoitopiirin lehteä vuodelta 2015. Elämän tähden-lehdessä oli juttu Eskosta ja hänen työpaikastaan, laitehuollosta. Hän kertoi tulleensa taloon vuonna 1977 ja viihtyvänsä edelleen hyvin. Valokuvassa Esko purkaa jotakin pientä teknistä laitetta. Niin, sellainen ihminen hän oli. Ajallisesti pitkien linjojen ja tarkkuutta vaativien töitten mies.

Samanlaisena ihmisenä opin tuntemaan Eskon puolueyhdistystyössä. Tulin Toveriseuran puheenjohtajaksi vuonna 2008 ja hän oli johtokunnassa ja yhdistyksen lehden päätoimittajana. Esko oli jo tuolloin senioriaktiivi ja mentorini, olihan hän ollut sos.dem.-liikkeessä jo vuosikymmeniä eri tehtävissä, jäsensihteerinä, sihteerinä ja tiedottajana. Luulen kuitenkin, että Viesti-lehden toimittaminen oli hänelle rakkain tehtävä. Lehden päätoimittaminen oli raskasta hommaa ja vaati lehmän hermoja. Kirjoittajien jutut olivat aina myöhässä, painoaikataulut painoivat päälle ja talkookavereita vähän. Esko jaksoi muistutella ja kerta toisensa jälkeen pyysi juttuja. Koskaan en nähnyt hänen hermostuvan, mutta silloin kun Eskon kasvoilla oli vähän ilkikurinen hymynkare, tiesin, että nyt on pistettävä asioihin vauhtia. Viesti-lehti oli Eskon lapsi ja tuotti suuria vaikeuksia saada lehti toimitetuksi hänen luovuttuaan päätoimittajuudesta jokunen vuosi sitten.

En ole nähnyt tarkempaa ja asiansa osaavampaa sihteeriä kuin Esko. Hän tiesi konkarina pykälät ja muut puoluebyrokratian metkut. Oli turvallista työskennellä hänen kanssaan, koska tiesi saavansa aina neuvoja ja ohjausta. Vasemmalla kädellään hän hoiti tuolloin vielä jäsenrekisterin ja jäsenasiat.

Nuoret olivat Eskon sydäntä lähellä ja hän työskenteli Kotka-toiminnassa vetäjänä ja päättäjänä vuosikymmeniä, mm. Aluetoimikunnassa. Myös piiritasolla hänet tunnettiin jämäkkänä osaajana.                                               

Työväen Keskusmuseon ystävissä hän toimi pitkään. Hän oli siihen työhön kiintynyt ja halusi vuosi toisensa perään tulla valituksi tehtävään.

Äkillinen kuolema on omaisille siinä mielessä pahin poistumistapa, että siihen ei ehditä valmistautua ja kuoleman todellisuus iskee kerralla päälle kaikessa järkyttävyydessään. Sen sanominen, että se on paras tapa lähteä, kun äkkiä lähtee, ei surun keskellä juuri omaisia lohduta. Mutta sittenkin uskallan sanoa sairaanhoitajan ammatissa pitkään työskennelleenä, että kyllä se lähtijälle taitaa olla parasta, kun se niin sanottu iso lähtö tulee nopeasti.

Niin vähän on ihmisen kädessä. Kun lähtökäsky käy, on meidän jokaisen lähdettävä. Eskon muisto elää ja tehty elämäntyö ei katoa. Tampereen Sosialidemokraattinen Toveriseura jakaa omaisten ja läheisten suuren surun.

Esa Kanerva

Kaluunaherrojen kurinpalautus




                                                                                                                                         3.5.2019

Tänään tuli tieto, että Puolustusvoimien komentajaa Jarmo Lindbergiä koskeva esitutkinta tehdään. Näin oli Valtakunnansyyttäjän virasto päättänyt. Asiahan liittyy vuonna 2017 syksyllä paljon kaluttuun Lemmenjoki-jupakkaan. Jupakasta tekee erityisen se, että koko yhden puolustushaaran johto mukaan lukien nyt puolustusvoimain komentaja ovat tekemisissä oikeuslaitoksen kanssa. Everstit ovat ennenkin olleet päissään ja tehneet tyhmyyksiä. Niistä ei vain ole huudeltu, saati kirjoiteltu lehtiin. Lehdistö on nyt tehnyt hyvää työtä ja nostanut armeijan epäkohdat julkisuuteen. Koko Ilmavoimien komentoketju ollaan panemassa uusiksi. Kyllä tässä pakostikin tulee mieleen se, että nyt halutaan näyttää kaapin paikkaa. Isolla sotaherrallakin on päällysmies ja armeijankin on syytä ottaa lait tosissaan.

Suomessa tehtäneen jonkinasteista paluuta menneitten vuosikymmenten asetelmiin, jolloin esimerkiksi Kekkonen piti upseerit kurissa ja herran nuhteessa. Kenraali Keinonen sai lähteä, kun ylipäälliköltä kävi käsky. Demokratiassa poliitikot päättävät, niin sodasta kuin rauhasta, ja armeija tottelee.

