15.1.2023
Ukrainan sodan alkamisesti 24.2. 2022 on kulunut kohta vuosi. Sokkivaiheen jälkeen on ollut aikaa miettiä ja yrittää ottaa selvää, miksi Eurooppa on joutunut tällaiseen tilanteeseen. Vaikka historia ei suostu aina toistamaan itseään, kyllä se kuitenkin jollakin tavalla selittää tilannetta. Venäjän historia on yhtä aaltoliikettä. Laajentumista, alueitten menetyksiä, sotia ja kaaosta. Heiluriliikkeestä lienee suuressa kuvassa nytkin kysymys. Olen lukenut kirjoja Suomen ja Venäjän historiasta ja kuunnellut luentoja. Kirjoista mainittakoon mm. Pekka Visurin ”Mannerheim ja Heinrichs”, Mauno Koiviston ”Venäjän idea”, Heikki Talvitien ”Suomi, konjunktuurien vanki” ja Arvo Tuomisen ”Vladimir Putin koko tarina”. Alustuksia olen kuunnellut Suomussalmen Raate-22 26.11.2022 tilaisuudessa teemalla ”Miksi Venäjä haluaa sotia?” ja erikoislähettiläs Heikki Talvitien alustuksen Wanhojen tovereitten tapaamisessa 9.1.2023. Hän esitteli kirjaansa ja nykyistä maailmanpoliittista tilannetta. Tässä hajahuomioita ja pohdintaa kirjojen ja alustusten pohjalta, miksi Ukrainan sota syttyi ja jatkuu yhä. Venäjän historia on maan vahvuuden ja heikkouden tiloja. Rauhan tila on poikkeus, Se taas johtuu Venäjän valtavasta koosta. Aina jossakin päin maan rajoja taistellaan. En lähde avaamaan koko historiaa, pitäydyn lähimenneisyyteen. Putin aloitti kautensa Tšetšenian sodalla ja sai sen avulla maan otteeseensa. Käytännössä ei maan valloituksella Venäjälle ole suurtakaan hyötyä, pikemminkin se on suuri taloudellinen rasite. Putinille Tšetšenian presidentti Kadirovin klaani on uskollinen ja luotettava kumppani. Se riittää vastineeksi rahalle, jota on pumpattu sinne valtavat määrät maan jälleen rakentamiseksi ja yllä pitämiseksi. Japanin kanssa Putin on riidellyt ja uhitellut sen pohjoisten saarten hallinnasta koko kautensa ajan.
Vuonna 2008 alkoi Georgian sota. Tämän päivän Helsingin sanomissa kirjoitetaan Venäjän hyökänneen Georgiaan. Erikoislähettiläs Heikki Talvitie toteaa kuitenkin kirjassaan ”Suomi, konjunktuurien vanki” sivulla 45, että Georgian presidentti Mikheil Saakasvili pyrki yllätyshyökkäyksellä ottamaan haltuunsa alueita Etelä-Ossetiassa. Huonosti kävi, hän hävisi sodan kolmessa päivässä. Venäjä miehitti Etelä-Ossetian ja Abhasian sekä tunnusti nämä alueet itsenäisiksi valtioiksi. Syyllinen sotaan ei ollut siis Venäjä, vaikka esimerkiksi Suomen lehdistö toisin väittää.
Yksi rankka kivi Putinin kengässä on ollut entisen Jugoslavia hajoamissodat Balkanilla. Eri etnisten ryhmien välisiä julmia sotia käytiin koko 1990-luku. Tilanne laukesi lännen puututtua tilanteeseen sekä pommituksin että rauhanturvaajin. Länsi sulki Venäjän pois Jugoslavian alueiden uudelleen järjestelyistä ja varsinkin Kosovon kysymyksessä. Muistamme Martti Ahtisaaren panoksen välittäjänä ja Kosovon itsenäistymisen vastoin venäjämielisen Serbian ja Venäjän kantaa. Tämän rauhan jälkeen Putin on pyrkinyt varmistamaan tarvittaessa voimakeinoin, että Venäjä on osa neuvotteluprosessia Etelä-Kaukasiassa, Kaspianmerellä, Mustalla merellä Syyriassa, Lähi-idässä ja Ukrainassa.
Mistä johtuu niin rankka kulttuurien välinen erilaisuus lännen ja Venäjän välillä? Mielenkiintoista on esimerkiksi suomalaisten ja Venäjällä hajallaan olevien suomalais-ugrilaisten kansojen sama geenipohja. Slaavikulttuuri tuli etelästä ja yhtenäisti omalla kulttuurillaan toisistaan hajallaan ja erillään olevat muut kansat. Ensinnäkin yksi tärkeimpiä erottavia tekijöitä on uskonto. Venäläiset ovat ortodokseja ja suomalaiset luterilaisia protestantteja. Luterilaisuudessa on työ ja esivallan kunnioittaminen keskeisiä arvoja. Ortodoksisuus julistaa maanpällisen elämän olevan välivaihe syntymän ja iankaikkisen elämän välillä. Miksi siis ei pidettäisi hauskaa iankaikkista elämää odotellessa? Vaalimaalla vaihtuu aakkoset roomalaisista kyrillisiin kirjaimiin. Tämä vaikeuttaa tietysti ihmisten ja kansojen välistä vuorovaikutusta ja luo otollisen maaperän väärinkäsityksille sekä epäluuloa.
