2.1.2024
Katselen kauhulla nykyhallituksen toimia työmarkkinakysymyksissä. Onko suomalaisen kapitalistinkaan etu ajaa Suomea yleislakkoon, maan ollessa kaiken lisäksi lamassa. Ymmärrän pääministeri Orpon innon takoa silloin kuin rauta on kuumaa. Samalaista työnantajia myötäilevää hallitusohjelmaa, kun ei vähään aikaan synny.
Suomi on ollut viitisentoista vuotta liki nollakasvun maa. Oikeisto syyttää talouden surkeasta tilanteesta Suomen työehtosopimusten yleissitovuutta ja jäykkiä työmarkkinoita. Unohdetaan ne tosiasialliset syyt, että korvaavaa Nokia-ilmiötä ei ole syntynyt, Suomen logistinen sijaisti on syrjäinen ja viennin selkärankana toiminut metsäteollisuus rämpii vaikeuksissa. Suomalaisia työmarkkinoita verrataan usein ruotsalaisiin. Maassa ei ole lakiin kirjattua yleissitovuutta niin kuin Suomessa, mutta käytännössä sitä kuitenkin vapaaehtoisesti noudatetaan. Osittain tästä syystä työntekijöitten ja varsinkin työnantajien järjestäytyminen on korkeaa. Työehtosopimusten kattavuus on keskimäärin 90 prosentin luokkaa.
Miksi ruotsalaiset työnantajat haluavat noudattaa yleissitovuutta? Ruotsalaiset arvostavat työehtosopimusten tuomaa työrauhaa. Työntekijöillä on siellä myös neuvotteluvoimaa, jota työnantajat pelkäävät. Suomessa lakiin sidottua yleissitovuutta ehkä tarvitaan, koska luottamusta ei neuvotteluosapuolilla ole. Yleinen käsitys on, että naapurissamme palkansaajien ja työnantajien välit ovat paremmat kuin meillä. Toisin kuin meillä, yhteisymmärryksessä valtio on haluttu ehdottomasti pitää erossa työmarkkinakysymyksistä- ja ratkaisuista. Suomessa taas työnantajaliitot kannustavat hallituksia tekemään ratkaisuja heidän puolestaan.
Mikäli työmarkkinakriisiltä halutaan välttyä, olisi ryhdyttävä neuvottelemaan ja sopimaan. Milloinkaan ei demokraattisessa valtiossa synny mitään hyvää sanelemalla ja pakottamalla. Oman yli neljännesvuosisadan työmarkkinaneuvottelukokemuksen perusteella ratkaisu yleensä löytyy. Ruotsissakin on päädytty nykyiseen työmarkkinamalliin diskuteeraamalla ja vuosikymmenten hiomisella.
Riikka Purra syyttää palkansaajapuolta valehtelemisesta, vääristelystä ja uhkailemisesta. Jos asenteet ennen neuvotteluja ovat tällaiset, eivät edellytykset hyvälle neuvotteluprosessille ole kummoiset. Oletan työntekijäpuolella olevan kaikesta huolimatta neuvotteluhalukkuutta. Hallitus ei vain voi päättää neuvottelulopputulosta etukäteen. Työministeri Satonen kehuu Ruotsin työmarkkinamallia ja sanoo hallituksen esitysten sisällön tulevan sieltä. Miksi hallitus on valinnut vain työnantajille mieluisat asiat hallitusohjelmaan? Mihin unohtuivat ruotsalaisesta neuvottelukulttuurista työntekijöitten edustus yritysten hallinnossa, työntekijöitten tukintaetuoikeus sopimusten tulkintaerimielisyyksissä ja lupaus valtakunnan sovittelijan resurssien lisäämisestä?
Teollisuusliitto uhkaa Nestettä parin päivän työnseisauksella helmikuun alussa. Tuntuu pieneltä peliliikkeeltä. Todellisuudessa jalostamon alasajo kestää kolme viikkoa ja käynnistäminen saman verran. Ei mikään pikku juttu siis. Hallituksen olisi syytä vaihtaa strategiaa ja palata asiallisiin neuvotteluihin. Ay-liikettä uhataan sen perustoimintaedellytyksiin puuttumisella. Työntekijäpuolen toimenpiteet tullaan mitoittamaan sen mukaisesti. Ulospääsyä ei ole kuin neuvottelupöydän kautta. Vai palataanko taas Sipilän aikaisiin pakkolakeihin?
Lakien kautta säädetyt työehtoheikennykset heikennykset kävelevät kuitenkin hallitusta vastaan syksyllä, jolloin työehtosopimusneuvottelut alkavat. Sopimuksia ei synnyt, ellei lakiin kirjattuja heikennyksiä oikaista sopimuksissa. Se tietää vakavaa lakkosyksyä. Hyvällä syyllä voidaan kysyä, kestääkö Suomen talous kevään yleislakkoa ja syksyn lakkovyörytystä?
Esa Kanerva
