16.9.2026
On muotia tehdä skenaarioita. Minäkin pohdin joskus yön hiljaisina tunteina, unen antaessa odottaa itseään, mitä Euroopalle tapahtuisi, jos poliittinen oikeistotsunami yllättäisi maanosamme. Ei tämä skenaario mikään mahdottomuus ole: ihmisillä on kanan muisti, joka ei jaksa kantaa 1930-luvulle asti, jolloin oikeistolainen radikalismi viimeksi pyyhki yli mantereen.
Saksan poliittinen elämä oireilee rajusti, ja vaihtoehtopuolue AfD on jo ryminällä osavaltiotason kärjessä. Seuraavat liittopäivävaalit odottavat viimeistään vuonna 2029. Lähes jokaisessa maassa on enemmän tai vähemmän vaikuttavat omat "perussuomalaisensa", ja suuri kysymysmerkki ovat Ranskan seuraavat presidentinvaalit. On olemassa todellinen riski, että Kansallinen liittouma Marine Le Penin johdolla saattaisi jopa voittaa ne. Mitä tästä kaikesta ja Saksan oikeistoradikalisoitumisesta seuraisi Euroopalle?
Euroopan mahtivaltiot ovat kyenneet vetämään muuta Eurooppaa perässään kohtuullisen
sopuisasti. Tämä akseli kuitenkin murtuisi ja muuttuisi integraation
edistäjästä sen jarruttajaksi, sillä kansallismieliset puolueet karsastavat
ylikansallista Brysselin päätöksentekoa. Ei otettaisi enää yhteistä velkaa eikä
tuettaisi talouskriiseissä kamppailevia jäsenmaita.
Euroopan turvallisuuspolitiikka kääntyisi 180 astetta kohti Venäjää. Ukrainan sotilaallista tukemista leikattaisiin rajusti ja suhteita lämmiteltäisiin Moskovan kanssa. Ukraina joutuisi todennäköisesti tekemään rauhan Venäjän ehdoilla ja taantumaan sen vasalliksi.
Nationalismin seurauksena Schengen-alueen passivapautta murennettaisiin vähitellen, ja rajatarkastukset palaisivat sisärajoille. Tekosyinä käytettäisiin
turvapaikkakysymystä ja laitonta maahanmuuttoa. Ihmisten lisäksi tarkastukset koskisivat tietysti tavaraliikennettä. Palattaisiin erillisten valtioiden Eurooppaan, ja kenties jotkin maat alkaisivat haikailla jo oman valuuttansa perään.
Kehityksessä otettaisiin kymmeniä vuosia takapakkia. EU syntyi estämään uusia sotia – eikö tällaista mekanismia enää muka tarvita?
Samalla peruttaisiin ilmastonmuutoksen torjunta ja vihreä siirtymä. Päästökauppavelvoitteet purettaisiin ja fossiilisille polttoaineille annettaisiin verohelpotuksia.
Oletan, että populistit heittäisivät rahapolitiikan säännöt roskakoriin ja alkaisivat Italian malliin surutta kasvattaa julkisia menoja sekä ottaa velkaa. Tämä
nostaisi korkoja ja aiheuttaisi kaaosta ennestään rauhattomilla
rahamarkkinoilla. Seuraisi kierre: valtioiden velkojen korot nousisivat, ja
niiden maksamiseksi olisi otettava lisää velkaa. Jossakin kohtaa seinä tulee
vastaan – mitä sitten tapahtuu, sitä en halua edes arvailla.
Turvapaikkapolitiikka menisi kokonaan uusiksi. Maassa jo olevat laittomat turvapaikanhakijat karkotettaisiin poliisivoimin, ja koko turvapaikanhakuprosessi ulkoistettaisiin. Maahan pyrkijät ohjattaisiin johonkin ulkopuoliseen maahan sille, joka halvimmalla homman suostuisi hoitamaan.
Aivan oma kysymyksensä on se, miten muiden suurvaltojen "hyeenat" suhtautuisivat heikentyneeseen Eurooppaan. Elämässä käy yleensä niin, että kun joku on heikoilla, muut tulevat paikalle ja raatelevat uhrin. Niin todennäköisesti tapahtuisi Euroopallekin.
· Venäjä
rakentaisi oman takapihansa vasallivaltioista. Ukraina olisi ensimmäinen uhri,
mutta pian seuraa tekisivät Moldova, Georgia ja Länsi-Balkan. Koska Eurooppa
olisi heikko, Venäjä ei malttaisi olla kokeilematta voimiaan ja NATO:n 5.
artiklan pitävyyttä.
· Yhdysvallat ja
Trumpin hallinto pyrkisivät maksimoimaan oman etunsa. Yhteistyön sijaan
tehtäisiin vain kahdenvälisiä diilejä, joihin kansallisvaltiot innolla
ryhtyisivät. Washington sai kaiken haluamansa – niin tulleissa kuin muissakin
kauppaehdoissa – ja Trump voisi retostella politiikkansa voittaneen maailmalla.
· Kiina pyrkisi
poimimaan riitaisesta Euroopasta otollisimmat valtiot ja rakentamaan niihin
tiiviit suhteet rahalla ja investoinneilla. Tämä riittäisi halvaannuttamaan
EU:n päätöksenteon. Uusia pakotteita ei säädettäisi, vanhoista luovuttaisiin
eikä ihmisoikeusloukkauksia enää tuomittaisi. Kiina esiintyisi mukavana
isoveljenä, joka ei puutu hallitusten rötöksiin.
Tuntuu kammottavalta, että 450 miljoonan ihmisen mahtava talousalue joutuisi muiden pelinappulaksi ja raadeltavaksi, pirstaloituneena 27 protektionistiseen valtioon. Luulisi, että ihmiset kykenisivät arjen ahdistuksen ja epämukavuuksien keskellä näkemään edes hieman kokonaisuutta.
Ajatelkaa edes lapsianne! Ymmärtäkää asioiden vakavuus: tämä ei ole mikään kaukainen abstraktio tai uskon asia. Tämä skenaario voi todella tapahtua. Dieselin nykyinen hinta ja ruoan kalleus ovat murusia sen rinnalla, jos maailma alkaa jälleen palaa ja maailmanjärjestys pannaan kokonaan uusiin puihin. Siinä saattaa sattua pahasti – ja nälkäkin yllättää.
Esa Kanerva
