15.12.2022
Sosiologian professori Harri Melin alusti Tampereen Sosialidemokraattisen Toveriseuran tilaisuudessa 24.11.2022 aiheesta "Ay-liikkeen tulevaisuus?" Ohessa hänen alustuksensa tiivistelmä.
Harri Melin
Sosiologian professori, Tampereen yliopisto
Ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuus?
Nykyisin on tapana hakea tietoa Internetin maailmoista. Kun
Googlen hakukenttään kirjoittaa ay-liike, niin viisi ensimmäistä osumaa ovat 1)
Wikipedia-artikkeli ammattiyhdistysliikkeestä, 2) Hjallis Harkimon videoita –
esimerkiksi Ay-liikkeet jarruttaa yhteiskuntaa, 3) SAK:n kirjoittama juttu
ay-liikkeestä, 4) PAU:n artikkeli ay-liikkeen saavutuksista ja 5) Suomen
Yrittäjien juttu siitä kuinka ay-liike puolustaa omaa valtaansa, ei
työntekijöiden etua. Kaikkiaan hakutuloksia oli yli 198 00. Tämä kertoo siitä,
että ay-liike kiinnostaa ja että siitä on vallalla toisistaan poikkeavia
näkemyksiä.
Pari sanaa historiasta
Suomi on ollut kapitalististen kehityksen suhteen
perässähiihtäjä, kun asiaa tarkastellaan eurooppalaisessa verrannossa. Suomi
oli aina 1900-luvun alkuun asti sääty-yhteiskunta, jossa keskeinen
yhteiskunnallinen ristiriita koski maanomistusta. Tehdastyö merkitsi tuolloin yleensä
toimeentulon kohentumista ja itsellistä asemaa. Näin etenkin nuorten
tehdastyöhön päässeiden naisten kohdalla (ks. Pertti Haapala: Tehtaan valossa).
Ensimmäinen ammattijärjestö perusteettiin maahamme vuonna
1869, jolloin Helsingin kirjatyöntekijät järjestäytyivät. Suomen
kirjaltajaliitto aloitti toimintansa 1894 ja Suomen rauta- ja
metallityöntekijöiden liitto vuonna 1899. Suomen Ammattijärjestö (SAJ)
muodostettiin vuonna 1907, ja samana vuonna perustettiin myös työnantajien
keskusjärjestö. Mainittakoon, että Ruotsissa ja Norjassa ammatilliset
keskusjärjestöt luotiin 1800-luvun viimeisinä vuosina. On myös syytä muistaa,
että eräät professiot perustivat omia yhdistyksiä jo ennen 1800-luvun
puoliväliä: Finska läkaresällskapet 1835 ja Juridiska föreningen i Finland
1862. Lääkäriliitto syntyi 1910 ja Lakimiesliitto 1944.
Tällä hetkellä Suomessa on kolme ammatillista
keskusjärjestöä. SAK:lla on 18 jäsenliittoa ja niissä noin 560 000
työssäkäyvää jäsentä, kaikkiaan jäseniä on noin 800 000. STTK:ssa on 13
jäsenliittoa ja 319 000 työssäkäyvää jäsentä, kaikkiaan jäseniä on
450 000. Akavassa on 36 jäsenliittoa, 430 000 työssä käyvää jäsentä
ja kaikkiaan yli 600 000. Enimmillään SAK:ssa oli jäseniä vähän yli 1,1
miljoonaa.
Miksi ammattiliitto?
SAK:n verkkosivujen (www.sak.fi)
mukaan jäsenyys antaa mahdollisuuden vaikuttaa tulevaan palkkaukseen,
työsuhteisiin ja työturvallisuuteen. Verkkosivu kertoo edelleen, että
ammattiliitto neuvottelee jäsenten puolesta työantajien kanssa. Lisäksi liitot
ja niiden luottamusmiehet tarjoavat jäsenille apua ja neuvoja. Suomalaiset
ammattiliitot ovat tehneet merkittävää työtä työntekijöiden aseman
kohentamiseksi. Ensin kamppailtiin palkkojen ohella työajoista. Kahdeksan
tunnin työpäivä ja myöhemmät työajan lyhennykset eivät olisi tapahtuneet ilman
liittoja. Viiden päivän työviikkoon siirryttiin pitkien neuvottelujen jälkeen
1960-luvun lopulla. Vuosilomat juontuvat 1940-luvun neuvotteluille. Nykyinen
työttömyysturva, jossa työttömyyskassojen jäsenet saavat parempaa turvaa kuin
mitä pelkkä valtion tuki tarjoaa, on ammattiliittojen saavutus. Lisäksi
ammattiliitot ovat vaikuttaneet muiden muassa perhevapaisiin,
työturvallisuuteen ja ennen muuta palkoista ja työehdoista sopimiseen.
