13.4.2022
Putinismi on vääristeltyä historian tulkintaa ja keksittyä ideologiaa. Muuten on mahdotonta ymmärtää
Venäjän järjenvastaista ja epäloogista käytöstä. Venäjän hyökkäys on Putinin ja
pienen eliitin hanke, jota ohjaa stalinistinen, jopa jossakin määrin fasistinen ajattelu. Mistä kumpuavat Putinin imperialistiset mielihalut?
Presidentti Putin on pesunkestävä Neuvostoliiton kasvatti.
Hänen elämänsä katastrofi ajoittuu vuoteen 1989. Berliinin muuri murtui
marraskuussa 1989. Pari kuukautta myöhemmin Putin joutui raivostuneen
väkijoukon piirittämäksi ja mielenosoittajat rynnäköivät KGB:n Dresdenin-toimistoon.
Putin oli ovella vastaanottamassa riehujia aseen kanssa ja uhkasi sotilaiden
ampuvan. Hän varmasti koki tilanteessa avuttomuutta ja kuoleman pelkoa. Hän
yritti saada sotilaita avuksi rähinöitsijöiden taltuttamiseksi. Moskavasta ei
tullut lupaa ampua eikä sotilaita hätiin. Aikansa residenssi poltti
asiapapereitaan ja pakkasi sitten matkalaukkunsa väkijoukon hajaannuttua.
Länsi-Saksan ja Harppi-Saksan yhdistyminen pirstaloi hänen maailmakuvansa. Hän on
todennut myöhemmin, että Neuvostoliiton hajoaminen oli suuri
maailmanhistoriallinen onnettomuus, pikemminkin katastrofi.
Neuvostoliiton rauniolla alettiin rakentaa Venäjän
ympärille uutta poliittista demagogiaa. Neuvostoperintöä alettiin muokata
uuteen kuosiin, sovellettavaksi siihen hetkeen ja Venäjän tarpeisiin. Vaikka
Neuvostoliitto kuoli, suurvenäläinen ajattelu ei hävinnyt mihinkään.
Neuvostososialismin sijaan Venäjälle alettiin sepittää sen suurta menneisyyttä
natsien voittajana ja se on maailmassa luontainen johtava kansa. Tämän filosofian
tunnetuimpia edustajia oli tuolloin, äskettäin kuollut poliitikko, Vladimir Zhirinovski,
joka uhkaili mm. Suomea. Toinen merkittävä vaikuttaja oli Moskovan yliopiston
professori Aleksandr Dugin. Hän jalosti Neuvostoliiton imperialistisia arvoja
ja käsityksiä nykyaikaan. Hän oli vihainen isänmaansa alennustilasta ja
hajaannuksesta. Hän halusi Venäjän imperiumin, joka ulottuisi Keski-Aasiaan ja
Kaukasiaan asti mukaan lukien Afganistanin, Mongolian ja osia Kiinasta.
Duginin filosofiaan kuului myös ajatus, että Venäjän on
holhottava vaikutuspiirissään olevia kansoja. Tässä suhteessa Ukrainan sota voidaan
nähdä tämän ideologian ilmentymänä. Putinin puhe, jossa hän historiallisesti
kyseenalaisti Ukrainan olemassaolon itsenäisenä valtiona noudattaa tätä kaavaa. Putinin logiikka
noudattaa sellaista ajatuksenjuoksua, että koska Ukrainan holhottavan kansan
mielipide poikkeaa Venäjän käsityksestä, täytyy se olla ulkomaisten voimien
vaikutuspiirissä.
Dugin halusi vapauttaa yhdistyneen Saksan Yhdysvaltain ja
Naton ikeen alta. Siksi Venäjän tulee tukea yhteistyösuhdetta Saksaan. Dugin
jakoi maailman etupiireihin. Suomi ja siihen liitetty Karjala kuuluivat Venäjälle.
