3.7.2017
Kun miettii kansakuntamme syntymisen alkuvuosia, huomaa lainsäädännön kehittymisen kautta, mitkä asiat olivat nuorelle Suomelle tärkeitä ja kehittämisen painopisteitä. Suurlakon 1905 jälkeen saavutettu äänioikeusuudistus ja itsenäisyysjulistus joulukuussa 1917 loivat pohjan lainsäädäntötyölle. Sisällissota oli kansakunnan olemassaolon koetinkivi. Sodan jälkeen yksikamarinen eduskunta aloitti jakautuneessa kansakunnassa lainsäädäntötyön. Paineita oli sodan jälkeen kehittää sosiaalilainsäädäntöä, joka ei ollut onnistunut 1900-luvun myrkyisien vuosien aikana. Toki eräs merkittävimmistä työelämän laeista oli tullut voimaan marraskuussa 1917, nimittäin 8 tunnin työpäivä. Kansanopetus katsottiin niin merkittäväksi asiaksi, että oppivelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1921. Sivistyksen varaan rakentui kansalaisten tulevaisuus ja yhdenvertaisuus. Toinen merkittävä lainsäädännöllinen painopistealue, jonka avulla tavoiteltiin tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa, oli köyhäinhoidon, työsuojelun ja työsuhteiden sääntelyn luominen suojelemaan heikompaa osapuolta. Kansaneläkelaki ja äitiysavustuslaki 1937 saatiin voimaan paljolti kieltolain kumoamisesta saaduilla varoilla. Yhteiskunnan tavoite oli pitää kaikista huolta jo ennen varsinaista hyvinvointivaltion syntyä 1960-luvulla. Mutta koulutus oli kaiken kivijalka.
Hyvinvointivaltion synty hienoine saavutuksineen alkaa olla taakse jäänyttä elämää, pikkuhiljaa ja pala palalta jatkunut purkaminen alkoi jo 1990-luvulla. Oikeistolaiset kritisoivat hyvinvointivaltiota sillä, että se vähentää yritteliäisyyttä ja mahdollistaa töistä pois jäämisen. Säästämishalut vähenevät. Toisaalta mielestäni vaikutukset talouteen ovat kuitenkin myönteisiä. Se luo uutta kulutuskysyntää, koska köyhälläkin on varaa ostaa. Hyvinvointivaltion koulutusmahdollisuudet löytävät uusia kykyjä ja keksivät resursseja. Hyvinvointivaltio myös työllistää. Niin tai näin, tämän päivän lainsäädäntötyö kulkee hyvinvointivaltiosta pois päin eikä sitä kohti. Kohteena ovat tulonsiirtojen ja palveluiden taso, palveluiden yksityistäminen ja maksupolistiikka sekä julkisen sektorin laajuus ja takaaminen eri väestöryhmille. Ihmisten syrjäytyminen tapahtuu ”sivistyneemmin” kuin itsenäisyyden alkuvuosien Suomessa. Tuolloin jostakin syystä syrjitty yksilö, esimerkiksi avioton lapsi, torjuttiin konkreettisesti yhteisön ulkopuolelle, nykyään ihmisen toimeentulo lasketaan kylmillä rationaalisilla kriteereillä, ennen muuta markkinatalouden lainalaisuuksilla.
Tämä kirjoitus ja pohdonta lähti liikkeelle vuodesta 1921, jolloin oppiveövollisuuslaki hyväksyttiin. Jo tuolloin ymmärrettiin koulutuksen merkitys yhteiskunnan menestyksessä. Suomi on rikkaampi kuin koskaan ja rikkaita on enemmän kuin milloinkaan. Suomen tämän hetken tilanteessa on tiettyjä yhtäläisyyksiä 1900-luvun alkuvuosiin. Sääty-yhteiskunta on muuttunut kansan jakautumiseen hyvinvoiviin ja todella köyhiin. Koulutuksen tasa-arvo on vakavasti uhattuna. Koulutuksen kautta tapahtunutta kiertoa sosiaaliryhmien välillä ei tapahdu samalla tavalla kuin hyvinvointivaltion parhaina päivinä. Köyhäkin saattoi ponnistaa yliopistoon ja loppututkintoon. Nyt kiertoa tapahtuu, mutta väärinpäin. Akateeminen saattaa pudota helposti esimerkiki työttömyyden vuoksi köyhyysloukkuun ja alempaan sosiaaliryhmään.Ammatillisen koulutuksen leikkaukset ovat aivan käsittämättömiä. II maailmansodansodan jälkeen voimakkaasti kasvanut ammatillinen koulutus on pahoissa vaikeuksissa. Nuoret ”opiskelevat” omin päin, koska lähiopetustunnit on jouduttu vatämään minimiin. Tämä vain vuosittaisen 175 miljoonan euron vuoksi. Meillä oli varaa poistaa yritysten Kela-maksut ja alentaa yhteisöveroa. Menetykset yhteiskunnalle olivat siis n. 2 miljardin luokkaa. Pannanpa puntariin hallituksen koulutusleikkaukset 540.000 miljoonaa ja helpotukset yrityksille 2000.000 miljonna euroa. Eikö olisi ollut kohtuus kouluttaa lapsiamme ja nuoriamme puolella miljardilla ja nirhaista neljännes yritysten helpotuksista? Nämä ovat niitä arvovalintoja, nääs.
Miina Sillanpää ajoi aikoinaan voimakkaasti kirjastolaitosta kaikkialle kuntiin, kulttuuria ja sivistystä. Nyt tarvittaiisiin hänen korkealle nousevaa isoa kokoa, kantavaa ääntä ja hyvää todistelua siitä, että mitkä asiat on kansakunnalle hyviksi käytännöiksi havaittu, niiden romuttajat saavat päälleen ikuisen häpeän. Miina totesi, että Suomen valtaapitävät ovat aina osanneet pitää huolta ja suojata itsensä tekojensa seurauksilta. Nämä leikkaukset eivät ehkä ole rikosoikeudellisesti rangaistavia, mutta niiden seuraukset saattavat olla Suomelle vakavia.
Esa Kanerva
