3.11.2016
Tulevaisuuden hyvinvointia uusimpienkin tutkimusten mukaan uhkaa ihmisten yksinäisyys. Koettu yksinäisyys ja tarpeettomuuden tunne kaikissa ikäluokissa lisää masentuneisuutta ja altistaa syrjäytymiselle, uhkaa mielialaa ja lopulta mielenterveyttä. Etenkin vanhukset kokevat paljon omaisten hylkäämistä ja lähin omainen on saattanut olla viranomainen. Entä olemmeko menossa kohti huomista, jossa se viranomainenkin hylkää. Siltä vähän näyttää. Vanhusten hoitajamitoitusta pienennetään, joka tarkoittaa entistä vähäisempiä käyntejä vanhusten luona. Vanhusten edunvalvontaa vähennetään, kun kaupunki ei ole täyttämässä toista vanhusasiamiehen tointa. Vanhus saa palveluita kohtuullisen hyvin, kun hän pääsee liikkumaan. Kaupunki tarjoaa hyvinvointikeskuksissa ja lähitoreilla kulttuuria, liikuntaa ja harrastuksen mahdollisuuksia. Ne toimivat lisäksi yhteisenä areenana tapaamisille ja tarjoaa seuraa.
Tarkastelen tamperelaisten ikäihmisten palveluiden näkökulmasta tulevan vuoden talousarviota. Vanhuksista sanotaan heti alkajaisiksi, että heidän määränsä kasvaa ja ikäihmisten palveluiden rakennemuutos jatkuu. Ihmiset pyritään hoitamaan kotona mahdollisimman pitkään sinne annettavien palveluiden avulla. Taloudellisesti yli kolme kertaa viikossa tapahtuvat kotikäynnit eivät ole järkeviä, vaan hoito tulee kalliimmaksi kuin palveluasumisessa. Kysymys ei tietenkään saa olla pelkästä rahasta, vaan myös vanhuksen omasta tahdosta ja selviämisestä inhimillisesti ja arvokkaasti. Inhimilliseen arkeen kuuluu, että hyvä perushoito siten, että puhtaus, liikunta, lääkitys, hoiva ja syömiset ovat asianmukaisesti hoidetut. Vanhuksen tulee kokea olonsa turvalliseksi ja hänellä on mielekästä tekemistä eikä yksinäisyys vaivaa.
Kaupunki panostaa ensi vuonna kotona annettaviin palveluihin. Lääkäri, kuntouttaja ja sairaanhoitaja tulevat kotiin tarvittaessa hoitamaan vaivat ja jumpat. Tehostettua palveluasumista lisätään ja uusia yksiköitä perustetaan esimerkiksi Koukkuniemen alueelle, jossa Toukola-niminen rakennus valmistuu vuoden 2017 loppupuolella. Kymmenen prosentin tavoite digitaalisten palveluiden käytöstä vanhusten kotihoidossa tuntuu kovalta. Minun mielestäni digitaalisuutta voidaan hyödyntää, mutta sillä ei voi korvata ikäihmisen yksinäisyyttä. Digitaalisuus on hyvä palvelija, mutta huono isäntä. Lääkäri toki voi ”hoitaa ja katsoa” vanhuksen hoitaja-avusteisesti kameran avulla. Samoin voidaan toteuttaa erikoisammattilaisten, diabetes, - urologisten ja haavahoitajien konsultaatiot. Hälytysnapin painaminen voisi avata kuvayhteyden hoitajaan, jolloin ammattilainen voisi tarkastella myös näköaistein tilannetta. Samalla näkyisi tutun ihmisen kasvot televisiosta. Tämä vaatii tietysti luvan vanhukselta tällaisen kameravalvonnan ylläpitämiseen hätätilanteissa.
Ikävintä tässä on hallituksen valtionosuusvähennykset, jotka kohdistuvat myös vanhustenhoitoon. Paineet asiakasmaksujen korotuksiin on suuret. Monia heikennyksiä ensi vuoden talousarviossa peruttiin demarien vaatimuksesta. Kotiutustiimin käytön maksullisuus peruttiin, kotilaboratoriokäynnit eivät tullee maksullisiksi, palvelukeskuskortista ei luovuttu, ostospalvelumaksuja ei nostettu jne.
Meidän pitäisi aina muistaa, että ikääntyneissä piilee suuria voimavaroja. Ikäihmiset kykenevät ”perehdyttämään” jälkipolvia oman elämänkokemuksen kautta ongelmatilanteissa ja arjessa. Ei joka sukupolven tarvitse lyödä päätä seinään aina samanlaisissa tapauksissa, vaan ne voi välttää kuuntelemalla ja hyödyntämällä edellisen sukupolven viisautta ja kokemuksia. Varsinkin lapsille on tärkeätä välittää sukupolvikokemusta ja ohjata heitä juurilleen.
Esa Kanerva
