12.5.2025
Hallitus tekee Suomessa nyt puhtaasti ideologiapolitiikkaa, heikentää lakko-oikeutta ja poistaa työntekijöitten ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden.
Tutkimuksellinen tieto ei tue käsitystä, että arvioidusti siitä saatavalla 190 miljoonalla eurolla olisi isoa taloudellista merkitystä talouden kokonaisuuden kannalta siitä aiheutuvien haittojen kompensoimiseksi. Sopimusjärjestelmän toiminnan haittaaminen tai jopa alasajo
saattaa sitä vastoin kansantalouden kannalta tulla yhteiskunnalle jopa kalliimmaksi.
Ensinnäkin tutkimuksin on todettu, että tasapainoinen
neuvotteluasema työnantajan ja työtekijöitten välillä tuottaa parempia
lopputuloksia ja työehtosopimuksia myös tuottavuuden kasvun kannalta kuin epäsymmetrinen
neuvottelutilanne. Ammattiliittojen keskustoimistoissa työskentelevät yleensä
neuvottelujohtajina juristit samoin kuin pöydän toisella puolella.
Paikallisesti työntekijöitten pääluottamusmiehet ovat liittojen kouluttamia
ammattilaisia. Tavallisesti heillä on takanaan 3-vuotinen työmarkkinatutkinto,
joka sisältää myös yliopisto-opintoja ainakin työoikeudessa.
Jos ns. yleissitovuus poistuu ammattiliittojen jäsenmäärän
laskiessa ja työnantajien järjestäytyessä yhä harvemmin työantajaliittoon, voi
olla, että työehtosopimusten yleissitovuuden kriteerit eivät enää täyty (yli 50
% järjestäytyneistä työntekijöistä työskentelee järjestäytyneiden työnantajien
palveluksessa). Seurauksena on paluu keskitetystä sopimustoiminnasta jokaisen
yksittäisen yrityksen harjoittamaan neuvottelutoimintaan. Se on niille hyvin
vaikeaa ja kallista, koska osaamista on vähän tai ei ollenkaan. On vaikeaa tietää
työmarkkinoiden kilpailutilanteesta ja työvoiman hinnasta. On selvää, että
yrityksille tulee lisää kustannuksia verrattuna nykytilanteeseen.
Julkisuudessa on esitetty teorioita, että työnantajat
voivat välttää järjestelyin verovähennysoikeuden poiston. Tällöin tilanne olisi
veropoliittisesti epäoikeudenmukainen. Hallitus nimenomaan korosti, että poisto
koskee tasapuolisesti kumpiakin osapuolia.
Työttömyyskassan jäsenmaksu olisi edelleen
vähennyskelpoinen. Kassan jäsenmaksun vähennyskelpoisuus perustuu eri kohtaan
verolaissa kuin ammattiliiton jäsenmaksu. Se ymmärretään tulonhankkimismenona. Tämä
houkuttelee työntekijöitä maksamaan vain sen, vaikka ns. Loimaan kassaan.
Ammattiliitoille tulee iso haaste osoittaa tarpeellisuutensa tavallisen
duunarin näkökulmasta ja merkitsee isoa tulosvastuuta. Solidaarisuus lienee
nuorelle polvelle tuntematon käsite ja periaate hoitaa vain omat asiat, on
vahva. Tämä on tietysti hyvin lyhytnäköistä ajattelua, koska se merkitsee
todellisuudessa paluuta aikaan viime vuosisadan alun työehtoihin hitaasti, mutta
varmasti. Muutos on hidasta korkeasti koulutettujen ja osaamisellaan kilpailuun
kykenevien työntekijöitten aloilla, mutta siirtyminen esimerkiksi kaupan alalla,
rakentamisessa ja teollisuudessa nopeaa.
Yhteiskunta ei pääse eroon työmarkkinoista purkamalla
sopimusyhteiskunnan. Työehdoista on pakko alkaa säätämään ja tarkentamaan lakeja,
joilla turvataan työelämän minimiehtoja. Se vie aikaa, koska lainsäädäntötyö on
hidasta. Poliitikot joutuvat sitten päättämään palkkojen, työaikojen ja lomien
tasosta. Kyseiset lait ovat kyllä nykyisinkin olemassa, mutta niistä sovitaan yleensä
paremmin työehtosopimuksissa.
Viimeisin työnantajien veto taitaa olla vasta tulossa.
Yleensä työnantaja perii työntekijältä valtakirjalla suoraan palkasta
ammattiliiton jäsenmaksun. Perintä ei perustu lakiin, vaan työehtosopimuksilla
on sovittu asiasta. Mikäli työnantajat päättävät luopua käytännöstä, se alkaa
olla ammattiliitoille hyvin hankalaa ja yksittäiselle työntekijälle kohtuutonta
tilittää joka kuukausi ay-jäsenmaksu liitolle. Ainakin se pakottaisi
ammattiliittojen jäsenmaksun prosenttiperusteisesta perinnästä tasamaksuun.
Tuon keskusteluun vielä yhden asian. Sopimusyhteiskunta on
vahvistanut sen resilienssiä. Kansakunnan puolustus on perustunut siihen yksimielisyyteen,
että Suomea kannattaa puolustaa. Duunarit ovat kokeneet työmarkkinaselkkauksissa
joukkovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Työnantajat ovat hyötyneet vakaasta yhteiskunnasta
ja toimintaympäristöstä. Oikeastaan hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu
sopimalla, keskeisinä elementteinä keskitetyt tulopoliittiset
kokonaisratkaisut. Nyt halutaan, että jokainen työnantaja ja yksittäinen
työntekijä tekevät keskenään diilejä omalta osaltaan. Yksilökeskeinen
ajattelutapa ei ainakaan lisää kansalaisten yhteenkuuluvuutta, mikä on tarpeen
erityisesti kriiseissä.
Aika näyttää, minusta työelän lainsäädäntö ja työntekijöitten asema on heikentynyt tämän hallituksen aikana sietämättömästi. Tulevienkin hallitusten on vaikeaa korjata nyt tehtyjä työelämän heikennyksiä. Ovatko duunarit luisumassa kohti alustatalouden työehtoja ja Woltti-kuskien asemaa?
Esa Kanerva
