5.8.2025
Pidän kesästä ja lämpimästä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kohti syksyn arkea ollaan menossa. Tänä kesänä ei kuumuuden takia oikein kirjoittaminen ja ajatus ole kulkeneet. Elokuun ensimmäinen viileä päivä on tänään ja siksi kirjoittamaan.
Pitkin kesää olen mietiskellyt, mistä Suomen talouden ylle on heitelty niin paljon tuhkaa ja tulikiveä. En haluaisi uskoa Runebergin ennustukseen Suomen ainaisesta köyhyydestä. Viisaat sanovat, ettei talous ole kasvanut yli viiteentoista vuoteen. Olen nähnyt myös ajan, jolloin hyvinvointivaltiota rakennettiin, ennen 90-luvun lamaa. Olen kokenut Nokian nousun ja tuhon. Mutta ennen kaikkea nykyinen tyrmäävä talouden alakuloisuus, joka alkaa muistuttaa ja oirehtia -90 luvun talouden romahduksen kaltaisella tavalla, kummastuttaa. Ei rakenneta, investoida, leikataan ja säästetään.
Mistä kenkä puristaa? Uutta Nokiaa ei ole syntynyt. Toisin sanoen sellaista omaa innovatiivista, maailmaa kiinnostavaa keksintöä tai aluevaltausta emme ole kyenneet luomaan. On ennustettu, että sellainen voisi kuitenkin ennen pitkää löytyä vihreästä siirtymästä ja vetyteknologiasta. Suomen talouden kivijalka, paperiteollisuus on näivettymässä ja tehtaita lakkautetaan. Teollisuustuotanto on kohtuullisen kapea-alaista, nojaa edelleen metalliin ja vanhaan teknologiaan.
Me iäkkäät olemme kuulemma tiellä ja sote-menot kasvavat nopeammin kuin tulot. Käppiä eli menot ovat suuremmat kuin tulot, kertyy joka vuosi n. 5 miljardia. Uusia suomalaisia ei synny eikä persujen mukaan ulkomaista työvoimaakaan saa päästää maahan. Tästä osittain johtuu, että tuottavuus ei kasva.
Kyllä ulkoisilla tekijöilläkin on osuutensa. Korona-pandemia horjutti taloutta pahasti, Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti korot pilviin ja yksityinen kulutus lopahti. Työttömyysluvut rumenivat ja markkinatalouden lain mukaan palkat eivät nousseet, koska työvoiman tarjontaa oli portin takana odottamassa. Ukrainan sota kohteli tietysti myös vientimme kohdemaita ja kysyntä laski. Sota jatkuu edelleen ja tuo epävarmuutta taloussektorille, puhumattakaan Trumpin tullikiistoista, joka on myrkkyä erityisesti investoinneille. Liikenevät velkarahat menevät maanpuolustukseen ja aseisiin.
Hallitus on omilla toimillaan tai toimimattomuudellaan heikentänyt Suomen taloutta. Yhteiskunnassa ei ole luottamusta tulevaan eikä edes nykyhallituksen kykyyn viedä Suomi nousuun. Vaikeata se tulee olemaan kaikille hallituksille, mutta uskottava talouspolitiikka tarkoittaa muutakin kuin leikkauksia ja säästöjä. Me tarvitsemme osaajia maahamme ja helpotamme heidän tänne muuttoaan. Jonkinlaista eläke- ja asenneremonttia saatetaan tarvita, jolla saataisiin työlliset jatkamaan työuraansa pidempään. Ja rakentaminen on saatava elvytettyä. Ensimmäiseksi rakentamisen kotitalousvähennys takaisin, korjausrakentamiseen kenties verohelpotuksia tai kannustimia. Eikä vähäisin vaikutuksiltaan ole yhteistyön ja luottamuksen parantaminen työmarkkinoilla. Konsensus siellä tuo vakautta ja luottamusta.
Kuten yllä olevasta voi huomata, että ei ole olemassa Suomen talouden ongelmakenttään mitään yksittäistä temppua, jolla kokonaisuus ratkaistaisiin. Tarvitaan realistinen useamman vuoden tai hallituskauden mittainen kasvuohjelma sekä pikkuisen onnea. Tällä n sellaista onnenkantamoista, että syntyisi esimerkiksi jokin lääke tai keksintö, jonka edessä maailma olisi polvillaan. Yksittäisen Nokia-ilmiön haittapuolena on se, että näitten huippukaudet kestävät rajallisen ajan ja kilpailu hiljentää nousukiidon tehokkaasti. Esimerkkeinä tanskalainen laihdutuslääkejätti ja vaikkapa meidän Nokia. Innovaatioiden syntymisen pitäisi olla jatkuvaa ja mielellään eri aloilta.
Purran ilmoitus uusista miljardin euron leikkauksista tänä vuonna ei ole kovin fiksua talouspolitiikkaa. Se torppaa kasvua ja runtelee luottamuksen rippeetkin tästä yhteiskunnasta. Keinoja kasvun kiihdyttämiseen olisi olemassa, tarvittaisiin uusi hallitus ja uusi yritys.
Esa Kanerva