Ammatillisessa järjestäytymisessä on kyse myös yhteiskunnallisesta
vallasta käytävästä kamppailusta. Kysymys on valtaresursseista. Kapitalismissa
työväenluokka on alistetussa asemassa, ja ammatillinen ja poliittinen
järjestäytyminen ovat keinoja vahvistaa työväenluokan valtaresursseja (ks.
Walter Korpi: Työväenluokka hyvinvointikapitalismissa). Walter Korpi puhuu demokraattisesta
luokkataistelusta, jossa työväenluokkaa hyödyntää kollektiivisia
valtaresursseja parlamentissa ja työmarkkinaneuvotteluissa.
Yhteiskunnallinen liike
Alkujaan ammattiyhdistysliike oli jäsenistön tarpeesta
syntynyt liike. Se oli jäsentensä liike, oman aseman kohentamiseksi. Nyt
ammattiliitot ovat suuria byrokraattisia organisaatioita omine
valtarakenteineen. Muodollisesti valta on noin neljän vuoden välein
kokoontuvalla liittokokouksella, jonka päätöksiä toimiva johto toteuttaa.
Käytännössä liittojen johto ja toimihenkilöt vastaavat liittojen toiminnasta.
Osaaminen on keskitetty liittojen toimistoihin. Työpaikkatasolla
ammattiosastojen merkitys on vähentynyt ja edunvalvonnan kannalta keskeisessä
asemassa ovat luottamusmiehet. He ovat kuitenkin ylityöllistettyjä.
Yksi ammattiliittojen haasteista on jatkuvasti kasvava kuilu
littojen toimistojen ja tavallisten jäsenten välillä. Edunvalvonnan resurssit
on keskitetty toimistoihin, ja isot asiat neuvotellaan liittojen kesken.
Jäsenten arki on kuitenkin työpaikkatasolla, missä järjestöjen resurssit ovat
niukkoja. Työnantajat koettavat jatkuvasti lisätä paikallista sopimista ja jopa
yksilökohtaista sopimista. Tässä tilanteessa valtasuhde työpaikkatasolla on
hyvin epäsymmetrinen. Liittojen resurssit ovat toimistoissa, ja yksittäinen
työntekijä on aina heikommassa neuvotteluasemassa kuin työnantaja.
Aktiiveja jäseniä on vähemmän kuin aikaisemmin. Taistelu
ihmisten ajasta on kiivas, ja sellainen aatteellinen sitoutuminen ammatilliseen
edunvalvontaa, joka oli tyypillistä vielä 1970-luvulla on vähentynyt.
Luottamusmiesjärjestelmä on työpaikkatason tukiranka, mutta se on kuormitettu.
Luottamusmiehet ovat paitsi neuvottelijoita, myös lakimiehiä, psykologeja ja
sosiaalityöntekijöitä. Siksi olisikin tärkeää miettiä liittojen resurssien
allokointia uudelleen.
Maailma on muuttunut
Suomalainen työelämä muuttuu jatkuvasti. Suomi on
palvelutalous, jossa noin 75% työllisistä toimii erilaisissa palveluissa ja
teollisuuden osuus on noin 20%. Työpaikat ovat pienentyneet ja hajautuneet.
Enää ei ole samalla tavalla suuria yhtenäisiä työväenkeskittymiä kuin vaikkapa
Lokomo, Tampella tai Sarvis. Työnorganisointi ja johtaminen ovat muuttuneet.
Yritysten hierarkkiset rakenteet ovat madaltuneet ja johtamisopeissa korostuu
käskemisen sijaan valmentaminen. Melkein kaikki työskentelevät tiimeissä, jonka
tulos vaikuttaa kaikkien palkkaukseen.
Suorittavaa, perinteistä duunarityötä, on entistä vähemmän
ja korkeakoulutusta edellyttävää asiantuntijatyötä on enemmän ja enemmän. Noin
40 % ammatissa toimivista on suorittanut alemman korkeakoulututkinnon.
Yhteiskunta on keskiluokkaistunut. 2020-luvun alussa työväenluokkaan kuuluu
noin 35 % työssäkäyvistä ja keskiluokkaisten ryhmien – mukaan lukien yrittäjät
– on noin 65 %. Vielä 1980-luvun alussa työväenluokkaan kuului melkein 50 %
ammatissa toimivista.
