19.8.2015
Maailma muuttuu Eskosein, todetaan suomalaisessa lentävässä lauseessa. Erityisen radikaalia muutosta on tapahtunut suomalaisessa työelämässä kolmen viime vuosikymmenen aikana. Vielä kahdeksankymmentä-luvulla ennusteita, jotka povasivat työsuhteitten muuttumista pysyvistä työsuhteista ns. epätavalliksi työsuhteiksi, luultiin olevan professoreiden hourailua. Vakaitten pysyvien ja katkeamattomien työsuhteiden määrät ovat tänä päivänä vähentyneet alle puoleen kaikista työsuhteista. Työsuhteet ovat nykyisin määräaikaisia, osavuotisia ja katkollisia, ns. pätkätöitä. Pakosta itsensä työllistäjistä on tullut kasvava ryhmä. Tällaisia ryhmiä ovat mm. mikroyrittäjät, freelancerit ja luovien alojen työntekijät sekä omaishoitajat, jotka tekevät yhteiskunnallista työtä palvelusopimuksin ilman työllisyys- ja sosiaaliturvaa.
Totuus lienee se, että palkkatyö vähenee, muttei lopu kokonaan. Työmarkkinoilla tapahtuu vakavaa eriytymistä ja valikoitumista. Korkea koulutuskaan ei enää takaa työpaikkaa. Näyttää siltä, että työttömyysongelmat eivät ole väliaikaisia, vaan osin sillä tavalla rakenteellisia, että työpaikat ja työntekijän osaaminen eivät kohtaa. Monen työttömän osaaminen ei vastaa uusien työpaikkojen vaatimuksia. Ihmisen elämän kulku ei noudata enää perinteistä kaavaa- opiskelu, työssäoloaika, eläkeläisyys - opiskelut venyvät lähelle 30 vuoden ikää, jolloin on saatettu hankkia kaksikin akateemista tai muuta ammattia. Täytyy olla esimerkiksi elektroniikka-asentajan ja cnc- sorvaajan ammattitutkinto, jotta nuori sijoittuisi vakituisille työmarkkinoille. Työnantajat putsaavat organisaatioistaan yli 50 vuotiaita ja 50–55 vuoden iässä keski-ikäisen ei ole enää helppo työllistyä ja alkaa eläkeiän odottelu. Työuraa on kuitenkin jäljellä vielä 10–15 tuskallista ja epävarmaa vuotta vanhuuseläkeikään.
Koska yksilö ei ole syyllinen työn vähyyteen ja työelämän murrokseen, olisi keksittävä luovia ratkaisuja turvata työelämästä syrjään joutuneen toimeentulo, mahdollisuudet lisätä ammatillista osaamista ja ihmisen hyvinvoinnin edellytykset. Epäilyistä huolimatta hyvä peruskoulutus ja jatkuva uudelleenkouluttautuminen ovat parasta työllisyyturvaa. Siinäkin on omat heikot lenkkinsä. Voit valmistua esimerkiksi keskellä suurta lamaa, jolloin kokonainen sukupolvi voi jäädä työllistymättä.
Hyvän koulutuksen lisäksi kuntoutus tai toimiminen jossakin muussa kuin perinteisessä palkkatyössä voivat olla avaimia työllistymiseen. Yhteiskuntaa voitaisiin kehittää myös pois valitusta itsepalvelustrategiasta. Se toisi runsaasti työpaikkoja palvelualoille ja kauppaan. Erityisesti ikääntyneille työttömille tulisi työvoimapalveluissa tehdä henkilökohtainen yhteiskuntasopimus. Siinä sovittaisiin toimenpiteistä, miten työmarkkinoiden murjomille ihmisille taattaisiin kunniallinen asema ja toimeentulo yhteiskunnassa, millaista mahdollista koulutusta vaaditaan uuteen ammattiin, tarvitaanko lääkinnällisiä kuntoutustoimia tai voisiko kolmas sektori tarjota työmahdollisuuksia. Eläke olisi ratkaisu työkykynsä menettäneille. Tarvitaan uuden sukupolven työllisyys- ja sosiaaliturvajärjestelmiä, josta työttömän hyvinvointisuunnitelma voisi olla yksi mahdollisuus.
Todellisuus on vain toinen. Hallitusohjelma leikkaa koulutuksesta, työttömyysturvaa aiotaan heikentää, työvoimapalveluja karsia ja sosiaalietuja minimoida. Yrittäjät ja teollisuus vaativat palkkakuluja alas. Toisaalta kaupan alalle olisi kansan ostovoima tärkeää. Kysymys on kapitalistisen järjestelmän dilemmasta. Voiko vientiteollisuus määrittää palkat, vaatia veronalennuksia ja säädellä koko yhteiskuntaa. Mielestäni ei, koska Suomessa on muitakin suuria talouden toimijoita kuten julkinen sektori. Kasvun avaimet ovat vientiteollisuudessa, mutta Suomessa on muitakin taloudellisesti tärkeitä aloja, joiden intressit on syytä ottaa
huomioon.
Työttömän yhteiskuntasopimus voisi olla uuden ajan sosiaalipolitiikkaa. Järjestelmän kehittäminen olisi vain pitänyt aloittaa jo aikoja sitten, koska rahoituksen kerääminen vie vuosia tai vuosikymmeniä. Nykyisen ratkaisut etukäteen sanelevan hallituksen aikana tuskin saadaan mitään muuta aikaan kuin lisääntyvää pahoinvointia.