On erinomaisen hyvä, että armeijan ei anneta muodostaa yhteiskuntaan omaa hyvä veli-verkostoa. Millään organisaatiolla ei voi olla erityisvapauksia ja oikeuksia. Tässä tapauksessa on kuitenkin kysymys yhteiskunnallisesti vakavasta asiasta. Korkea-arvoinen upseeri ja Karjalan lennoston komentaja käyttäytyy törkeästi ja rikkoo palvelusvelvollisuuttaan olemalla ns. harjoitusten ajan ympäri päissään. Ja tiettävästi tästä eversti Päiviöstä olisi mahdollisesti tullut ilmavoimien komentaja ilman näitä töppäyksiä. Sitten edellä mainitun everstin esimies ja Ilmavoimien entinen komentaja Eskelinen yrittää painaa asian villaisella. Menettely ja viivyttely asian tutkinnassa olivat hänen taholtaan palvelusrikos, josta hän on saanut syytteen. Sokerina pohjalla on nyt Lindbergistä tehtävä esitutkinta siitä, laiminlöikö hän velvoitteitaan pistää alaisensa kuriin ja noudattamaan lakia.


Ulospäin näyttää nyt siltä, että Puolustusvoimien on annettu elää omaa elämäänsä ja uskoneen voivansa tehdä niin kuin lait eivät koskisi sen toimintaa lainkaan. Tämä on vakava asia, armeijasta ei saa tulla mikään moottoripyöräjengiä, jolla on omat sääntönsä, lakinsa ja hierarkia. Jengitkään eivät voi, vaikka yrittävätkin, elää yhteiskunnan ulkopuolella. Kyllä heillekin on näköjään kuri saatu ja isotkin miehet rautoihin.

Suomen kansan sisäisestä turvallisuudesta vastaa poliisi ja ulkoisesta turvallisuudesta Puolustusvoimat. Kansalaiset ovat antaneet tähän asti kummallekin organisaatiolle hyvät arvosanat. Ihmisten on voitava luottaa siihen, että nämä laitokset itse noudattavat lakia ja niiden toiminta perustuu aina lakiin. Kansalaisten oikeusturvaa ei voida muutoin taata.

Valtakunnassa on tapahtumassa armeijan suhteen jonkinasteinen uudelleen asemointi. Luulen, että upseerien kurinpalautus ei ole vain yhden ainoan tahon päättämää. Kyllä maan korkein johto on ollut hyvin informoitua ja mukana linjaamassa suuntaa, johon nyt on päädytty. Viikate on jo heilunut, kenraali Lindberg ei hae jatkokautta ja siirtyy reserviin elokuussa. Pääpukari, eversti Päiviö on jo reservissä kuten hänen esimiehensä, ilmavoimien ex-komentaja Eskelinen.

Esa Kanerva

Pieni tauko



                                                                                                                                         22.4.2019

Hyvät lukijani!


Olen lomalla siten, että kirjoitan seuraavan kerran Vapun jälkeen. Samalla toivottelen Hyvää Työn juhlaa!

Terveisin Esa Kanerva

Närästää


 

                                                                                                   17.4.2019
”Kylläpä narastoo”, sano entinen mies syötyään palvatun lampaanjalan. Samanlainen olotila taitaa tässä perusdemarilla olla nyt vaalien jälkeen. Tuliko ahnehdittua liikaa ennen vaaleja varman voittajan tyytyväisyyttä? Eivät taida ruuansulatusvaivat ihan tästäkään johtua? Kyllä perussuomalaisilla oli kampanjassaan selkeä ja johdonmukainen sanoma, sanalla sanoen populistinen. Se upposi kansaan. Eniten ihmetyttää se, miten yksinkertaisiin, vaikkakin selkeisiin, ratkaisuihin tyydyttiin. Viestinnässä tosiasioita yksinkertaisesti kiellettiin, menot voitiin muuttaa tuloiksi ja nokkeluuksilla viilattiin yksinkertaisesti linssiin.

Ensinnäkin viestintäkanavien valinta oli perussuomalaisilla selkeän looginen. Valitaan kaupalliset radiokanavat. Niitä kuuntelevat ihmiset eivät tarvitse faktoja. Heille reaalimaailma on liian raskas, kiekko ja poppi ovat kylliksi elämänsisältönä. Ja tähän maailmankuvaan nämä viestimet ovatkin pyrkineet. Täytetään ihmisten aivot roskalla. Ei jää tilaa ajatuksille. Sinänsä kansakunnan kannalta tilanne on surkea. Mitä vähemmän tietoa, sen helpommin massat ovat johdateltavissa ja nimenomaan harhaan. Jäi mieleen televisiouutisten haastattelu. Iäkkäältä ihmiseltä kysyttiin mielipidettä vaaleista. Häntä ei vaalitulos kiinnostanut, naisten jääkiekko-ottelun tulos harmitti.

