Professori Harri Melinin alustus, "Ay-liikkeen tulevaisuus?"

                                                                                                                                  15.12.2022

Sosiologian professori Harri Melin alusti Tampereen Sosialidemokraattisen Toveriseuran tilaisuudessa 24.11.2022 aiheesta "Ay-liikkeen tulevaisuus?" Ohessa hänen alustuksensa tiivistelmä. 

Harri Melin

Sosiologian professori, Tampereen yliopisto

Ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuus?

Nykyisin on tapana hakea tietoa Internetin maailmoista. Kun Googlen hakukenttään kirjoittaa ay-liike, niin viisi ensimmäistä osumaa ovat 1) Wikipedia-artikkeli ammattiyhdistysliikkeestä, 2) Hjallis Harkimon videoita – esimerkiksi Ay-liikkeet jarruttaa yhteiskuntaa, 3) SAK:n kirjoittama juttu ay-liikkeestä, 4) PAU:n artikkeli ay-liikkeen saavutuksista ja 5) Suomen Yrittäjien juttu siitä kuinka ay-liike puolustaa omaa valtaansa, ei työntekijöiden etua. Kaikkiaan hakutuloksia oli yli 198 00. Tämä kertoo siitä, että ay-liike kiinnostaa ja että siitä on vallalla toisistaan poikkeavia näkemyksiä.

Pari sanaa historiasta

Suomi on ollut kapitalististen kehityksen suhteen perässähiihtäjä, kun asiaa tarkastellaan eurooppalaisessa verrannossa. Suomi oli aina 1900-luvun alkuun asti sääty-yhteiskunta, jossa keskeinen yhteiskunnallinen ristiriita koski maanomistusta. Tehdastyö merkitsi tuolloin yleensä toimeentulon kohentumista ja itsellistä asemaa. Näin etenkin nuorten tehdastyöhön päässeiden naisten kohdalla (ks. Pertti Haapala: Tehtaan valossa).

Ensimmäinen ammattijärjestö perusteettiin maahamme vuonna 1869, jolloin Helsingin kirjatyöntekijät järjestäytyivät. Suomen kirjaltajaliitto aloitti toimintansa 1894 ja Suomen rauta- ja metallityöntekijöiden liitto vuonna 1899. Suomen Ammattijärjestö (SAJ) muodostettiin vuonna 1907, ja samana vuonna perustettiin myös työnantajien keskusjärjestö. Mainittakoon, että Ruotsissa ja Norjassa ammatilliset keskusjärjestöt luotiin 1800-luvun viimeisinä vuosina. On myös syytä muistaa, että eräät professiot perustivat omia yhdistyksiä jo ennen 1800-luvun puoliväliä: Finska läkaresällskapet 1835 ja Juridiska föreningen i Finland 1862. Lääkäriliitto syntyi 1910 ja Lakimiesliitto 1944.

Tällä hetkellä Suomessa on kolme ammatillista keskusjärjestöä. SAK:lla on 18 jäsenliittoa ja niissä noin 560 000 työssäkäyvää jäsentä, kaikkiaan jäseniä on noin 800 000. STTK:ssa on 13 jäsenliittoa ja 319 000 työssäkäyvää jäsentä, kaikkiaan jäseniä on 450 000. Akavassa on 36 jäsenliittoa, 430 000 työssä käyvää jäsentä ja kaikkiaan yli 600 000. Enimmillään SAK:ssa oli jäseniä vähän yli 1,1 miljoonaa.

Miksi ammattiliitto?

SAK:n verkkosivujen (www.sak.fi) mukaan jäsenyys antaa mahdollisuuden vaikuttaa tulevaan palkkaukseen, työsuhteisiin ja työturvallisuuteen. Verkkosivu kertoo edelleen, että ammattiliitto neuvottelee jäsenten puolesta työantajien kanssa. Lisäksi liitot ja niiden luottamusmiehet tarjoavat jäsenille apua ja neuvoja. Suomalaiset ammattiliitot ovat tehneet merkittävää työtä työntekijöiden aseman kohentamiseksi. Ensin kamppailtiin palkkojen ohella työajoista. Kahdeksan tunnin työpäivä ja myöhemmät työajan lyhennykset eivät olisi tapahtuneet ilman liittoja. Viiden päivän työviikkoon siirryttiin pitkien neuvottelujen jälkeen 1960-luvun lopulla. Vuosilomat juontuvat 1940-luvun neuvotteluille. Nykyinen työttömyysturva, jossa työttömyyskassojen jäsenet saavat parempaa turvaa kuin mitä pelkkä valtion tuki tarjoaa, on ammattiliittojen saavutus. Lisäksi ammattiliitot ovat vaikuttaneet muiden muassa perhevapaisiin, työturvallisuuteen ja ennen muuta palkoista ja työehdoista sopimiseen.

