22.6.2016
Nuoruudessani minulla oli tapana viettää Juhannusta kavereitten kanssa, yleensä telttaillen. Usein suuntana oli Virtain hiekkaranta, jossa järjestettiin tanssit ja juhannusjuhla. Monesti huono keli yllätti. Aamulla saattoi herätä kylmissään ja selkä vesilammikossa vuotaneesta teltasta. Päätäkin kivisti. Oli toki myös aurinkoisia ja hyvän kelin Juhannuksia. Jälkikäteen ajatellen nuorison touhuissa ei ollut päätä eikä häntää, mutta kyllä hauskaa koettiin. Tytöt siinä aina oli mielessä ja aika usein tärppäsi. Juhannusheila saatiin kainaloon.
Aikuisiällä olen ollut melko usein Juhannuksena töissä. Ne Juhannukset ovat jääneet mieleen, että juhla on juhla töitäkin tehdessä. Niistä työpäivistä tehtiin arjesta erottuvia poikkeuksia. Oli kakkua, suolasta ja muita herkkuja pöydässä. Työtä tehtiin jotenkin kepein mielin ja kaikki odottivat sitten työvuoron päätyttyä alkavia, usein pitkiä vapaita. Vanhuksia yritettiin huomioida tavallista enemmän ja saada heillekin juhlan tuntua. Koivut kannettiin sisään osastoille ja pomot kävivät kättelemässä niin vanhukset kuin henkilökunnan.
Tällä hetkellä keskikesän juhlaa vietän aina kaupungista pois lähtien. Kyllä Juhannus täytyy viettää maalla. Sauna, uusi vihta ja ennen saunaa pestyt lauteet tuovat tunnelman. Saunassa saattaa vierähtää muutama tunti. Alkupaloina on yleensä Laitikkalan Kesänmaasta ostettuja, kiukaalla paistettuja ryynimakkaroita. Maistuvat aivan erinomaisilta. Kylkiäisiksi pannaan itse tehtyä sinappia. Juomaksi saa kukin haluamansa nesteen, olutta tai siideriä. Pienemmille limsaa. Toivottavasti tänä Juhannuksena olisi lämmintä, olisihan se sitten ihanaa pulahtaa järveen. Vaikka ei kylmä vesi minua haittaa, käyn vedessä lämpötilasta välittämättä.
Näin yksinkertaisin tunnelmin haluan toivottaa lukijoilleni riemullista Ukon juhlaa, jota suomalaiset alun perin viettivät Juhannuksena varmistaakseen hyvän sadon ja hedelmällisyyden.
Esa Kanerva