Halla-aho toitotti radiossa ilosanomaa monotonisella äänellä. Periaate yksi, jaetaan sitä, mitä on jaettavissa, periaate kaksi jne. Oliko viestissä mitään uutta? Ei ollut. Se vain oli niin yksinkertainen, että jokainen sen ymmärsi omalla tavallaan. Rakennetaanko tällä ajatuksella Suomen valtiontalouden ohjelmaa seuraavat neljä vuotta, niin vastaus on, ei. Oikeastaan se, mitä Halla-aho kertoi, ei ollut mitään merkitystä. Sosiaalinen media oli luonut hänestä Messiaan, joka tulisi ratkaisemaan kaikki ongelmat. Historialla olisi opetettavaa, aina kun joku pelastaja synnytetään tähän maailmaan, syntyy pahaa jälkeä.

Miten perussuomalaisten vaalimenestys tulisi kanavoida suomalaisten parhaaksi. Suomalaiset ovat aina ymmärtäneet, että vikuroiva hevonen kannattaa valjastaa aisojen väliin. Vastuuseen laittaminen on aina taittanut poliittisten onnenonkijoiden selän. Miten kävi sinisille? Tai kuinka Vennamosta otettiin selkävoitto? Miten nykyinen tilanne on oleellisesti muuttunut sitten menneitten vuosikymmenten?

Demareitten on syytä olla varuillaan, ettei meille tehdä ”vanhanaikaista”. Kepu ”uudistuu” Sipilän luopuessa, Kokoomus on kuitenkin voimissaan ja sopivia lupaamalla porvarikoalitio on edelleen mahdollinen. Demareitten asema ei ole varmalla pohjalla ja oikeistorintaman ”uudistusten” eteenpäinviemishalu ole mihinkään kadonnut. Vihreille riittää ympäristöverojen nostaminen ja sähköpolkupyörien hinnan alennus. Vielä olisi yleissitovuus kaluttavana ja monta työelämän pakkolakia jäi tekemättä. Tästä olisi hyvä jatkaa.

Vaalitulosta olisi syytä kunnioittaa. Olen tulossa kyyniseksi, ei kai kansa siitäkään kovin suurta äläkkää nostaisi, vaikka demokratian pelisääntöjä oikaistaisiin. Pääasia on, että formulat pyörivät ympyrää, kiekko kulkee ja musiikinjytke pauhaa!

Esa Kanerva







Vaalikentillä edelleen


                                                                                      

                                                                                                                                        12.4.2019

Viime päivät on tullut kierrettyä ympäri Pirkanmaata. Työtä on tehty muutoksen ja erinomaisen ehdokkaan puolesta. Pian matkassa on käyty Pirkanmaan lähes joka kunnassa ja S-markettien parkkipaikat ovat tulleet tutuiksi. On se vaan ehdokkaan näkökulmasta ”kovvoo hommoo”. Tämä on oma arvioni, ehdokas itse kertoo pitävänsä kampanjoinnista ja haluavansa tavata äänestäjiä. Lähimmäisen arvio on, että viimeiset kaksi viikkoa on kenelle tahansa tosi raskas suoritus. Demokratia koettelee ja valitsee. Joka ei kestä pitkää kampanjaa fyysisesti tai henkisesti karsiutuu. Se taitaa olla systeemin tarkoitus ja eräänlaista luonnon valintaa.

Käydään toritapahtumissa, paikkakuntien tovereitten etukäteen järjestämissä tilaisuuksissa ja markkinoilla. Paikkakuntina jäävät mieleen Urjala ja Valkeakoski. Väkeä riitti ja keskusteltavaa yllin kyllin. Ja tietenkin Pian kotikonnut Hervanta ja Tampere. Yleinen meininki on ollut jotenkin mieltä nostattava, muutos on tehtävä. Viitasen Pia on ottanut yleisönsä ja kokemuksen perusteella vastaukset löytyy, välillä kinkkisiinkin kysymyksiin. ”Mä olen jo äänestänyt sua” kuului aika usein. Esitteitä meni kaupaksi kuitenkin kavereille jaettavaksi.

Pian synttäreitä vietettiin ja tupa oli täysi. Lauri Ihalainen piti kannustuspuheen ja JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi- Laine toi tervehdykset. Ihalainen on hyvä puhuja. Hän osaa ottaa jokaisen tilaisuuden yksilöidysti ja lämpimästi. Puheensa hän lopetti motolla ”Lauri eläkkeelle, Pia eduskuntaan!”.

Tällä hetkellä kampanjaa voi pitää hyvin onnistuneena. Vastaanotto on ollut myönteistä. Sunnuntaina sitten kolahtaa tai kohahtaa.

Äänestäkää Viitasen Pia uudestaan eduskuntaan!

Terveisin Esa Kanerva