Ammatillisessa järjestäytymisessä on kyse myös yhteiskunnallisesta vallasta käytävästä kamppailusta. Kysymys on valtaresursseista. Kapitalismissa työväenluokka on alistetussa asemassa, ja ammatillinen ja poliittinen järjestäytyminen ovat keinoja vahvistaa työväenluokan valtaresursseja (ks. Walter Korpi: Työväenluokka hyvinvointikapitalismissa). Walter Korpi puhuu demokraattisesta luokkataistelusta, jossa työväenluokkaa hyödyntää kollektiivisia valtaresursseja parlamentissa ja työmarkkinaneuvotteluissa.

Yhteiskunnallinen liike

Alkujaan ammattiyhdistysliike oli jäsenistön tarpeesta syntynyt liike. Se oli jäsentensä liike, oman aseman kohentamiseksi. Nyt ammattiliitot ovat suuria byrokraattisia organisaatioita omine valtarakenteineen. Muodollisesti valta on noin neljän vuoden välein kokoontuvalla liittokokouksella, jonka päätöksiä toimiva johto toteuttaa. Käytännössä liittojen johto ja toimihenkilöt vastaavat liittojen toiminnasta. Osaaminen on keskitetty liittojen toimistoihin. Työpaikkatasolla ammattiosastojen merkitys on vähentynyt ja edunvalvonnan kannalta keskeisessä asemassa ovat luottamusmiehet. He ovat kuitenkin ylityöllistettyjä.

Yksi ammattiliittojen haasteista on jatkuvasti kasvava kuilu littojen toimistojen ja tavallisten jäsenten välillä. Edunvalvonnan resurssit on keskitetty toimistoihin, ja isot asiat neuvotellaan liittojen kesken. Jäsenten arki on kuitenkin työpaikkatasolla, missä järjestöjen resurssit ovat niukkoja. Työnantajat koettavat jatkuvasti lisätä paikallista sopimista ja jopa yksilökohtaista sopimista. Tässä tilanteessa valtasuhde työpaikkatasolla on hyvin epäsymmetrinen. Liittojen resurssit ovat toimistoissa, ja yksittäinen työntekijä on aina heikommassa neuvotteluasemassa kuin työnantaja.

Aktiiveja jäseniä on vähemmän kuin aikaisemmin. Taistelu ihmisten ajasta on kiivas, ja sellainen aatteellinen sitoutuminen ammatilliseen edunvalvontaa, joka oli tyypillistä vielä 1970-luvulla on vähentynyt. Luottamusmiesjärjestelmä on työpaikkatason tukiranka, mutta se on kuormitettu. Luottamusmiehet ovat paitsi neuvottelijoita, myös lakimiehiä, psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä. Siksi olisikin tärkeää miettiä liittojen resurssien allokointia uudelleen.

Maailma on muuttunut

Suomalainen työelämä muuttuu jatkuvasti. Suomi on palvelutalous, jossa noin 75% työllisistä toimii erilaisissa palveluissa ja teollisuuden osuus on noin 20%. Työpaikat ovat pienentyneet ja hajautuneet. Enää ei ole samalla tavalla suuria yhtenäisiä työväenkeskittymiä kuin vaikkapa Lokomo, Tampella tai Sarvis. Työnorganisointi ja johtaminen ovat muuttuneet. Yritysten hierarkkiset rakenteet ovat madaltuneet ja johtamisopeissa korostuu käskemisen sijaan valmentaminen. Melkein kaikki työskentelevät tiimeissä, jonka tulos vaikuttaa kaikkien palkkaukseen.

Suorittavaa, perinteistä duunarityötä, on entistä vähemmän ja korkeakoulutusta edellyttävää asiantuntijatyötä on enemmän ja enemmän. Noin 40 % ammatissa toimivista on suorittanut alemman korkeakoulututkinnon. Yhteiskunta on keskiluokkaistunut. 2020-luvun alussa työväenluokkaan kuuluu noin 35 % työssäkäyvistä ja keskiluokkaisten ryhmien – mukaan lukien yrittäjät – on noin 65 %. Vielä 1980-luvun alussa työväenluokkaan kuului melkein 50 % ammatissa toimivista.

