25.11.2015
Suora lainaus: ”Joitakin vuosia sitten laki uudistui, ja poliitikot päästivät alalle yksityisiä toimijoita. Nykyään nuorisokodit ovat lähes poikkeuksetta pääomasijoittajien omistuksessa. Se on täsmälleen sama asia kuin lapsihuutokaupat ennen vanhaan, se joka vaatii vähiten maksua, saa toiminnan hoidettavakseen… sitten säästetään henkilökunnasta, opetuksesta, terapiasta ja hammashoidosta, jotta voitaisiin tienata rahaa…” Arvaatteko mistä lainaus on peräisin? Minä kerron. Se on ruotsalaisen dekkaristin Lars Kepplerin kirjasta Tulitodistaja, jonka luin lomallani. Kirja on julkaistu vuonna 2013.
Yhtä hyvin kirjoitus kuvaisi tällä hetkellä suomalaista sosiaalialaa. Suomi haluaisi sijoittaa suojelua tarvitsevat lapset sijaisperheisiin ja perhekoteihin. Niissä hoito on myös huomattavasti inhimillisempää ja halvempaa kuin laitoksissa. Silti kehitys on kulkenut päinvastaiseen suuntaan: laitoksiin sijoitettujen lasten määrä on 2000-luvulla yli kaksinkertaistunut. Kunnat pyörittivät vielä vuonna 2000 suurinta osaa lastenhoidon laitoksista, mutta vuonna 2013 jo 60 prosenttia oli yksityisillä toimijoilla. Laitoshoito on kansainvälisten yritysten markkina-aluetta, kun taas perhekoteja pitävät pienet toimijat. Vuosina 1997–2013 lastensuojelun kulut kasvoivat 420 miljoonasta eurosta 1,1 miljardiin. Tästä laitoshoitoon meni valtaosa, noin 700 miljoonaa. Samaan aikaan yritysten tuottamien lastensuojelun palvelujen osuus kolminkertaistui.
Toinen alue sosiaalipuolella on vanhusten palveluasumisen valtaaminen. Se on yhtiöille riskitöntä puuhaa, koska kunta maksaa kiinteätä hintaa hoidosta ja ”vaihtoa” ei juuri tapahdu. Sitä paitsi vanhuksen kunnon huononnuttua sairaalahoitoa vaativaksi, hänet siirretään julkisen sektorin hoivaan. Moni epäilee, että yritykset laskevat kustannuksia tinkimällä laadusta. Kysytään, voiko voittoa tavoitteleva yritys muka hoitaa haavoittuvia ihmisryhmiä eettisesti. Meillä on tiedossa karmeuksia, mitä on tapahtunut yksityisessä vanhustenhoidossa silloin, kun kouluttamattomat hoitajat on jätetty ilman valvontaa itsenäisesti hoitamaan yöaikaan avuttomia vanhuksia. Muistissa on Ruotsissa tapahtunut hoivakodin laiminlyönti, jossa Mehiläisen "sisaryhtiö" jäi kiinni vanhusten makuuhaavoista ja aliravitsemuksesta.
Yritysten tehtävä on kasvattaa palveluidensa kysyntää, keksiä uusia asioita, jotta bisnes kasvaa ja katetta syntyy. Miksi yksityinen hoivayritys haluaisi kasvattaa lasta siten, että lastensuojelun tarve poistuisi? Mikä intressi vanhusten hoivayrityksellä on kuntouttaa vanhusta ja panostaa aktivointiin. Oven takana odottaa aina uusi vanhusasiakas entisen poistuttua. Vanhustenhuollossa hoivayhtiö voi myydä lisäpalveluja suoraan vanhukselle. Huonolla hoidolla vanhus saadaan huonoon kuntoon. Ei hätää, yleensä hoivakodin vanhukset hoitaa yhtiön oma lääkäri ja eurot vaihtavat omistajaa. Toinen menestyksen salaisuus on se, että kansainväliset yritykset eivät maksa juuri veroja. Ne ovat raskaasti velkaantuneet emoyhtiölle, yleensä keinotekoisesti verosuunnittelun mahdollistamiseksi ja voittojen minimoimiseksi. Kuka on nähnyt hoivajättien maakohtaisia taloustietoja julkisuudessa?
Yleisimpiä yksityisiä sosiaalipalveluita ovat ikääntyneiden palveluasuminen, ikääntyneiden ja vammaisten kotipalvelut, lasten ja nuorten laitos- ja perhehoito ja lasten päivähoito. Tavallisimpia yksityisiä terveyspalveluja ovat fysioterapiapalvelut, lääkärin ja hammaslääkärin vastaanottotoiminta ja työterveyshuolto.
Hallitus on tehnyt päätöksen sote-uudistuksen yhteydessä lisätä sosiaali- ja terveyspalveluiden markkinaehtoisuutta. Kilpailua lisätään, yksityiset toimijat ovat samalla viivalla julkisen sektorin rinnalla palveluja järjestettäessä ja palvelusetelien käyttöä lisätään. ”Raha seuraa potilasta-malli” on tulossa Suomeen. Se tarkoittaa samaa kuin ruotsalainen malli. Ruotsissa potilas voi valita joko yksityisen tai julkisen terveyskeskuksen. Ruotsin Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan malli on lisännyt terveyseroja. Hyvinvoivilla alueilla asuvat ovat hyötyneet valinnanvapaudesta enemmän kuin köyhemmillä alueilla asuvat. Ruotsin Valtiontalouden tarkastusvirasto suomii marraskuussa julkaisemassaan raportissa valinnanvapautta kovin sanoin. Valinnanvapaus uudistuksena tarkoittaa sitä, että hoitoa annetaan kysynnän eikä enää tarvitsevuuden mukaan. Aikaisemmin hoidon tarve oli määräävä tekijä. On olemassa eettinen ristiriita, hoitoa pitäisi antaa eniten niille, jotka sitä eniten tarvitsevat ja siellä missä sitä eniten tarvitaan. Nyt on käynyt päinvastoin, sosioekonomiset tekijät ohjaavat sitä minne terveyskeskuksia perustetaan. Tätäkö me haluamme?
Sosiaali- ja terveyspalveluiden yksityistäminen on kunnille ansa. Aluksi tuntuu hyvältä kun ei tarvitse kantaa huolto henkilöstöstä, tarpeesta rakentaa ja sopeuttaa. Entä sitten kun hoivajätit saavat monopoliaseman. Kunnilla ei ole enää mahdollisuutta palata omaan tuotantoon. Isolla volyymillä markkinoille tulleet yhtiöt pystyvät määräävän aseman saavutettuaan sanelemaan ehdot ja nostamaan hintoja.
Olen kauhuissani tulevasta kehityksestä, mitä tämä porvarihallitus meille petaa. Totuus on se, että ihmiset, joilla tulotaso on matala ja työttömyys yleistä, tulevat jäämään uudistuksessa markkinoiden jalkoihin. Demarina en voi tätä kehitystä millään tavalla hyväksyä. Tulen tekemään omassa työssäni kaiken voitavani, jotta sosiaali- ja terveyspalvelut eivät erottelisi kansalaisia talollisiin ja torppareihin. Kansalaiset ansaitsevat tasa-arvoiset ja laadukkaat palvelut yleisesti ja yhtäläisesti.
Esa Kanerva
