21.10.2015
Aiemmin talouden notkahdukset kourivat kansaa paljon tasavertaisemmin. Totta kai luokkaerot olivat olemassa, mutta suomalainen yhteiskunta ja eri sosiaaliluokat hyppelehtivät talouden laineilla samaan tahtiin. Kun Suomella pyyhki hyvin, kaikilla meni mukavasti ja kun koittivat huonot ajat, siitä kärsittiin yhdessä. Mistä syystä tilanne ei enää ole näin, vaan samaan tahtiin marssiminen on menneisyyttä ja muisto.
Meille on syntynyt uusi luokka, jolla taloudellisesti menee tosi huonosti. Helsingin Lauttasaaressa asuvilla menee elämässä paremmin kuin koskaan. Uuteen luokkaan kuuluvat mm. mahdollisesti monta sukupolvea työttömänä olleet, pienellä eläkkeellä olevat vanhukset, vammaiset, joille ei ehdi kertyä työeläkettä, yhä enenevässä määrin yksinhuoltajat ja syrjäytyneet.
Miksi maailma kohtelee heitä huonosti. Lähtökohtaisesti kulosaarelaisperheeseen syntynyt lapsi on lähtökohdiltaan paremmassa asemassa kuin työttömien vanhempien lapsena maailmaan putkahtanut. Vanhempien koulutustaso ja hyvä taloudellinen asema takaavat lapselle paljon virikkeisemmän maailman kuin köyhälle verrokilleen.
Varsinainen eriarvoistumisen kierre alkaa koulutuksesta. On selkeästi nähtävissä kouluympäristöjen jakaantuminen hyviin ja kaihdettaviin, köyhien kouluihin. Valitettavasti jo peruskoulussa tämä erottelu näyttäytyy erilaisena opetuksen tasona. Pedagogisesti korkealaatuisessa koulussa pärjää vähän heikommillakin eväillä varustettu lapsi. Vastaavasti ns. huonoista kouluista siirrytään vähemmän lukiokoulutukseen kuin kultahammasrannikon opetuslaitoksista. Mahdollisuudet yksityisopetukseen on työttömän lapsella mitättömät. Rikas ostaa vaikka opettajan kotiin, jos siihen on tarvetta.
Nykypäivän opiskelijalla ei mene taloudellisesti hyvin. Paitsi niillä, joiden vanhemmat ostavat opiskelija-asunnon yliopiston läheltä. Tilille tipahtaa isäpapalta tukisumma joka kuukausi. Vaatii melkoista itsetuntoa, rohkeutta ja kykyä itsenäiseen ajatteluun ponnahtaa köyhälistöstä yliopistoon. Ammattiopiston käyminen on jo saavutus.
Seuraava porras on vuohiin ja lampaisiin jakava työelämä. Tänään ei ole olemassa Suomen työmarkkinoita, vaan on eurooppalaiset ja maailmalaajuiset työmarkkinat. Vaatteet ommellaan siellä, missä tuotantokustannukset ovat halvimmat, siis Pakistanissa tai Bangladešissa. Suomalainen ompelija kilpailee palkassa ulkomaalaisten työkavereitten kanssa ja useimmiten häviää kilpailun. Seurauksena on työttömyys. Suorittavan työn tekijät eivät ”kestä” painetta globaaleista työmarkkinoista. Toistaiseksi ovat säilyneet sellaisen suorittavan tason työpaikat, jotka edellyttävät fyysistä henkilön läsnäoloa työpaikassa. Esimerkiksi kelpaa siivoojan työ ja hoitoalan ammatit. Niissäkin alkaa olla kilpailua ulkomaisen työvoiman kanssa. Vaikka meillä on yleissitovat työehtosopimukset, uskallan väittää siivoustyötä tehtävän ja hoivaa annettavan ohittaen sopimusten mukaiset palkat. Pienissä hoitokodeissa värvätään Virosta ja vähän kauempaakin työvoimaa, joka ei palkkojen perään kysele. Hoitotyötä olisi maailmassa vaikka kuinka paljon, mutta ei ole palkanmaksajia. Joten ihminen ihmiselle työtä tekevienkin on syytä olla huolissaan.
Sen sijaan korkeasti koulutetut yritysjohtajat, konsultit, tutkijat ja analyytikot voivat paksusti ja ansaitsevat tähtitieteellisiä palkkoja. Heistä muodostuu suomalaisen yhteiskunnan eliitti. Nämä ihmiset palaavat entiseen sosiaaliryhmäänsä opiskelunsa jälkeen. Haitaksi uralla etenemiselle eivät ole olleet isän hyvät verkostot ja nimi maailmalla.
Suomi jakaantuu myös paitsi Nato-kannaltaan vastustajiin ja liittymisintoilijoihin, niin myös mm. terveydenhoidon ja sitä kautta eliniän pituuden, asumisen ja kuluttamisen suhteen. Palaan näihin teemoihin myöhemmin.
Mitä tekee Sipilän hallitus tämän negatiivisen kierteen oikaisemiseksi. Sen voi lukea hallitusohjelmasta!
Esa Kanerva