Työmarkkinoille on tullut lisää osa-aikatyötä, myös määräaikaisia työsuhteita on enemmän kuin 40 vuotta sitten. Lisäksi erilaiset työvoiman vuokrausyritykset ja alustatalouden yritykset hämmentävät kuvaa työsuhteista. Kaikki tällaiset muutokset heikentävät ammattiliittojen mahdollisuuksia jäsenhankintaan. Lisäksi työnantajien perustama Yleinen työttömyyskassa (YTK) on kerännyt paljon jäseniä.

On syytä myös muistaa, että ay-liikettä vastaan käydään systemaattista ideologista kamppailua. Esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) tuottaa jatkuvasti tietoa, jotka yritykset käyttävät systemaattisesti vaikeuttaakseen liittojen toimintaa ja tehdäkseen ammatillisen järjestäytymisen jotenkin epäilyttäväksi.

Työelämän ohella ihmiset ovat muuttuneet. Modernisaatio on merkinnyt yksilöllistymistä. Vanhat yhteisöt ovat hajonneet, meitä ei enää sido kyläyhteisöt, seurakunnat tai vahvat tehdasyhteisöt. Suomi kaupungistui noin 50 vuotta sitten. Muuttoliike kaupunkeihin jatkuu edelleen, mistä Tampere on oiva esimerkki. Tämä on merkinnyt asumisen ja naapurustojen muutoksia. Elämä on muuttunut aikaisempaa subjektiivisemmaksi ja perhekeskeisemmäksi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ihmiset punnitsevat hyvin tarkkaan omaa ajankäyttöään. Tallaisessa pohdinnassa ay-toiminta ei välttämättä nouse kovin korkealle.

Kaikki edellä luonnehtimani yhteiskunnallisen muutoksen piirteet vaikuttavat ay-liikkeen toimintaedellytyksiin. Lisäksi on syytä muistaa, että nuoret työntekijät miettivät hyvin tarkkaan sitä, että kannattaako ammatillinen järjestäytyminen.

Ay-liikkeen tulevaisuus?

Suomalainen ay-liike on ollut menestystarina. Se on onnistunut kohentamaan merkittävästi jäsentensä työehtoja ja työoloja. Ammattiliitot ovat vahvoja, taloudellisesti itsenäisiä ja järjestäytymisaste on Suomessa kansainvälisesti korkea. Suomessa ammatillisesti järjestäytyneitä on noin 60 % palkansaajista – vuonna 2010 järjestäytyneitä oli vielä 74 % - ja EU:ssa keskimäärin vain noin 25 %.

Ammattiliittoja tarvitaan myös tulevaisuudessa. Tiedämme, että yhteiskunnallinen eriarvoisuus on kasvanut. Tuloerot ovat kasvussa, etenkin pääomatulojen kasvu on ollut suurta koko 2000-luvun. Globaalilla tasolla erot rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän välillä kasvavat. Nykyistä sivilisaatiotamme uhkaa ympäristökriisi. Tarvitaan kollektiivista toimintaa, jotta näihin kehityskulkuihin voidaan jotenkin vaikuttaa. Tässä ay-liikkeellä voi olla merkittävä rooli. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että ay-liikkeen tulee laajentaa toimintaansa perinteistä edunvalvontaa laajemmalle. Tarvitaan uutta solidaarisuutta ja uutta toimintaorientaatiota.

Ay-liike on tukeutunut paikallisuuteen, työyhteisöihin ja solidaarisuuteen. Nyt pitäisi pohtia, mitä tämä kaikki tarkoittaa aikana, jolloin Internet yhdistää koko maailman ja erilaiset sosiaalisen median alustat korvaavat perinteisen yhteisöllisyyden ja kasvokkaisen vuorovaikutuksen. Ay-liikkeen olisi löydettävä itsensä uudelleen some-ajassa.

Toiminnan painopistettä tulisi kohdistaa nykyistä enemmän paikalliselle tasolle. Jäsenet tarvitsevat entistä enemmän tukea työsuhteeseen liittyvissä asioissa tässä ja nyt. Liikkeen paikallista osaamista ja paikallisia resursseja pitäisi kyetä vahvistamaan.

Näkymätön on tehtävä näkyväksi. Ay-liike on saanut paljon tuloksia ja se on mukana monissa työelämän kehittämishankkeissa, mutta tämä jää liian usein piiloon. Liikkeen kannattaisi pitää enemmän ääntä omasta tekemisestään.

Lopulta ay-liikkeen omia toimintatapoja pitäisi demokratisoida. Oma teesini on, että lisää valtaa naisille ja nuorille. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää myös maahanmuuttajien järjestäytymiseen ja heidän mukaan ottamiseen liikkeeseen.

Kiitos!