Suhteessa ongelmanratkaisuun on suuria eroja. Venäjällä on tapana kiertää ongelma, ei ratkaisulla ole niin väliä. Riittää syyllisen löytäminen. Tämä tuntuu tietysti meistä oudolta. Samoin ihmisten välinen luottamus on erilaista. Me luotamme, että toinen maksaa velkansa tai ihmisen puhuma on totta. Venäjällä ei ole niin väliä, vaikka ihminen puhuisi muunneltua totuutta. Kaikkihan valehtelevat. Työelämässä järjestelmä on hierarkkinen. Pomo on aina oikeassa. Eikä esimiehen tarvitse noudattaa yrityksen omia sääntöjä eikä aina lakiakaan. Se on normaalia.
Venäjän talous on perustunut raaka-aineiden vientiin. Niistä saaduilla tuloilla on pyöritetty kansantaloutta. Se ei perustu samalla tavalla verotuloihin kuin Suomessa. Verotulojen osuus taloudessa on pieni, käytössä on 13 prosentin suuruinen tasavero. Raha valuu siis ylhäältä alas toisin kuin meillä alhaalta verojen kautta ylös. Tämä järjestely ei kannusta venäläisiä esimerkiksi yrittäjyyteen samalla tavalla meillä toimitaan. Miksi rehkiä ja investoida, kun rahaa tulee valtiolta. Tosi asia on, että Venäjän talous pyrki 90-luvun kapitalismivaiheen aikana ja jälkeen kansainvälisille markkinoille sekä osaksi länsimaista taloutta. Mutta se hävisi globaalissa kilpailussa ja Putinin aikana on palattu raaka-ainekeskeiseen talouteen. Se, että mm. Saksa teki itsensä riippuvaiseksi venäläisestä energiasta ja Putinin strategiseksi energiasodan kohteeksi, on kysymysmerkki.
Oletteko kuulleet venäläisistä kännyköistä tai digitaalisista innovaatioista? Putinin tavoitteena oli saada toisella kaudellaan omaan edustuskäyttöönsä venäläinen auto. Toki Aurus senat-merkkinen auto kehitettiin, mutta se perustuu vahvasti länsimaiseen teknologiaan ja läntistä tietotaitoa on käytetty runsain mitoin myös auton suunnittelussa ja esimerkiksi auton 4,4-litrainen bensiinihybridimoottori ja voimalinjaratkaisut ovat pitkälti Porschen kanssa kehitettyjä. Pakotteista toimivimpia ovat juuri teknologiarajoitteet. Venäjä on riippuvainen länsiteknologiasta ja Kiinakin on varovainen pakotteiden alaisten tuotteiden viennistä Venäjälle.
Venäjän kansa ei ole kokenut hyvin vähän demokraattista järjestelmää historiansa aikana. Sitä ovat hallinneet enemmän ja vähemmän yksinvaltaisesti tsaarit ja aristokraatit. Missään ei ole niin paljon palatseja kuin esimerkiksi Pietarissa. Kukaan ei ihmettele ja kyseenalaista tällaista eriarvoisuutta. Meille on itsestään selvää demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio. Kun näistä arvoista ei ole kokemusta, ei niitten perään osaa haikaillakaan. Venäjälle ei ole tulossa sellaista demokratiaa kuin me lännessä sen ymmärrämme näköpiirissä olevassa tulevaisuudessakaan. Se nähdään Itä-Euroopan valtioissa, esimerkiksi Unkarissa, että demokratian vaateet ja oikeusvaltioperiaatteet koetaan vastakkaisina kansalliselle itsemääräämisoikeudelle. Unkarinkin sopeutumiseen kuluu aikaa, saati sitten Venäjän demokratisoitumiseen.
Naton laajeneminen itään on ollut Putinille jonkinlainen märkä rätti kasvoille. Sovittiinko Gorbatšovin kanssa jotakin itälaajenemisesta, ei ole yksiselitteisesti selvinnyt. Fakta on, että 2004 tapahtui suuri laajeneminen itään, mm. Baltian maat. Yhdeksänkymmentäluvulla Natoa varoiteltiin laajenemisesta ja ärsyttämästä Venäjää. Tällaisia puheenvuoroja käyttivät mm. Usan entinen ulkoministeri Kissinger ja Usan entinen Moskovan suurlähettiläs Jack Matlock. He olivat lukeneet historian oppikirjansa. Venäjä oli tuolloin heikkouden tilassa, tilanne voisi olla muutaman vuosikymmenen päästä toinen. Niin kuin nyt nähdään. Putin on koko vallassa oloaikansa hakenut roolia suurvallan johtajana. Länsimaat jättivät hänet poliittisesti yksin ja päätöksenteossa ulos tarkoituksella tai ilman. Venäjän alennustila tietysti rassasi häntä ja hänen venäläistä ylpeyttään. Kun esimerkiksi G20-maiden kokouksessa Australiassa v. 2014 hänet jätettiin osin kättelemättä ja valokuvassa takariviin ja äärimmäiseen laitaan, hän lienee kypsynyt läntisiin johtajiin ja päättänyt tulla huomatuksi tavalla tai toisella. Vuonna 2014 seurasikin Krimin niemimaan miehitys ja maailman katseet kääntyivät häneen.
Arvo Tuominen kuvaa kirjassaan hänestä mieheksi, joka tuli kuin tyhjästä ja heitti Venäjän judokan ottein kansainvälisen politiikan keskiöön. Mitä tekee vakoilun vainoharhaisen maailman kasvatti Kremlin kullatuissa saleissa seuraavaksi, emme tiedä. Emmekä tiedä sitäkään, mihin kaikkeen hän pyrkii, millainen hän todella on? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Venäjän kanssa on vaikeata sotia. Venäjä tekee kaiken vastoin järkeä ja logiikkaa. Näin taisi sanoa Bismarck.
Esa Kanerva