Jeltsin ja Putin ovat politiikassaan noudattaneet Duginin linjauksia. Jos Putin
noudattaisi pilkulleen Duginin ajattelua, Baltian maat voisivat olla turvassa,
koska filosofi laski niiden kuuluvan Saksalle.
Vladimir Putin haluaa siis oikaista historialliset
vääryydet. Venäjän kehitys tullee menemään yhä enemmän
yksilökeskeisempään suuntaan. Putin ei voi löysätä ohjaksia lainkaan, muuten
hän riskeeraa kaiken vallan menettämisen. Suomen on syytä olla hyvin
varpaillaan. Siihen on olemassa historialliset syyt. Venäjän ulkopolitiikan johto puhui
jo 2000-luvulla, että sillä on laillisia oikeuksia ja intressejä ulkomailla.
Suomi sai itsenäisyytensä Leninin bolsevikeilta heidän hävittyään sodan
Saksalle. Putin on jo arvostellut Ukrainan tilanteessa Leninin päätöksiä ja
todennut Ukrainan itsenäisyyden olleen Leninin virheratkaisu. Onko Suomen
kohdalla tapahtunut samanlainen erehdys, joka vaatii oikaisua?
Meidän on paljosta kiittäminen presidentti Koiviston oivallusta
ja oikeaa ajoitusta 1990 Suomen yksipuolisesta irtisanoutumisesta yya-sopimuksesta.
Koska Saksa yhdistyi, sen viittaukset Saksaan ja sieltä tulevaan hyökkäysuhkaan, olivat vanhentuneet. Neuvostoliitto halusi Pariisin rauhansopimukseen v. -47 Suomen
kanssa kirjaukset Saksasta hyökkääjänä, jota vastaan suomalaisten olisi
taisteltava suojatakseen Neuvostoliittoa, tarvittaessa sen tuella. Myöhempinä
vuosina oli ongelmana se, että paitsi Saksan hyökkäysuhasta Suomen olisi
neuvoteltava Neuvostoliiton kanssa, niin Saksan kysymyksen asiasisältö laajeni
moneen muuhun asiaan. Idässä tulkittiin myös Suomen sisäpolitiikan kuuluvan
neuvostokonsultaatioiden piiriin. Koiviston johdolla irtisanottiin yya-sopimus Venäjän protesteista huolimatta. Suomi piti päänsä.
Mikähän Suomen tilanne olisi nyt, jos yya-sopimusta ei
olisi oivallettu irtautua juuri sopivalla hetkellä. Sopimuksen puolustusvoimia
koskevat rajoitukset purkautuivat näet samalla kertaa. Suomi voisi jatkossa rakentaa
omaa puolustustaan omilla ratkaisuillaan eikä sillä ollut velvollisuutta Neuvostoliiton
puolustukseen. Suomi on pystynyt hankkimaan -90-luvulla mm. Hornetit
Yhdysvalloista ja muokkaamaan puolustusvoimansa kaluston ja järjestelmät Nato-yhteensopiviksi.
Myös yhteistyö Naton kanssa on ollut tiivistä.
Historiallisten syiden vuoksi Suomen tulee hakea turvaa ja
liittoutumista. Venäjän aikeista ei kenelläkään ole käsitystä eikä niitä voi
rationaalisesti ennustaa. Suuren riskin joutumisesta sotilaallisen hyökkäyksen
kohteeksi voi tunnistaa historiallisia taustoja vasten. Tällä hetkellä me
olemme jo Nato-riippuvaisia. Kriisitilanteissa me tarvitsemme välttämättä
uusien asejärjestelmien täydennystä huolto, -varaosa ja materiaalitäydennystä
Nato-maista. Kriiseissä Nato huolehtii ensiksi jäsentensä materiaali- ja ammustäydennykset,
sitten vasta Suomen tilauksen. Siis edellyttäen, että tuotteita on tuotantolinjalla
tai varastossa.
Esa Kanerva
