7.1.2023
Joulunpyhät ja uudet vuodet tulivat ja menivät. Näin
härkäviikkojen alkajaisiksi voisi kirjoittaa vähän kepeämmästä aiheesta,
jatkuvasti äänessä olevista lähimmäisistämme.
Keskuudessamme liihottelee siis immeisiä, joita kutsun
”höpötiiteiksi”. Tämä ihmislaji on aika yleinen ja näitä otuksia tapaa lähes
päivittäin. Lajin tunnistus on helppoa. Kun tapaat ihmisen, jonka suu käy
alituiseen eikä hänellä ole korvia, kysymyksessä on mitä todennäköisemmin
höpötiitti. Näitä puhumoja voi tavata kauppareissulla, pihapiirissä ja
varsinkin erilaisissa palveluissa. Hän on luonteeltaan itsekäs eikä juuri
piittaa muista ihmisistä. Paitsi että hän tarvitsee uhrin tai kohteen, jolle
vuodattaa omaa tarinaansa ja yleensä kielteisiä arvioita ympäristöstään tai
muista lajitovereistaan. Erilaisissa palveluissa nämä ihmiset ovat kauhistus
paitsi työntekijöille, niin samassa jonossa seisoville muille asiakkaille.
Nykyisin apteekeissakin palveluprosessit on viritetty
äärimmilleen ja korkeasti koulutettuja farmaseutteja on yleensä tarpeeseen
nähden vähän. Kun puhumo parkkeeraa tiskille, on vitsit vähissä. Kerron elävän
esimerkin. Apteekkikäynnilläni tapaamani rouvashenkilö aloitti juttunsa asiointiin millään tavalla liittymättömästä miehensä dementiasta jatkaen
omaishoitajan elämän kurjuudesta. ”Kun ei sitä raskitte panna laitokseenkaan”,
hän lopetti sillä erää vuodatuksensa. Sitten hän siirtyi omaan tautihistoriaansa. Ja
sitähän piisasi sokeritaudista ummetukseen. Koko täysi tupa kuuli kovaan ääneen
valitukset hänen ulosteummesta ja sen hoidosta. Farmaseutti hikoili ja yritti
keskeyttää ajatuksenvirran. ”Odotas nyt, mun täytyy vielä kertoa sulle tämä…”
Seuraavaksi mentiin jo lähemmäksi asiaa, ”kun noi verenpaineet ovat olleet
koholla iltaisin pitemmän aikaan”, mitäs sille pitäisi tehdä? Lääkepalvelijan
ehdotus mennä lääkäriin oli kuin bensaa liekkeihin. Lääkärit ja
terveyskeskukset saivat oitis huutia, ei sinne kannata mennä eikä sieltä saa
aikojakaan. Aikasyöppö jatkaa rupattelua muiden asiakkaiden kiltisti jonottaessa
muihin palvelupisteisiin tai lähtemällä pois. Kai tämä höpötiitti sai lopulta ostetuksi
lääkkeensäkin, en jäänyt seuraamaan.
Sitten toiseen esimerkkitapaukseen. Mieleeni on jäänyt pari
tapahtumaa Tipotien terveysaseman bussipysäkillä. Erään kerran vanhempi nainen
pysäyttää bussin. Oven avautuessa hän lataa täyssaavillisen moitteita kuskille.
Edellinen bussi oli kuulemma ajanut ylinopeutta ja sinä päin punaisia!
Kuljettaja kiitti kohteliaasti palautteesta, sulki oven ja lähti liikkeelle.
Naisen ääni ei katkennut ja ikkunasta näki suun jauhavan karkeuksia karkuun
lähtevälle kuskille. Kyseisessä ihmisessä yhdistyi täydellisesti höpötiitille
kaksi tyypillistä ominaisuutta, tietynlainen rajattomuus ja kielteisyys. Sitten
muistan samaisella pysäkillä poislähteneen miehen. Hän pyysi hyvissä ajoin
saada lähteä etuovesta. Kuljettaja aukaisi kohteliaasti etuoven, herra poistui
hitaasti oviaukkoon ja alkoi posottamaan kuljettajalle sairauksiaan. Eikä siitä
meinannut tulla loppua, ei sitten millään. Kuskin täytyi lopulta sanoa näkemiin
ja kertoa lähtevänsä liikkeelle, poistuisitteko! Vasta sitten herra suvaitsi
mennä ulos. Tarinan kerronta näytti jatkuvan yksinpuheluna.
Aivan oma lukunsa on nämä kansanradiot ja kaupallisten
radioitten interaktiiviset keskusteluohjelmat. Niitten tarkoituskin on tarjota
höpötiiteille mahdollisuus laukoa kuolemattomia ajatuksiaan. Radiokanavat
saavat ilmaista tuotantoa ja kuuntelijat viihdykettä. Onhan se joskus ihan
mukavaa kuunnella kansanradion pöljyyksiä ja mitä erilaisempia
valituksia. Olisi hauska joskus kysellä kaupallisten radiokanavien tuottajilta,
kuinka paljon te saatte soittoja kuuntelijoilta ja miten te pystytte
erottelemaan varttihullut soittelijat pois jokseenkin asiallisista höpöttäjistä.
Sallittakoon nämä omat areenat näille leuan loksuttajille. Kenenkään ei ole
pakko kuunnella radio Novaa eikä kansanradiota.
Jos asuu vähänkin isommassa pihapiirissä, kyllä
naapurustoon osuu taatusti ainakin yksi aikasyöppö juoruilija. Tällä naapurihöpötiitillä
on uskomaton vaisto osua aina kohdalle juuri kiireisen kauppareissun tai
työpäivän jälkeen parkkipaikalle kertomaan tuoreet kuulumiset. Aihetta riittää
huoltoyhtiön saamattomuudesta naapureitten laiskuuteen, ”Kun eivät kertaakaan
lakaise edes lumia portaitten edestä”. Naapurit pyrkivät karttamaan tätä
höpöttäjää ja pyrkivät katsomaan etukäteen ikkunasta, onko reitti selvä ja
näkyykö höpötiittiä. Kuin tyhjästä hän kuitenkin ilmestyy eteesi ja taas on
varttitunti menetetty. Unohda kiltisti kiireesi!
Terveydenhuollossa tämän kaltaiset ihmiset ovat arkipäivää
ja heistä selviämiseen järjestetään oikein koulutuksia. En lähde tässä niiden
sisältöä perkaamaan, vaan totean puhumojen olevan todellinen ongelma. En nyt
pohdi myöskään syitä, miksi ihminen käyttäytyy siten kuin käyttäytyy, koko ajan
itseään ilmaisten ja toisten ihmisten aikaa hyväksi käyttäen.
Sitten leikkimielinen ajatus. Pitäisikö kuntiin perustaa
valitustoimisto tai kuunteluvastaanotto? Esimerkiksi lääkärit voisivat ohjata
sopivia potilaitaan valitustoimiston vastaanotolle purkamaan alati patoutunutta,
yksipuolista puhumisen tarvetta. Vastaanotolle täytyisi keksiä tietenkin
muodikas nimi, joku terapia tietenkin. Toimiston vastaanottovirkailijoiden
koulutuksenkaan ei tarvitsisi olla korkeakoulutasoa. Työntekijöillä pitäisi
olla isot korvat kuunteluun, kovaksi keitetty mieli ja pitkä pinna!
Esa Kanerva
