1.2.2018
Minulla oli aikoinaan hammaslääkäri, jolle oli kunnia-asia pistää aina yhdellä käynnillä ja kerralla purukalusto kuntoon. Oli reikiä miten monta tahansa. Ei juoksutusta eikä jonotusta. Asiakkaalla oli tunne hyvästä ja toimivasta palvelusta. Jotenkin tämmöinen tapa toimia täytyisi ujuttaa meidän sote-uudistukseenkin. Olisi ovi hyvinvointikeskukseen, siellä vastuulääkäri ja hänellä käytössään moniammatiliinen tiimi. Asiakaan ongelmat todettaisiin samana päivänä ja hoidettaisiin mahdollisimman nopeasti. Tämä ei ole tieteistarinaa. Hallituksen ehdottama valinnan vapaus ei kuitenkaan ole oikeata asiakkaan valintaa. Asiakkaan valinta ja ratkaisuvalta liittyy kysymykseen: ”Haluanko yksityisen vai julkisen palvelun?”. Perusterveydenhuollon jakaantuessa useisiin yksityisiin ja julkisiin hyvinvointikeskuksiin, ydinongelma on, kuka oikeasti kantaa vastuun väestön terveydestä ja sosiaalipalveluista? Ei maakunta yksilön terveydestä eikä hoitoketjuistakaan voi oikeasti vastata.
Ehdotettu malli antaa niin paljon kermankuorintamahdollisuuksia yrityksille, että ne eivät jätä niitä käyttämättä. En mene yksityiskohtiin, mutta palveluntuottajilla on miljoona eri mahdollisuutta vaikuttaa palvelun laatuun ja asiakkaan haluun ottaa hatkat ko. yrittäjän ylläpitämästä keskuksesta ja siirtyä toiseen. Samalla kun asiakas jatkaa matkaa, hänen vaivansa tai hätänsä eivät todennäköisesti korjaannu tai parane seuraavassakaan puljussa. Yksilön rampatessa tiskiltä toiselle, ongelma ei tule ratkaistuksi. Se edellyttäisi jonkun ammattilaisen ottavan kopin hänestä. Jos kysymyksessä on työtön, diabetesta sairastava alkoholisti, mielenkiinto hänen vaivoihinsa saattaa olla vähäistä. Tämän asiakkaan yritykselle tuottama taloudellinen riski on suuri, koska se saa hinnan ”per nuppi”-periaatteella.
”Mettiäinen-yhtiöitä” kiinnostaa toki toimitusjohtaja, joka on jo nykyisin ollut heidän asiakkaanaan. Hänellä on hyvät vakuutukset ja omaa rahaa lisäpalveluihin, joita hänelle auliisti tarjotaan julkisella rahalla tarjottavien peruspakettien lisäksi. Asiakkaan pitkän ryyppyputken aiheuttama kohmelo hoidetaan tarvittaessa VIP-tasoisesti. Oma yksityishuone ja serviisit viereisestä ravintolasta. Lääkäri käy pitämässä kädestä kiinni ja lohduttamassa. "Kyllä tästä selvitään ja kohta olet kunnossa". Niin, jatkamaan entistä elämäntapaa, eihän sitä toimitusjohtajaa pidä mennä näin yksityisluontoisissa asioissa neuvomaan. Saattaisi seuraava hoitokerta ja delirium jäädä meiltä hoitamatta. Kilpailija saattaisi saada uuden asiakkaan.
Jotta palveluiden tasa-arvo edes tulevassa sote-uudistuksessa jotenkin säilyisi, pitäisi maa jakaa 50.000 asukkaan tai sen yli meneviin väestöpohjiin. Kilpailutettaisiin näitten alueitten koko terveyden- ja sosiaalihuolto. Alusta lopuun, mutta pitäen kiinni kokonaisvastuunottajan ja riskin haltijan vastuista, velvoitteistä, laatukriteereistä, vaikuttavuudesta ja asaikkaitten tyytyväisyydestä. Alueen sisällä ei sillä olisi enää merkitystä, onko palveluntuottaja yksityinen tai julkinen. Alueen hallintotaho kantaa vastuun ja riskin kaikesta. Asiakas olisi tässä mallissa kuningas. Hän voisi halutessa puolen vuoden välein vaihtaa toisen alueen palveluitten piiriin. Alueet eivät noudattaisi välttämättä tarkkaa maantieteellistä logiikkaa. Terveys- ja sosiaalipalvelualueet olisivat riittävän suuria. Yritykset tai julkinen sektori kykenisivät hallitsemaan ihmisten keskimääräisiä sairastumis- tai loukkaantumisriskejä paremmin. Nykyisinkin yksittäisen asukkaan loukkaantuminen pienessä kunnassa saattaa johtaa kunnan talouden katastrofiin.
Tuleva soteuudistus ei missään tapauksessa saa johtaa tilanteeseen, jossa moniongelmainen väestönosa jää julkisen puolen vastuulle ja vain raha kelpaa kaupallisille toimijoille, vastuu ei.
Esa Kanerva
