8.5.2023
Olemme seuranneet viimeisen viikon suurta teatteria ja näytelmää. Pääosaa on näytellyt iäkäs mies, kuningas Charles III. Suureelliset monarkistiset draamat ovat eräänlaisia menneitten aikojen muinaisjäänteitä. Kuningas kruunattiin periaatteessa yksinvaltiaaksi ja Jumalan edustajaksi maan päälle.
Minulle tasavaltalaiselle on ollut tuskallista katsella kuninkaan kruunajaishömppää. Niiden katselulta ei ole voinut välttyä, koska tiedostusvälineet ovat käsitelleet kruunajaisia ja niiden suunnittelua jo kuukausia. On totta, että monarkia on hallinnut brittejä jo satoja vuosia. Ihmettelen sitä, että kuinka valistunut kansa sulattaa yksinvaltiutta. Suvussa kulkevaa oikeutta perimysjärjestyksen kautta nousta hallitsijaksi. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko valittava henkilö ominaisuuksiltaan tehtävään sopiva.
Osa kansasta on pahasti syrjäytynyt ja elää köyhyydessä. Brittiläiset veronmaksajat ovat kuitenkin valmiit maksamaan kuninkaallisten palveluksista virallisen ilmoituksen mukaan 75 miljoonaa euroa vuodessa. Tosin vastustajien laskelmien mukaan todelliset kulut ovat 400 miljoonaa euroa. Mistä sitten kuninkaalle ja hänen perheenjäsenille maksetaan? He edustavat, käyvät pippaloimassa erilaisissa hyväntekeväisyysjärjestöissä, myöntävät arvonimiä, leikkaavat nauhoja ja käyvät ulkomaiden vieraina edustamassa Britanniaa. Kuningas allekirjoittelee linnassaan hallituksen lakiesityksiä pilkkuakaan muuttamatta. Ei ole vuosisatoihin korjaillut niistä mitään.
Kuninkaallisia suojellaan ja he nauttivat erityisoikeuksista lain edessä. Prinssit ovat syyllistyneet, jos johonkin laittomuuteen, tuomiota ei ole jaeltu. Moraalin tasokaan ei päätä huimaa. On avioliiton sivusuhteita, syrjähyppyjä ja pettämistä. En heitä ensimmäistä kiveä, totea heidän olevan tavallisia kansalaisia heikkouksineen ja harhapolkuineen. On tietysti selvää, miten Jumalan edustajan maanpäälliselle arvovallalle käy tällaisten tapausten tultua ilmi. Tai ainakin pitäisi käydä, koska tuntuu siltä, että engelsmannit ovat immuuneja kaikelle tälle. Kuninkaalliset ovat heidän yläpuolellaan eikä tavalliset moraalikäsitykset koske heitä.
On raskasta olla kuningas. Menee yksityiselämä ja muijaansakaan ei saa valita vapaasti. Pitää aina olla luupin alla ja yrittää hymyillä. Taakka on vapaaehtoinen, aina voi luopua kruunusta, harvoin sitä kuitenkin tapahtuu. Luontoisedut ovat sitä luokkaa, että heikompilahjainenkin suvun jäsen osaa laskea yksi ynnä yksi. Tosin Harryn esimerkki osoittaa, että kuninkaallisuus kiinnosta ja itsensä voi sen maineella elättää tavallista bisnestä tekemällä. Ei tarvitse kuin signeerata jokin, tuote, niin taaloja isketään pöytään 7 numeroinen summa.
Kuninkaallisten tulevaisuutta pohditaan ja veikkaukset ovat tänään vahvasti sitä mieltä, että tuskin 100 vuoden päästä monarkiaa Englannissakaan on olemassa. Miksi haluttaisiin pitää kansakunnan johtajana ihmistä, jolta on riisuttu valta. Siis keulakuvaa. Kannattaako maksaa arvojohtajuudesta, menneitten vuosisatojen menestyksen muistomerkistä ja tasavaltalaisten mielestä kokopäivätoimisesta loisimisesta sellaista hintaa. Minusta ei kannata.
Esa Kanerva