Työmarkkinoille on tullut lisää osa-aikatyötä, myös
määräaikaisia työsuhteita on enemmän kuin 40 vuotta sitten. Lisäksi erilaiset
työvoiman vuokrausyritykset ja alustatalouden yritykset hämmentävät kuvaa
työsuhteista. Kaikki tällaiset muutokset heikentävät ammattiliittojen
mahdollisuuksia jäsenhankintaan. Lisäksi työnantajien perustama Yleinen
työttömyyskassa (YTK) on kerännyt paljon jäseniä.
On syytä myös muistaa, että ay-liikettä vastaan käydään
systemaattista ideologista kamppailua. Esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskunta
(EVA) tuottaa jatkuvasti tietoa, jotka yritykset käyttävät systemaattisesti
vaikeuttaakseen liittojen toimintaa ja tehdäkseen ammatillisen järjestäytymisen
jotenkin epäilyttäväksi.
Työelämän ohella ihmiset ovat muuttuneet. Modernisaatio on
merkinnyt yksilöllistymistä. Vanhat yhteisöt ovat hajonneet, meitä ei enää sido
kyläyhteisöt, seurakunnat tai vahvat tehdasyhteisöt. Suomi kaupungistui noin 50
vuotta sitten. Muuttoliike kaupunkeihin jatkuu edelleen, mistä Tampere on oiva
esimerkki. Tämä on merkinnyt asumisen ja naapurustojen muutoksia. Elämä on
muuttunut aikaisempaa subjektiivisemmaksi ja perhekeskeisemmäksi. Tämä
tarkoittaa myös sitä, että ihmiset punnitsevat hyvin tarkkaan omaa
ajankäyttöään. Tallaisessa pohdinnassa ay-toiminta ei välttämättä nouse kovin
korkealle.
Kaikki edellä luonnehtimani yhteiskunnallisen muutoksen
piirteet vaikuttavat ay-liikkeen toimintaedellytyksiin. Lisäksi on syytä
muistaa, että nuoret työntekijät miettivät hyvin tarkkaan sitä, että
kannattaako ammatillinen järjestäytyminen.
Ay-liikkeen tulevaisuus?
Suomalainen ay-liike on ollut menestystarina. Se on
onnistunut kohentamaan merkittävästi jäsentensä työehtoja ja työoloja.
Ammattiliitot ovat vahvoja, taloudellisesti itsenäisiä ja järjestäytymisaste on
Suomessa kansainvälisesti korkea. Suomessa ammatillisesti järjestäytyneitä on
noin 60 % palkansaajista – vuonna 2010 järjestäytyneitä oli vielä 74 % - ja
EU:ssa keskimäärin vain noin 25 %.
Ammattiliittoja tarvitaan myös tulevaisuudessa. Tiedämme,
että yhteiskunnallinen eriarvoisuus on kasvanut. Tuloerot ovat kasvussa,
etenkin pääomatulojen kasvu on ollut suurta koko 2000-luvun. Globaalilla
tasolla erot rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän välillä kasvavat. Nykyistä
sivilisaatiotamme uhkaa ympäristökriisi. Tarvitaan kollektiivista toimintaa,
jotta näihin kehityskulkuihin voidaan jotenkin vaikuttaa. Tässä ay-liikkeellä
voi olla merkittävä rooli. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että ay-liikkeen tulee
laajentaa toimintaansa perinteistä edunvalvontaa laajemmalle. Tarvitaan uutta
solidaarisuutta ja uutta toimintaorientaatiota.
Ay-liike on tukeutunut paikallisuuteen, työyhteisöihin ja
solidaarisuuteen. Nyt pitäisi pohtia, mitä tämä kaikki tarkoittaa aikana,
jolloin Internet yhdistää koko maailman ja erilaiset sosiaalisen median alustat
korvaavat perinteisen yhteisöllisyyden ja kasvokkaisen vuorovaikutuksen.
Ay-liikkeen olisi löydettävä itsensä uudelleen some-ajassa.
Toiminnan painopistettä tulisi kohdistaa nykyistä enemmän
paikalliselle tasolle. Jäsenet tarvitsevat entistä enemmän tukea työsuhteeseen
liittyvissä asioissa tässä ja nyt. Liikkeen paikallista osaamista ja
paikallisia resursseja pitäisi kyetä vahvistamaan.
Näkymätön on tehtävä näkyväksi. Ay-liike on saanut paljon
tuloksia ja se on mukana monissa työelämän kehittämishankkeissa, mutta tämä jää
liian usein piiloon. Liikkeen kannattaisi pitää enemmän ääntä omasta
tekemisestään.
Lopulta ay-liikkeen omia toimintatapoja pitäisi
demokratisoida. Oma teesini on, että lisää valtaa naisille ja nuorille.
Erityistä huomiota tulisi kiinnittää myös maahanmuuttajien järjestäytymiseen ja
heidän mukaan ottamiseen liikkeeseen.
Kiitos!
