Papit sotajalalla

                                                                                                                                         20.4.2022


Maailmassa on kymmenittäin kilpailevia eri uskonnollisia suuntauksia. Niihin kuuluu yli 7 miljardia ihmistä. Ukrainan sota on pannut väkisinkin miettimään uskontojen sotaisuutta ja aseiden kalistelua vallanpitäjien selän takana. Tiedän, että papit siunasivat suomalaiset sotilaat toisessa maailmansodassa käymään oikeutettua puolustussotaa. Tänään Moskovan patriarkka Kirill suoltaa presidentti Putinin hyökkäystä tukevaa propagandaa saarnoissaan. Eikö kirkon pitäisi olla puolueeton ja pasifistinen?

On hyvin vastenmielistä tietää Kirillin mielipiteen olevan se, että Venäjä pyrkii pelastamaan tukemiensa alueiden asukkaat kansanmurhalta ja että sen sotilaat ovat Ukrainassa rauhaa turvaamassa. Miten kirkonmies voi olla näin korruptoitavissa. Hän ei puhu sanakaan ukrainalaisten uhreista, niille ei liikene myötätuntoa. Eikö ortodoksisen kirkon arvot ota mitään kantaa tällaiseen mielettömyyteen? Toki Suomen ortodoksikirkon piispa Leo on tuominnut Kirillin kannat harhaoppisuutena, mutta kyllä tässä luottamus eri kirkkoihin ihmisten hengellisen elämän johtajina rapautuu. Filosofi Timo Airaksinen on todennut uskonnoista sen, että miksi kukaan ottaisi mielikuvituksen villeimpiä luomuksia vakavasti? Uskonnot ovat valtapolitiikkaa ja täynnä maallisia pyrkimyksiä.

Paavi on tuominnut Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja toivoo hurskaasti rauhaa sinne. Toivoahan aina saa ja rukoilla voi. Paavin kirkon omat sisäiset törkeydet ja pedofiliaskandaalit himmentävät paavin imagoa rauhanmiehenä. Muistissa on vielä toisen maailmansodan aikaiset veljeilyt natsien kanssa ja passien jakamiset sotarikollisille.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispa arkkipiispa Luoma otti kantaa Ukrainan tilanteeseen. Ukrainalaisten sota on oikeutettu ja aseen kantaminen on hyväksyttyä. Kirkon arvojen mukaan, jotka se itse määrittelee, toisessa tilanteessa väkivalta on sallittua ja toisessa ei. Mihinkä tässä pieni ihminen oikein uskoo? Kaikenlaisen väkivallan pitäisi olla tuomittavaa, ei papit voi määrittää, mikä sota on oikeutettu, mikä ei. Kysymys on vallan käytöstä, maallisen vallan käytöstä ja vallan käyttöön liittyy aina väärinkäytöksen mahdollisuus. Jumalan olemassaoloa ei ole kukaan todistanut ja jumaluuden todisteena on vain ihmisten usko, että hän on olemassa. Toisin sanoen Jumala on riippuvainen ihmisten uskosta, ellemme usko, ei Jumalaakaan ole olemassa. Menikö monimutkaiseksi? Kaikki kirkon näkyvät rituaalit ja pappien tulkinnat ovat ihmisten selitystä ja vallankäyttöä. Ja ihmisten uskonnollisten tunteiden tulkitsemisessa on olemassa kilpailevat markkinat.

Islamia ei saa arvostella tai siitä voi seurata hengen menetys. Lähi-Idässä luvataan itsemurhapommittajille paratiisia ja tusinaa neitsyttä kaveriksi. Tämä uskonnollinen suuntaus on kasvamassa ja Iran on oikein islamilainen diktatuuri. Valitettavasti tässäkin uskonnossa on erilaisia suuntauksia, siis ihmisten tulkintoja, jotka taistelevat verisesti keskenään. Muistettakoon Iranin ja Irakin välinen 10-vuotinen julma sota.

Juutalaisuus on oma tapauksensa. Juutalaiset kokevat olevansa Jumalan valittu kansa. Se oikeuttaa mihin tahansa rabbin siunaamaan tekoon. Luterilaisuus ja mm. islamin katsotaan pohjautuvan tähän uskontoon. Juutalaiset uskovat Jumalan tehneen liiton heidän kanssaan. Tähän pohjautuu arabien sorto ja sodat heidän kanssaan.                                                                                                                    

Maailmassa on miljardi hindua. Hesarissa oli uutinen, että hindut ja muslimit tappavat toisiaan Delhin kaduilla. Hindunationalismi kukoistaa. On ennustettu, että tilanne räjähtää käsiin. Povataan muslimien kansanmurhaa. Kansanmurhan varoitusmerkit ovat selvästi ilmassa Intiassa, varoittaa Ruandan kansanmurhan aikoinaan ennustanut Genocide Watch -järjestön johtaja, tohtori Gregory H. Stanton. Siis uskovaiset tappavat toisiaan uskonnon ja nationalismin vuoksi.

Mihin lopputulokseen tässä tulisi päätyä uskonnon ja ihmisen rajattoman aggressiivisuuden suhteessa? Oma ratkaisuni on ottaa etäisyyttä kirkkoon ja sen oppeihin. Läpivalaisun kautta voi ymmärtää uskonnon viehätyksen. Rakkauden sanoma kiinnostaa ja lupaus taivasosuudesta on ihan houkutteleva. Toisaalta faktaa on se, että kirkot eivät ole puolueettomia ja rauhan asialla. Ne yleensä myötäilevät vallanpitäjien mielipiteitä ja jakelevat heille oikeutusta väkivaltaan surutta ja omaksi edukseen. Tästä moraaliristiriidasta johtuen en lyö vetoa Jumalan olemassaolon ja oman taivasosuuteni puolesta hyväksymällä pappien tarinat ja lupaukset.

Esa Kanerva