7.6.2019
Jokaisella elämällä on tarinansa. Ihminen kertoo ja muovaa omasta historiastaan näköisensä kertomuksen. Psykiatriakin käyttää elämän tarinaa hyväksi. Terapia aloitetaan monesti sillä, että annetaan ihmisen vapaasti assosioida niin kuin hienosti sanotaan omaa menneisyyttään. Se on subjektiivinen muistelo siitä, mitä ihminen haluaa itsestään avata esimerkiksi terapeutille. Me muovaamme omasta menneisyydestämme usein silotellun ja kaunistellun tapahtumien ketjun. Juttu saattaa olla oikeastaan haave tai toive siitä, miten olisimme halunneet asioiden sujuvan. Näissä tarinoissa voi uhrista tulla sankari tai päinvastoin kingistä viaton sivustakatsoja. Kipeistä asioista yleensä vaikenemme, jopa kiellämme ne tai torjumme mielestämme. Terapia lähtee siitä, että nuo mielen lukot avataan ja käsitellään. Ihmisen tarinat voivat olla hyvin etukäteen harkittuja. Niillä halutaan tehdä mielikuvapolitiikkaa. Poliitikoilla ja julkkiksilla on omat tarinansa. Suurmiehillä Kekkosesta Koivistoon oli tarkoin harkittu henkilöhistoria, jonka avulla muokattiin kansan mielipidettä ja luotiin imagoa kansanmiehestä.
Kekkosen juurista ja syntymäpaikasta Pielavedellä on sepitetty kuvaus torpassa syntyneestä pojasta, josta kasvoi vaatimattomista oloista tasavallan presidentti. Se on hyvä esimerkki imagon rakentamisesta. Se alkoi jo vuonna 1949, kun Kekkosesta ryhdyttiin toden teolla tekemään presidenttiä, Lepikon torpan valokuvasta retusoitiin savupiippu pois (tarkoituksena esittää Kekkonen "savupirtin poikana") ja luotiin muutenkin tarpeelliseksi katsottu kuva Kekkosesta kansan syvistä riveistä nousseena "sivistyneenä jätkänä". Kekkonen kertoi itsestään mielellään tarinaa kovakuntoisesta atleetista ja urheilijasta. Myöhemmillä vuosillaan jutut olivat osin surkuhupaisia. Kekkosen väitettiin olevan kuusikymmenvuotiaanakin ikäistään huomattavasti kovakuntoisempi ja terve. Lieneekö presidentti Putin ottanut mallia historiasta?
Presidentti Koivistosta luotiin tarinaa kaukopartiomiehenä ja satamajätkänä. Koivisto oli tosi asiassa taitava imagopoliitikko. Hän sai aikaan Manu-ilmiön tai hurman. Hänen toimintansa näytti ulospäin juuri päinvastaiselta. Koivisto varoitteli kansaa ikävästi talousasioista ollessaan Suomen pankin pääjohtajana. Ehkä tällainen käyttäytyminen koettiin rehellisyydeksi siitä päätellen, että hänet valittiin ylivoimaisella valitsijamiesenemmistöllä presidentiksi Kekkosen kauden jälkeen. Manu-huuman aallonharjalla lehdistöön levitettiin juttuja, että Tellervo parsii Maunon sukatkin. Koivisto halusi näyttäytyä myös urheilijana. Hän pelasi lentistä sikariportaan joukkueessa.
Nykypoliitikotkin ymmärtävät tarinoitten päälle ja niiden mainosarvon. Liikenneministeri Sanna Marin on avautunut blogissaan olevansa sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja olleensa vähävaraisen perheen lapsi. Hänen äitinsä vietti lapsuutensa lastenkodissa ja vanhemmat olivat eronneet. Pakollinen työ lehtien jakajana kuului tietenkin tarinaan. Sisäministeri Maria Ohisalo kertoo Kotiliedessä viettäneensä yksivuotispäivänsä turvakodissa. Isä oli alkoholisti ja äiti opiskeli imettäessään häntä. Ja sosiaalitoimikin auttoi perhettä. Köyhän lapsen unelmat voivat toteutua yrittelijäisyydellä ja ahkeruudella.
Jokaisella ihmisellä on mielikuva itsestään yhteisön jäsenenä ja vuorovaikutuksesta sen kanssa. Näistä aineksista syntyy juuri minun oma tarinani. Tarinat kuitenkin elävät ja kuvaavat elämää. Elämä itse on saanut alkunsa kahden ihmisen tarinan yhteen kietoutumisesta. Kuolleetkin elävät heistä kerrottujen juttujen ansiosta. Tarina on tärkeä ihmisen ulottuvuus!
Esa Kanerva
Ps. Hyvät lukijani! Pidän säännöllisestä kirjoittelusta kesätaukoa. Palaan blogini ääreen elokuun lopulla. Hyvää kesää, terveisin Esa Kanerva