Esa Kanerva
Maailma muuttuu Eskosein, todetaan suomalaisessa lentävässä lauseessa. Erityisen radikaalia muutosta on tapahtunut suomalaisessa työelämässä kolmen viime vuosikymmenen aikana. Vielä kahdeksankymmentä-luvulla ennusteita, jotka povasivat työsuhteitten muuttumista pysyvistä työsuhteista ns. epätavalliksi työsuhteiksi, luultiin olevan professoreiden hourailua. Vakaitten pysyvien ja katkeamattomien työsuhteiden määrät ovat tänä päivänä vähentyneet alle puoleen kaikista työsuhteista. Työsuhteet ovat nykyisin määräaikaisia, osavuotisia ja katkollisia, ns. pätkätöitä. Pakosta itsensä työllistäjistä on tullut kasvava ryhmä. Tällaisia ryhmiä ovat mm. mikroyrittäjät, freelancerit ja luovien alojen työntekijät sekä omaishoitajat, jotka tekevät yhteiskunnallista työtä palvelusopimuksin ilman työllisyys- ja sosiaaliturvaa.
Totuus lienee se, että palkkatyö vähenee, muttei lopu kokonaan. Työmarkkinoilla tapahtuu vakavaa eriytymistä ja valikoitumista. Korkea koulutuskaan ei enää takaa työpaikkaa. Näyttää siltä, että työttömyysongelmat eivät ole väliaikaisia, vaan osin sillä tavalla rakenteellisia, että työpaikat ja työntekijän osaaminen eivät kohtaa. Monen työttömän osaaminen ei vastaa uusien työpaikkojen vaatimuksia. Ihmisen elämän kulku ei noudata enää perinteistä kaavaa- opiskelu, työssäoloaika, eläkeläisyys - opiskelut venyvät lähelle 30 vuoden ikää, jolloin on saatettu hankkia kaksikin akateemista tai muuta ammattia. Täytyy olla esimerkiksi elektroniikka-asentajan ja cnc- sorvaajan ammattitutkinto, jotta nuori sijoittuisi vakituisille työmarkkinoille. Työnantajat putsaavat organisaatioistaan yli 50 vuotiaita ja 50–55 vuoden iässä keski-ikäisen ei ole enää helppo työllistyä ja alkaa eläkeiän odottelu. Työuraa on kuitenkin jäljellä vielä 10–15 tuskallista ja epävarmaa vuotta vanhuuseläkeikään.
Koska yksilö ei ole syyllinen työn vähyyteen ja työelämän murrokseen, olisi keksittävä luovia ratkaisuja turvata työelämästä syrjään joutuneen toimeentulo, mahdollisuudet lisätä ammatillista osaamista ja ihmisen hyvinvoinnin edellytykset. Epäilyistä huolimatta hyvä peruskoulutus ja jatkuva uudelleenkouluttautuminen ovat parasta työllisyyturvaa. Siinäkin on omat heikot lenkkinsä. Voit valmistua esimerkiksi keskellä suurta lamaa, jolloin kokonainen sukupolvi voi jäädä työllistymättä.
Hyvän koulutuksen lisäksi kuntoutus tai toimiminen jossakin muussa kuin perinteisessä palkkatyössä voivat olla avaimia työllistymiseen. Yhteiskuntaa voitaisiin kehittää myös pois valitusta itsepalvelustrategiasta. Se toisi runsaasti työpaikkoja palvelualoille ja kauppaan. Erityisesti ikääntyneille työttömille tulisi työvoimapalveluissa tehdä henkilökohtainen yhteiskuntasopimus. Siinä sovittaisiin toimenpiteistä, miten työmarkkinoiden murjomille ihmisille taattaisiin kunniallinen asema ja toimeentulo yhteiskunnassa, millaista mahdollista koulutusta vaaditaan uuteen ammattiin, tarvitaanko lääkinnällisiä kuntoutustoimia tai voisiko kolmas sektori tarjota työmahdollisuuksia. Eläke olisi ratkaisu työkykynsä menettäneille. Tarvitaan uuden sukupolven työllisyys- ja sosiaaliturvajärjestelmiä, josta työttömän hyvinvointisuunnitelma voisi olla yksi mahdollisuus.
Todellisuus on vain toinen. Hallitusohjelma leikkaa koulutuksesta, työttömyysturvaa aiotaan heikentää, työvoimapalveluja karsia ja sosiaalietuja minimoida. Yrittäjät ja teollisuus vaativat palkkakuluja alas. Toisaalta kaupan alalle olisi kansan ostovoima tärkeää. Kysymys on kapitalistisen järjestelmän dilemmasta. Voiko vientiteollisuus määrittää palkat, vaatia veronalennuksia ja säädellä koko yhteiskuntaa. Mielestäni ei, koska Suomessa on muitakin suuria talouden toimijoita kuten julkinen sektori. Kasvun avaimet ovat vientiteollisuudessa, mutta Suomessa on muitakin taloudellisesti tärkeitä aloja, joiden intressit on syytä ottaa
huomioon.
Työttömän yhteiskuntasopimus voisi olla uuden ajan sosiaalipolitiikkaa. Järjestelmän kehittäminen olisi vain pitänyt aloittaa jo aikoja sitten, koska rahoituksen kerääminen vie vuosia tai vuosikymmeniä. Nykyisen ratkaisut etukäteen sanelevan hallituksen aikana tuskin saadaan mitään muuta aikaan kuin lisääntyvää pahoinvointia.
Esa Kanerva
